perjantai 12. joulukuuta 2014

Munaa ... ja liikuntaa

Nyt ei siis ole vaakamambosta kyse...

Aloitin nyt sitten taas liikunnan eli eilen soudin 6 kilometriä. Jännityksellä odotan mitä tapahtuu. Alkaako taas kovat turvotukset ja painonnousu?

Olen päättänyt lisätä proteiinin määrän syömisissäni. Jos en muuta keksi, niin syön kanamunia kuten esimerkiksi tänään. Kanamuna on mulle koko elämäni ollut tärkein ruoka. Välillä sitä ei saanut syödä, kun oli muka epäterveellistä. Niin ne ravintosuositukset muuttuvat.  Mikähän muu olisi hyvä proteiinin lähde? Normaaliin ruokaa siis kalaa/lihaa, mutta mikä voisi aamupalalla ja välipalana olla hyvä proteniinin lähde? Semmoinen jota olisi aina helppo lisätä?

Edessä on joulu ja vähän muutakin riskin paikkoja syömisten suhteen. Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin.

Mukavaa ja liikunnallista joulun odotusta teille armaat kanssakulkijat!

Sarah


maanantai 8. joulukuuta 2014

Käsittämätöntä!

Harrastin jo monta viikkoa (muistaakseni 10) liikuntaa kunnolla. Mitä tapahtui? Paino lähti nousuun. Tajusin noin 3 kilon olevan kyllä sitä nestettä eli turvotusta riitti. Join omasta mielestäni kyllä aika lailla enkä kovinkaan kummoisesti hikoillut liikkuessa (olematon hikoilu on minulle tyypillistä). Söin todella järkevästi eli samalla tavalla, kun aiemmin ja sillä olin laihtunut aiemmin.

Viime viikolla alkuviikko oli kiireinen ja päätin suosiolla, että liikunta jää loppuviikolle. Sitten keskiviikkona tuli pieniä flunssanoireita (pää kipeä, paikat särkyiset, väsytti ja nuhakin oli). Kuumetta ei tullut eikä minulle ikinä flunssa tuon kummemmaksi tule. Otin vaan iisisti. En tuon puolikuntoisen olon takia harrastanut viime viikolla lainkaan liikuntaa. Söin silti ihan samalla tavalla eikä puolikuntoisuus vienyt ruokahaluani.

Ja mitä sanoi vaaka? Tänä aamuna meni vihdoin taas 90 kiloa rikki ja numero alkoi ihanasti kasilla. Paino oli 89,6 kiloa!!!!!!! Pahimmista yli 93 kilon pöhötyksistä pääsin tuohon lukuun.

Mä en vaan tajua.

Miten tässä lähtisi eteenpäin, kun kuitenkin liikunnan luulisi lähtökohtaisesti olevan minulle hyväksi? En vaan tykkää turvonneesta olosta. Eikä ole kovin motivoivaa yrittää elää terveellistä elämää ja silti vaan painoa nousee eikä laske.

Tässä vaiheessa alan miettiä, että pitäisikö olla YTHS:n terveydenhoitajaan yhteydessä. Hänen kanssaan aloitettiin tämän painonhallintaprojekti reilu vuosi sitten. Tunnen nyt tässä omituisessa kropassani itseni hyvin hämmentyneeksi.


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Jatkuvassa stressissä eläminen?

Stressireaktio on ihmiselle normaali ja hyvä asia. Kun on tilanne, jossa pitää jollain tapaa puolustautua, on hyvä, että kroppa virittyy taisteluun. Itse olen juuri sitä tyyppiä, joka oikein vasta herää taistelussa.

Mutta entäs kun stressi pitkittyy? Normaalitilanteessa pitää etsiä ratkaisu, esim. vähentää työntekoa ja yrittää rentoutua yms. Pitäisi panostaa hyvään uneen, liikuntaan yms. Mitä jos et vaan yksinkertaisesti voi asialle mitään? Jos läheinen sairastaa vakavaa sairautta, jota ei saa periaatteessa koskaan pois? Vaikka lääketiede on kehittynyt, mutta on edelleen olemassa sairauksia, joita ei voi kokonaan poistaa. Ihminen voi elää toki melko pitkäänkin, mutta koko loppuelämä (miten pitkä se sitten lieneekään) se vakava sairaus on taustalla ja olemassa. Kun läheiselläsi on tällainen tilanne ja itse olet kovin lähellä, niin millä ihmeen ilveellä saat sen hiiskatin stressin pois itsestäsi?

Jos tekisin miltä nyt tuntuu, ostaisin suklaa, suklaa ja suklaata. Söisin sämpylöitä ja joisin kahvia. Niillä saisin fuskattua mielen paremmaksi ja kropan tuolla kahvilla virkeämmäksi.

Olen tutustunut itseeni paremmin ja tiedän minne tuo tie vie. Lopputulos ei ole hyvä. Lihon, vaikka söisin tuota suklaata kohtuudellakin. Minun kroppani ei vaan kestä lihomista (pääkopasta en nyt puhu mitään!). Polvet pettävät alta, vaikka en nyt ehkä se suurin pullero olekaan. Painonnousu ei päättyisi varmastikaan siihen entiseen 105 kiloon, sillä vuosia sitten sairastaessani (erään leikkauksen jälkeen sairaalabakteeriin) ja tiukemmasta ruokavaliosta kohtuullisen vähäksi aikaa poikettuani paino nousi 112 kiloon. Enkä silloinkaan ollut mikään kaksin käsin sipsejä ja karkkeja ahmiva tyyppi.

Mietin välillä, että tämä painonhallinta on eräs niitä asioita, joka on jollain tapaa OMASSA HALLINNASSANI: No okei, kroppa ei ehkä ole nyt yhteistyökykyinen. Mutta silti itse saan päättää mitä syön ja juon. Ajankäyttöäni ja ulkoapäin tulevia huolia en voi kontrolloida.

Kun tuossa ystävän ikävän diagnoosin kuultuani oikein ahdisti, tuntui hyvältä, että soutaessa sai sitä kiukkua (?!) purkaa soutamiseen. Melkein huusin ääneen, että kukaan ei kuole, en minä eikä se läheinen! Näissä jutuissahan myös se oma kuolevaisuus tulee kohdattavaksi. Pelko myös lapsista.

Nyt yritän miettiä miten hanskaan tilanteen. Millä saan pääkoppani kuntoon ja sitä kautta kroppani? Eipä tässä taida olla muuta keinoa, vai mitä?

Sarah


tiistai 25. marraskuuta 2014

Löytyikö syy jumitukseen?

Pääsin painonhallinnassa mukavasti jo huhtikuussa 87,1 kiloon ja odottelin pääseväni ihan pian 85 kiloon. Mutta mitä vielä, aloin lihoa ja nyt nämä seitsemän kuukautta ovat olleet yhtä taistelua.

Olen ruoskinut itseäni ja moittinut väärästä syömisestä etenkin kesällä. Nyt syksyllä olen syönyt ja juonut kovin hillitysti enkä näe eroa esim viime talveen. Ainoastaan liikunta on muuttunut nyt syksyllä. Mietin mikä ihme tänä aikana on tapahtunut, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Siis ainakaan positiivista.

Nyt tajusin. Minulle sattui huhtikuussa jotain tosi pelottavaa. Jouduin todella rankkaan tilanteeseen, jossa periaatteessa henkeni oli vaarassa toisen henkilön sairauskohtauksen takia. Tämä läheiseni on tuosta alkaen voinut huonosti ja tilanne on  tälle hetkellä hyvin paha. Vielä emme tiedä lopullisesti mikä on diagnoosi, mutta jo yksi vakava (mahdollisesti kuolemaan pahimmmillaan päättyvä) sairaus on löytynyt. Se ei silti selitä oireita, jotka ovat todella rankkoja.

Olen huolehtija ja välitän tästä läheisestäni paljon. Hänellä ei ole muuta perhettä, kuin me. Hän on ikäiseni eli ei mikään vanhus. Olen hoitanut paljon hänen kuljettamisiaan yms. Viime viikolla kuljetin häntä neljänä päivänä ja aikaakin menee aika lailla tähän. Tietysti autan, mutta samalla tajuan, että olen hyvin väsynyt.

Voisiko minulla olla stressi niin paha, että se vaikuttaa painoon? En saa tätä stressiä tahtomalla pois. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? Mittauttaa stressihormoonit? Entäs sitten?

Voimia teille ystäväiset ja kanssakulkijat haasteissanne!

Sarah


maanantai 17. marraskuuta 2014

Ongelmat jatkuvat

Turvotusta pukkaa edelleen ja kroppa tuntuu olevan sekaisin.

Tämä on taas näitä tilanteita, joissa voimia kysytään. Jos en olisi ollut nyt vuotta ilman merkittävää turvotusta, en edes tajuisi tilannetta. Järkyt silmäpussit etenkin aamuisin ja sormet todella turvoksissa ovat niin selkeät merkit siitä, että joku asia ei nyt toimi kropassani.

Viime viikon otin liikunnan suhteen paljon kevyemmin eli ei enää mitään 7 kertaa viikossa urheilua. Nyt alkoi kahdeksas viikko liikuntaa (muistaakseni).

Olen yrittänyt syödä järkevästi, mutta huomaan, että aiempaa enemmän tulee mielihaluja. Minulla on pieni epäluulo siitä, että ruokavaliosta pitäisi vähentää hiilareita. Tuntuu, että kierre liittyy liikuntaan ja hiilareihin. Aiheuttiko lisääntynyt liikunta hiilaritarvetta? Hiilarien nauttiminen vaan tuppaa tuomaan minulle halun nauttia niitä entistä enemmän. Eikä ne vie oikeasti nälkää, kuin hetkeksi. Olen pari kertaa ostanut gluteenittomia sämpylöitä ja jotenkin nekään ei vaan sovi. Mutta olen siis lisännyt ehkä hieman syömistäni. Melko varmasti vääriä juttuja.

Aina mulle käy liikunnan kanssa näin. Mieheni tosin sanoo, että liikunnan hyödyt tässä iässä on niin paljon tärkeämmät kuin se, ettei paino putoa. No, toivotaan, että en kuitenkaan turpoa tätä enempää...

Yritän sparrata itseäni, etten lopeta tuota liikuntaa. Mulle olisi paljon helpompaa liikkua joka päivä, kun liikkua vai jokunen päivä viikossa. Mutta ilmeisesti se joka päivä ei anna lihaksille lepoa ja mahdollisuutta kasvaa. Isompia lihaksia tarvitsen, että ne lihakset sitten kuluttavat ja että jaksan fyysisesti paremmin. Nyt olen siis päättänyt harrastaa edelleen liikuntaa ja etten luovuta. Yritän saada vesijuoksun ja kävelyn mukaan kuvioon, vaikka ne vievätkin aikaa.

Yritän myös jatkossa antaa enemmän omille asioilleni aikaa. Liian helposti autan muita ja tai sitten teen ihan vääriä juttuja. Selkeämmin pitää vielä kehittää päivärytmiä ja keskittyä tekemiseen.

Bloggausta ja blogien lukemista en lopeta, sillä tämä antaa minulle voimaa.

Oikein mukavaa aurinkoista alkanutta viikkoa ja voimia viikon haasteisiinne!

Sarah


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ihan muuta juttua ihmisistä

Välillä miettii, että miksi ihmisten pitää se oma paha olo oksentaa toisten päälle?

Ymmärrän, että itse kullakin on tiukkoja aikoja ja kovia vitutuksia. Niin on mullakin. Esimerkiksi juuri nyt.

En silti tajua miksi se paha olo puretaan muihin ihmisiin hyökkäyksinä ja vittuiluna. Tajuan kyllä, ettei aina voi eikä kannata edes sanoa takaisin ja kaikenlaista joutuu nielemään. Oma selviytymistapani on yrittää ratkoa se vitutuksen syy ja jos se on mahdotonta (kuten jotkut asia usein on), niin sitten kerron huonosta tuulesta, ahdistuksesta yms. jollekin läheiselle. Vastavuoroisesti sitten hänen ollessaan kypsä ja kovin surkeana, minä kuuntelen. Ei siis niin, että yksi vaan keventää mieltään ja toinen on se laskiämpäri jatkuvasti

Tämä maailma olisi paljon kivempi paikka, jos kunnioittaisimme toisiamme enemmän. No, nyt minä kevensin mieltäni... Vielä kun tätä painoakin saisi kevennettyä.

Tämmöisin miettein tänään

Sarah


maanantai 10. marraskuuta 2014

Järjetön viikonloppu!

No niin. Nyt kyllä ottaa pattiin.

Lauantaina söin päivällä aika normaalisti. Iltapäivällä söin gluteenittoman kakun palan (ei mikään hehtosuuri) ja illalla sushia ja puoli pulloa viiniä sekä 100 grammaa suklaa. Sunnuntaina aamulla vaaka näytti 1,5 kiloa painoa lisää.

Sunnuntaina söin kakkua (3 pientä palaa), karkkia ja neljä leipää täytteineen sekä omenan. Kevyen aamiaisen jälkeen en sitten muuta syönytkään. Jäi ihan oikeasti oikeat ruuat kokonaan pois. Kun söin noita kakkupaloja, niin jotenkin ajattelin niiden olevan niin paljon, etten voi syödä oikeaa ruokaa. Vaaka näytti tänään  yhtä kiloa vielä lisää entiseen.

Nyt maanantaina olen siis viikonlopun aikana lihonut 2,5 kiloa. Sormet on turvonneet ja silmänaluset on turvonneet.

En ole just nyt kovin ylpeä itsestäni. Sunnuntaina en soutanut, koska mulla oli huono olo. Se oli ennen noita kakkuja ja saattoi olla seurausta jonkinlaisesta aivotärähdyksestä. Sain perjantaina kolauksen päähäni.

Silloin kuin keväällä paino laski reippaasti, ei tuo lauantain ruokavalio olisi nostanut painoa tuolla tavoin. Sunnuntain totaalinen älyttömyys (ei kunnon ruokaa) tuli jotenkin järkytyksenä tuosta 1,5 kilon painonnoususta yhdessä vuorokaudessa. Aiemmassa elämässä mulla saattoi paino heitellä monta kiloa hetkessä, mutta nyt tämä paino on ollut aika stabiili pidempään.

Alkoholia juon aika vähän yleensä. Sushissa oli tietysti suolaista soijaa (gluteenitonta). En keksi mitään muuta selitystä, kuin nesteen puute. Minulta loppui tavallinen vesi ja vissyä en pysty juomaan litratolkulla.

Olisi pitänyt laittaa jotain keittoa tai tehdä salaatti, kun aineita kyllä löytyi. Olen kovin varpaisillani myös tuosta liikunnasta.

Tässä on taas tilanteita, kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Mutta en kyllä niin tee. Pitää vaan ottaa opiksi. Vettä on oltava ja ruokaa on syötävä!

Ehkä tästä viikosta tulee parempi? Pakko tulla! Menee nyt taas aikaa näiden turvotusten sulatteluun...

Toivottavasti teillä oli painonhallinnan suhteen parempi viikonloppu!

Sarah


perjantai 7. marraskuuta 2014

Perjantaina

Viime yön nukuin suht hyvin. Ehkä totaalinen kofeiinittomutus eilen auttoi tai sitten olin vaan niin väsynyt. Illalla en hiplannut mitään iPadia, kännyä tai tietsikkaa vaan luin kirjaa. Pitkästä aikaa teki ihan hyvää.

Tänään päätin, etten souda. Pää on kipeä ja vähän niskakin on jumittuneen oloinen. Paino oli aamusta 90,7, vaikka eilen ei syönyt mitenkään paljon. Ehkä mä syön liian vähän... Hommaa olisi kaikenlaista, mutta tänään päätin jättää kaikenlaisen aivotyöskentelyn. Teen kotihommia ja ihan muita juttuja. Paineita olisi lukea tentteihin, mutta ei vaan pysty. Tällä viikolla on lukemisessa ollut häiriötekijöitä liikaa. Ensi viikolla yritän pystyä keskittymään täysillä lukemiseen.

Viikonloppuna on edessä pienten kahvikutsujen järjestäminen. Yritän tehdä herkkuja kohtuudella, ettei niitä jää tänne kotiin sitten pyörimään mun kiusaksi. Tosin pitää lounaaksi syödä jotain kevyttä, niin voi sitten vähän herkutellakin.

Annoin myös itselleni luvan tänään katsoa rästissä olevat jaksot Dawnton Abbeystä. Joskus pitää tehdä jotain kivaakin eikä aina vaan suorittaa. Tosin kotihommia pitää tehdä ensin, että saa ottaa rennommin. Mutta onhan tässä päivä aikaa.

Hmmm... mitähän sitä söisi lounaaksi ja mitä illalliseksi? Illalla saatan myös herkutella suklaakakulla mukissa...

Toivottavasti huomenna on parempi olo ja jaksan soutaa taas reippaasti ja innolla. Kuten myös sunnuntaina.

Tämmöisin viikonlopun suunnitelmin! Oikein mukavaisaa syksyistä viikonloppua armaat kanssakulkijat!

Sarah

torstai 6. marraskuuta 2014

Seitsemäs liikuntaviikko

Välillä mietin, että kuinka paljon voi ja pitää liikkua. Mua ei kiinnosta tällä hetkellä mikään muu liikuntamuoto kuin soutu. Vesijuoksu olisi tietty kiva, mutta täältä on hallille niin paljon matkaa.

Tänään otin esimerkiksi ihan rauhallisella tahdilla soutua, kun jotenkin tuntui siltä. Toinen vaihtoehto olisi ollut pitää välipäivä. Pelkään vaan lopettavani kokonaan...

Unen laatu on huonontunut ja eräs ystävä kertoi minulle, että hänelle on käynyt samalla tavalla, kun hän alkoi sohvaperunasta liikkumaan. Kesti kuulemma puoli vuotta, että kroppa uskoi ja antoi öisin kunnolla nukkua.

Tänään jätin kokonaan kofeiinin nauttimisen ja teekin oli kofeiinitonta. Aamulla heräsin ajoissa. Saa nähdä millainen on yöuni tänään.

Löytyyköhän jostain kätevästi tietoa mitä liikunta vaikuttaa ihmiseen? Kaikkihan me tiedämme, että hyvää, mutta on mitään huonoja puolia? Tuon soudun kyllä pitäisi olla monipuolinen, kun se liike rasittaa montaa lihasta.

Päivän liikunnat on onneksi ajoissa tehty. Nyt olisi sitten muita elämän haasteita tehtävänä.

Lumisin terveisin

Sarah

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Vaakalukema

Peiliin katsoi tänään mimmi, jolla oli järkyt silmäpussit. Kädet tuntuivat turvonneelta. Yö oli huono.

Vaaka näytti 90,1 kg.

Se oli vähemmän kuin turvotuksesta ajattelin. Silti äärimmäisen ärsyttävää, ettei se mene alle 90 kiloa. Minä painoin kuitenkin keväällä sen alle reippaasti. Olisi oikeasti hiiskatin paljon mukavampaa, jos paino alkaisi kasilla.

Tänään ajattelin syödä lounaaksi munakkaan. Pitää katsoa mitä väännän illalliseksi. Olisi jonkin verran fyysisiä hommia, mutta myös tätä koneen ääressä istumista. Pitäisi jaksaa.

Energiaa ei ole ihan hirveästi. En tiedä johtuuko se pään sisäisistä asioita vai ihan oikeasta ravinnontarpeesta. En nyt uskalla vielä kuitenkaan syömisen määrää nostaa. Kun tuossa aiemmin olen pähkäillyt, että pitäisikö mun syödä enemmän nyt kun kuntoilen, unohdin, että olen pienempi kuin ennen. Siinä mielessä se ravinnon tarve ei ole ihan saman kuin ennen. Ei tämä ole helppoa, kun pähkäilee mitä pitäisi tehdä.

Tein äsken päätöksen, että alan herätä ja myös NOUSTA aikaisemmin vaikka väsyttäisi. Mulla on paha tapa jäädä lorvimaan petiin surffaten netissä yms. joutavanpäiväistä. Otan myös teetä aamusta vähemmän kuin ennen, ettei se vaikuttaisi unen laatuun. Yritän myös keskittyä muuhun kuin sosiaaliseen mediaan yms. iltaisin. Luen tai katson vaikka jotain hömppää nauhalta, mutta ei mitään kovin aktiivista touhua. Unirytmin pitää muuttua, että saa päiviini vähän enemmän tehoa.

Nyt sitten pitää viedä nämä päätökset teoiksi!

Tsemppiä teidänkin päätöstenne käytöönviemisissä armaat kanssakulkijat!

Sarah

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kusetusta!

Teen aika usein kasviskeitot itse. Se on halpaa ja nopeaakin.

Silloin tällöin ostan kuitenkin kaappiin pahan päivän varalle joitakin soppapaketteja. Eri tuotemerkeillä on erilaisia ja ihan maistuviakin soppia. Esim. sienikeitot on ihan ok ja tomaattikeitto on herkkua.

Noissa paketeissa on yksi juttu, joka mua ärsyttää. Oikeesti ne paketit, kuutiot yms. on just sopivia yhdelle ihmiselle. Kahdelle ihmiselle silloin, kun on kyseessä alkuruoka. Mutta lounaaksi tai illalliseksi tuollainen keitto on sopiva. Niissä lukee isolla kalorimäärä esim. 150. Sitten siinä lukee per annos. Pieni onneton purkki on sitten kahden annos tai kalorit yhdelle on sitten tietty tuplat. Tuon, että kyseessä on annos kahdelle, joutuu päättelemään. Sitähän ei niissä läheskään kaikissa lue. Hassua on myös, että niissä lukee energiasisältö 100 gr, mutta missään ei löydy pakkauksen painoa eli et voi kuin arvailla mitä se puoli litraa on grammoissa. No, vettä puoli litraa painaa puoli kiloa. Soppa painaa oikeasti varmaan huomattavasti enemmän. Annos pitäisi siis punnita, jos laskisi kaloreita. Kaamea homma yhden pikaisen ruuan takia.

Käytännössä maistuvimmat sopat on sitten aika kalorikasta sapuskaa. Onneksi minulla on mahdollisuus usein valmistaa oma lounaani ja tehdä se soppa itse.

En vaan tajua miksi näissä asioissa pitää temppuilla? Miksi nämä asiat eivät voi olla pakkauksissa täysin selkeitä?

Joo, just söin tuollaisen yhden keiton. Tämä keitto ei poikkeuksellisesti ollut hyvää. No, ei 300 kaloria ollut liikaa. Mutta toinen keitto tuolla kaapissa olisi ollut jo paljon raskaampi syötävä.

Ehkä mä kuitenkin pääsen tämänkin asian yli.

Olkaa tarkkoina rakkaat kanssakulkijat!

Sarah


maanantai 3. marraskuuta 2014

Päivitystä ja pohdintaa

Lueskelin jonkun iltalehmän fitness-jutun yhteydessä ihmisten kommentteja. Osan mielestä tyypit on hirveän näköisiä ja osa sitten puolustaa näitä tyyppejä. Yleisin kommentti puolustaneille oli se, että muut on kateellisia eivätkä kaksin käsin herkkuja vetäessään pysty itse laihtumaan. Ei ole kuulemma tahtoa.

Ruoskin itseäni joskus väärin syömisestä, mutta oikeasti sitä on todella vähän. Olen laskenut aikoinaan kaloreita enkä laihtunut, ainoastaan lakkasin paisumasta. Syön oikeasti terveellisesti ja tällä hetkellä liikun jopa suhteellisen rankalla urheilulajilla vähintään viisi kertaa viikossa, yleensä seitsämän kertaa. Olen toki kärsimätön, mutta ei se laihtuminen PKELE silti mitään yksinkertaista ole kaikille.

No, kuten on varmaan tullut selväksi, minä en todellakaan tähtää miksikään fitnestyypiksi. Jos mulla olisi nappi, jolla saisin sitä painamalla itseni jonkun painoiseksi, tahtoisin sen vain ja ainoastaan siihen mihin tähtään tälläkin hetkellä. Haluan myös elää tervettä elämää mahdollisimman pitkään. Haluan olla näkemässä lapsenlapset ja viettää puolisoni kanssa virkeän vanhuuden. Haluan jaksaa puuhata kaikkea kivaa vielä pitkään. Ulkonäköasioista olen toki kiinnostunut, mutta minä arvostan kuitenkin jonkinlaista kurvikkuutta niissä asioissa. Oma ulkonäköihanne on jossain 1940-luvun kurvikaunotarten maailmassa.

Yritän tällä hetkellä takoa päähäni sitä, että en hermostu tästä kilojen jumahtamisesta 90 kiloon. Pari viikkoa vielä jatkan tällä metodilla, etten ole liian hätäinen. Sen jälkeen jatkan liikuntaa, mutta lisään ruokaa. Olen miettinyt, että minun pitäisi ehkä lisätä se lisäsapuska aamiaseksi. En keksi muuta kuin, että ehkä sen olisi hyvä olla proteiinia esim. munakas. Oiskohan se hyvä idea? Onhan tässä pari viikkoa vielä aikaa pohtia, jos ei paino lähden laskuun. Vuoden vaihteeseen saakka yritän jaksaa kärvistellä sitten sillä kuviolla ja jos sekään ei auta, on pakko mennä terveydenhoitajalle.

Tässä on normipäiväsyömiset:

Aamulla jukurttia (maustamatonta, rasvatonta) ja mustikkapellavarouhetta iso ruokalusikallinen sekä hieman hunajaa/mustikoita. Annos ei ole kovin iso.

Lounas joko ruokaisa salaatti tai kasviskeitto. Salaatissa öljyä, pähkinää tai auringonsiemeniä sekä jotain proteiinia (tonnikala, katkarapu, kanamuna, liha, juusto tms.) Keiton kanssa riisikakkua ja sen päällä leikkelettä tai juustoa (harvemmin). Keitto on vesipohjainen, paitsi tosi harvoin kookosta. Joskus voin syödä lounaaksi myös edellisen päivän illallisen, jos sitä on jäänyt.

Illallinen on ns. perusruokaa sillä erotuksella, ettei minulle tule perunaa, pastaa tai riisiä (vain äärimmäisen harvoin otan perunaa/riisiä).  En koskaan syö kuin yhden lautasellisen ja vain kohtuuannoksen. Oma lisäkkeeni on salaatti tai höyrytetyt/paistetut kasvikset.

Syön n. kerran päivässä suklaapäällysteisen riisikakun, omenan tai pari ja välipalaksi usein pari riisikakkua päällysteineen. Teen, kaakaon ja kahvin kanssa otan rasvatonta maitoa.

Saa nähdä tapahtuuko mitään tällä viikolla. Kuudes viikko liikuntaa on menossa. En vieläkään ole alkanut hikoilemaan liikunnan yhteydessä sanottavammin.

Tsemppiä myös teille armaat kanssakulkijat!

Sarah





maanantai 27. lokakuuta 2014

Hengissä ollaan!

Tulin nyt nopsaan piipahtamaan täällä ja kertomaan, että hengissä olen.

Paino pyörii siinä nippa nappa yli 90 kiloa edelleen (siis satoja grammoja vain). Alle ei meinaa sitten millään mennä.

Nyt on alkanut jo viides viikko liikuntaa. Viime viikonloppuna mulla oli taukoa liikunnasta pari päivää, mutta muuten on aika kova tahti. Painoon se ei tunnu vaikuttavan, mutta kuulemma pylly on kiinteytynyt. Ja ehkä noi allitkin on saaneet vähän kyytiä.

Eikä ole ole polvi (nivelrikkokaan) haitannut. Jalka kesti jopa tanssimisen, kun eräässä tilanteessa papat mua kovasti pyörittivät... Tajusin vasta jälkikäteen, että enhän mä ole voinut muka yli vuoteen tanssia polven takia. Kyllä voinkin.

Fiilis on ollut hyvä, enkä nyt hermoile tuosta painon jämähtämisestä. Olen antanut itselleni määräyksen, etten hermoile ennen vuoden vaihdetta aiheesta ollenkaan. Siihen saakka syön kuten ennenkin ja liikun. Jos käy niin, ettei silloinkaan tapahdu mitään, niin sitten saa joku ammattilainen selittää mitä teen väärin. Tulostan kuvat monen viikon syömisistä ja kerron liikunnat.

No, muistuttakaa mua sitten tuosta lupauksesta itselleni, kun varmaan jo seuraavassa postauksessa kitisen tätä painon jämähtämistä.

Nyt on liian kiire muihin hommiin ja etenkin soutamaan. Ai niin. Unohtui sanoa, että vaikken täällä ole kirjoittanut enkä ehtinyt lukea teidän blogeja, niin mielessä olette. Aina, kun luen tai ajattelen jotain painoon liittyvää, niin mietin samalla, että mitähän kukakin teistä nyt ajattelisi tästä asiasta.

Ihanaa alkanutta viikko kanssakulkijat!

T: Sari

maanantai 13. lokakuuta 2014

Yli 32 km ilman hikeä!

En ole jättänyt soutua! Kolmas viikko on alkanut ja joka aamu herään ajatellen ensimmäiseksi soutua.

Viime viikolla soudin yli 32 kilometriä ja aikaa tuohon meni joka päivä puoli tuntia. Yhteensä siis 3 h 30 minuuttia käytin soutamiseen.

Tällä viikolla ajattelin soutaa edelleen sen puoli tuntia eli aikaa en nosta. Viime viikolla soudin yleensä 4,5 km per kerta, mutta kaksi kertaa sitten innostuin vetämään sen 5 km. Tänään aloitin viidellä kilometrillä ja mietin, että joskos sitä jaksaisi joka päivä vetää tiukemmin.

Yksi asia jota armas asuinkumppani ei tajua, on hikoilemattomuuteni. Omasta mielestäni vedän ihan ok tahdilla, mutta ihan vähän kainalot vaan hikoaa. Voin huoletta olla menemättä suihkuun liikunnan jälkeen, vaikka aluksi ajattelin, että tietysti menen. Mulle ei vaan tule hiki, vaikka hengittelen kiivaampaan tahtiin. Olen joskus aiemmin avautunut täällä aiheesta. Saunassakin tulee se yksi tippa hikeä. Itse olen tulkinnut tämän niin, että mä olen se selviytyjä, joka keskitysleirillä  kuolee vasta viimeiseksi. Nesteet ja muut ravinteet on niin tiukassa meikäläisessä, ettei mitään rajaa.

Toki huomaan, että minulla ei ole kestoturvotusta jaloissani kuten ennen. Silloin aamuisin oli vaikea kävelläkin. Mutta kyllä mulla edelleen aina välillä turvottelee. Yritän silti juoda tarpeeksi, ettei tämä säästöliekin omainen juttu käynnisty. Suolaa en syö kovin paljon ja ruokailu on varmasti hyvässä mallissa.

Aamutv:ssä tuli juttua nesteen kerääntymisestä.

No tuossa jutussa sanotaan, että lihakset pumppaavat nestettä. Pitää vaan jatkaa liikuntaa. Ehkä mäkin alan joskus hikoilla... Pitääkö ihmisen ylipäätään hikoilla?

Tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon!

Sarah


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Hei me soudetaan!

Olen innostunut liikkumaan ja kaiken lisäksi olen hetkessä jo addiktoitunut!

Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että kroppani kestää tämän. Toistaiseksi on nimittäin mennyt hyvin.

Sain jo aikaa sitten sporttiselta puolisoltani lahjaksi tämmöisen vekottimen


Kuva otettu täältä.

Kuntosalilla ihastuin aikoinaan laitteeseen. Sain Consept 2:n ja melkein samaan aikaan sain polven nivelrikosta diagnoosin. Koska polvi vaivasi tosi paljon, en uskaltanut soutulaitetta käyttää kokeilun jälkeen.

Pähkäilin tässä kroppaani ja tätä laihduttamisen jämähtämistä järkevästä syömisestä huolimatta. Jotenkin tuntui, että kropassa tapahdu mitään... ainakaan hyvää. Joudun istumaan tämän syksyn poikkeuksellisen paljon koneen ääressä ja alkoi olla kroppa kovilla. En usko, että syömistä voin turvallisesti vähentää. Voin kyllä muutoin hyvin ja olen huipputerve itseni.

Pohdinnassa päädyin siihen, että voisin varovasti kokeilla soutulaitetta. Viime viikolla sitten aloitin ja soudin aika kevyellä tahdilla 20 minuuttia per kerta ja noita kertoja tuli viisi. Olisin soutanut joka päivä, mutta tuli sitten ajallisia esteitä. Loppuviikosta alkoi tuntua, että tahtoisin soutaa pari kertaa päivässä, mutta en nyt sitten kuitenkaan sitä tehnyt. Viikko meni mukavasti. Aluksi temmoin ehkä vähän liikaa käsillä. Yhtenä päivänä tuntui, että reisiä on käytetty.

Tämän viikon aloitin nostamalla soutumäärää puoleen tuntiin. Tavoitteena on soutaa viisi kertaa viikossa ja jos mahdollista vaikka joka päivä. Nytkin vain odotan, että pääsen soutamaan. Ihme addiktio näin lyhyessä ajassa. Vesijuoksuun olen joskus vastaavan vuosia sitten kehittänyt, mutta siihen harrastukseen menevä aika hieman rajoittaa.

En tiedä vaihdanko vielä ensi viikolla tuota määrää. En tiedä tuleeko siitä liikaa, jos tähtään siihen, että jossain vaiheessa soudan tunnin. Aika menee ainakin nyt aika mukavasti, kun kuuntelen musiikkia. Periaatteessa tuossa pystyisi katsomaan leffoja yms. samalla.

En mitenkään revittele hirveellä sykkeellä, vaan etenen hitaasti. Nyt tuossa puolessa tunnissa soudan 4,5 km eli ei mikään hirmu tahti. En tuossa ole mitenkään erityisen hikinen. Mun ongelma tosin on, että en urheilussa muuta kuin vähän lämpene. Hiki ei virtaa.

Ostin myös uudet urheiluhousut (sisäkäyttöön) ja sekin lisää motivaatiota. Jos saisi tätä persettä kiinteämmäksi, koipia etenkin yläosasta pienemmiksi, vatsaa pienemmäksi ja etenkin noita selkämakkaroita pienemmäksi. Siinä sitä tavoitetta!

Paino oli kyllä tippunut, vaikka yleensä mulle kerää liikunta nestettä. Vähän tuntuu turvotukselta, mutta silti se paino on tippunut.

Tämmöisen addiktioin halusin kanssanne jakaa.

Ihania ja sporttisia syksypäiviä!

Sarah addiktoituneena

maanantai 6. lokakuuta 2014

Housut?!!!!

Jos mikään, niin housujen ostaminen on vaikeaa.

Minulla tuota takamusta riittää, mutta sen vastapainoksi alkaa löytyä vyötärökin taas. Nyt olen ihan pulassa, kun pitäisi löytää semmoiset vähän siistimmät housut tähän vartalonmalliin. Huoh!

Tällä hetkellä kaikki housut näyttävät sellaisilta kapeelahkeisilta ja jaloista tulee ihan porkkanan näköiset, kun yrittää laittaa housut jalkaan.

Minulla on toki ollut tämä ongelma ennenkin (ollessani hoikempi), mutta muistan vanhastaan yhdet kivat housut. Niissä oli korkea vyötärö ja siihen sai kivasti vyön. Muuten housut olivat leveät ja rennot. Tällaiset lähinnä niistä tulee mieleen. Muutenkin tuo 1940-tyyli on minusta tosi ihana.

Välillä tuntuu, että olisi paljon helpompaa olla tasapaksu pötkö.

Mistä ihmeestä minä löydän itselleni kivat housut?

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Miten sinut nähdään?

Osa teistä lukijoista alkaa olla mukavissa mitoissa jo, osa on kokenut suuria repsahduksia ja jotkut ovat tien alkupäässä.

Oletteko koskaan pohtineet miten teidät nähdään? Saatteko ulkonäöstä palautetta? Negatiivista? Positiivista? Huomioidaanko laihtuminen, lihominen?

Miten parisuhdemarkkinoilla, työmarkkinoilla? Onko ulkonäöllä merkitystä?

Onko ihmisiä, jotka näkevät kauneuden sisälläsi? Miten itse näet ihmisen?

Paljon kysymyksiä ja mietittävää. Pysähdyin ajattelemaan asiaa, kun Kilokiukuttelija kommentoi yhteen kirjoitukseeni kaverieni kommenttien olevan hyväntahtoisia, mutta voipa ne olla piilovittuiluakin. Kyse oli siis siitä, kun jotkut ihmettelevät, että miksi mä vielä tästä aion laihtua.

Aloin pohtia miten ystävät ja muutkin näkevät minut. Olen vilkas ja aktiivinen ihminen ja minulla on paljon ystäviä ja kavereita. Minua ei ole koskaan sanottu läskiksi tms. ystävien toimesta. Lihavimmillani ollessani tosin kukaan ei ymmärrättävistä syistä enää alkanut väittää päinvastaista, jos sanoin itseäni ylipainoiseksi tai pulleroksi. Tässä 90 kilon paikkeilla tosin ovat jotkut väittäneet kovasti, että enhän minä ole mikään ylipainoinen.

Kun mietin ystävien kommentointeja vuosien varrelta, niin aika hassuahan se on. Eräs väitti kovasti minun laihtuneen paljon, kun nähtiin tauon jälkeen. Kuulemma hyvä olo näkyi pitkälle. Olin oikeasti lihonut, mutta olin kyllä äärettömän onnellinen. Minulla oli ollut suoremmat hiukset jo noin kuusi vuotta, mutta otin kiharat (sitä ennen koko aikuisikä kihara). Sanoin erittäin hyvälle ystävälle, että huomaako hän mitään uutta. Hän ei huomannut. Kun sanoin kiharista hiuksista, hän sanoi, että ainahan mulla on ollut kiharat hiukset. Hän ei siis kuuteen vuoteen ollut siis huomannut niitä suoria hiuksia. Ei ihme, että ylipainokin jää huomaamatta! Hän siis on ihminen, joka tuntee minut muuten äärettömän hyvin. Hän tietää miten minulla menee henkisesti ja on ehkä paras tukeni melkein missä vaan asiassa.

Asia tuntuu jotenkin hassulta, mutta aloin pohtia, että ehkä ihmiset näkevät kuitenkin persoonan ohi ulkonäön?

Aiemmin olen kertonut, että minun ei ole koskaan ollut vaikea saada seuraa vastakkaisesta sukupuolesta. No, aivan varmasti en kelpaa kelle vaan eikä minullekaan kelpaa kuka vaan. Mutta noin yleisesti ottaen, en usko, että kyse on painosta tai edes ulkonäöstä. Persoonallakin on merkitystä. Ystävät näkevät persoonani ja se ulkonäkö vaan jää kaukaisemmaksi.

Tiedän erään miehen, joka on oikeasti ruma. Hänellä on ihottumaa, hiukset harvat. Hänellä on kaunis vaimo ja tiedän, että tuon miehen perässä naiset juoksevat, vaikka hän käsittääkseni ei mitään irtonumeroita harrastakaan. Kun viettää hetken tuon miehen läheisyydessä alkaa ymmärtää mikä saa sukkahousut pyörimään naisten jaloissa. Mies on niin huomioonottava, vaatimaton, mutta silti sinut itsensä kanssa, ettei mitään rajaa. Hänen sisimpänsä on niin kaunis, ettei sitä ulkonäköä yhtään edes huomaa.

Toisaalta minulla on hyvä ystävä, jolle miehen ulkonäkö on erittäin tärkeä ihan pieniä yksityiskohtia myöten. Kerta kerran jälkeen hän ajaa näissä suhteissa karikkoon.

Ei sen puoleen, olen minä mennyt itsekin joskus ulkonäön perään. Pidemmän rikkoutuneen parisuhteen jälkeen huomasin viehättyväni hyvännäköisistä miehistä. Joka kerta sama kaava, valitsen jonkun erityisen puppelin näköisen miehen, jonka kanssa ei oikeasti ole kovin paljon yhteistä. Kai se on minun tapani olla löytämättä sitä "oikeaa" siinä vaiheessa. Sitten tippuu puppelit pois ja alan katsella sillä silmällä sitten oikeasti ihmistä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö erityisen hyvännäköinenkin voisi olla hyvä kumppani.

Eräs läheiseni taas kertoo aina ihmisistä ensimmäiseksi painon. Joku on läski tai laiha. Minun silmiini normaalitkin ihmiset ovat hänen mielestään läskejä. Hänellä on itsellään myös ylipainoa ja hän on jojoillut todella paljon.

Itse näin vuosia sitten kuuman seksiunen eräästä silloisesta esimiehestäni. Hän ei ole ulkonäöltään mitenkään komea, flirtti tms. Aamulla aloin pohtia asiaa posket punaisena ja ymmärsin, että kyllä tuo mies on hyvin viehättävä. Alitajunta kertoi minulle jotain, jota en ollut ajatellut. No... en minä tuon asian suhteen mitään tehnyt. Oikeastaan vaan nauratti ja naurattaa vieläkin.

Voisi myös pohtia miten paino vaikuttaa työllistymiseen, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan.

Ulkona on pirtsakka keli, mutta aurinko paistaa. On jäänyt ulkoilut minimiin, joten tänään olisi hyvä hetki kunnostautua. Pää tarvitsee tuulettumista.

Oikein mukavaa keskistä viikkoa!

Terveisin

Sarah











maanantai 22. syyskuuta 2014

Levoton tuhkimo

Jotenkin omituiset pari viikkoa on takana.

Joku on saattanut huomata, että olen ollut täällä aika passiivinen enkä ole käynyt blogeissanne normaaliin tahtiin kommentoimassa.

Painonhallinnassa ei ole mitään kovin kummoista, paitsi, että viikonlopun juhlien sillit ja mäti turvottaa. Söin järkevästi ja join yhden kuivan alkoholijuoman. Mutta silli ja mäti ovat niin suolaisia, että taidan sulatella niitä useamman päivän.

Olen ollut jotenkin yliviritetty. Opiskeluissa tein hirveän ponnistuksen, joka päättyi eräänlaiseen pläsähdykseen. Tuntui kuin olisin hypännyt ihan onnessani viidestä metristä altaaseen, jossa ei ollutkaan vettä. Siitä toipuilen. Silti minulla on älytön määrää energiaa ja odottelen, joskos tämä energiapurkaus helpottaisi. En oikein osaa suunnata sitä erergiaa. Miesparka... ei raukka saa nukkua, kun ahdistelen... Toki väittää olevansa siitä ihan tyytyväinen.

Olisin kovin tyytyväinen, jos tämä energia kohdistuisi kotihommiin tai johonkin muuhun järkevään. Mutta en nyt vaan osaa suunnata.

Olen myös innostunut ostamaan vaatteita, kenkiä yms. On tosi ihanaa kokeilla vaatteita muualtakin kuin isojen tyttöjen osastolta. Ei ole pakko ostaa sitä ainoaa sopivaa vaatetta. Mutta kieltämättä näitä vaaatteita on tullut ostettua, kuten myös kenkiä.

En ole ollut aiemminkaan mikään seinäruusu tai hiljainen hissukka pullukka, mutta nyt olen jotenkin nostanut ryhtiäni ja elän voimakkaammin. Vastakkainen sukupuoli selkeästi on alkanut huomioimaan enemmän. Hieman hämmentää ja kieltämättä imarteleekin.

No, onneksi tällä Tuhkimolla on valmiiksi kuitenkin se prinssinsä. Mies halusi minut, kun olin tuhdimpi enkä muutenkaan ollut ehkä se houkuttelevin kumppani. Hän ei ole mikään jämämies, joka otin paremman puutteessa. Vaikka olisin missimittainen miljonääri, hänet minä valitsisin.

Jaahas, jos tämä Tuhkimo alkaisi lukea muiden blogeja ja pohtisi hetken painonhallintaakin. Jos saisi tämän tarmon jonnekin purettua...

Sarah Tuhkimo






tiistai 16. syyskuuta 2014

Jo yli vuosi!

Kävin vanhoista kirjoituksista lukemassa, että aloitin 10.9.2013 kaiken syömiseni kuvaamisen. Nopeasti on mennyt aika!

Siinä mielessä tulosta on tullut, että lähes 15 kiloa on mennyt. No, välillä poislähteneitä kiloja oli välillä enemänkin. Voi miettiä, että onko tuo kilomäärä vuodessa hyvä vai huono saavutus. Olen päättänyt pitää sitä hyvänä. Olen saanut tosi paljon positiivista palautetta ulkonäöstäni viime aikoina ja onhan se piristävää. Moni on sanonut, että olen kuin toinen ihminen ja tunnun voivan hyvin. Olenhan kuitenkin siitä ihan kaikkein pahimmasta laihtunut 22 kiloa.

Pari viime viikkoa on mennyt syömisten suhteen hyvin, mutta olen alkanut palella. Istun liikaa koneen ääressä ja opiskelen. Valvon aika myöhään. Palelu oli ennen minulle hyvin tavallista ja saatoin helleiltoinakin palella. Viime talvena ja keväänä painoa pudottaessa en kuitenkaan palellut. Joku kummallisuus tässä on.

Vielä ei ole mennyt 90 kilon alle uudestaan ja sinne kovasti nyt haluaisin. Mietin keinoja miten edetä. Liikunta on ollut olematonta ja sitä olen laiminlyönyt opintojen takia. Tänään aion mennä kävelylenkille pitkästä aikaa. Päivärutiinit hakevat vielä paikkaansa.

Olen yleisön pyynnöstä lisännyt vedenjuontia. Vaikuttaako se paleluun? Toisaalta sain sen lihomisen pysäytettyä ja paino on laskenut.

Nyt lähden sitten lukemaan muiden blogeja, jos saisin hyviä ajatuksia. Ei tämä synkkä yksinpuhelu ole hedelmällistä. Toki tässä omat ajatukset kirjoittaessa kirkastuu, mutta muiden vinkeistä ja taistelusta oppii.

Oikein ihanaa kaunista syyspäivää!

Sarah




perjantai 5. syyskuuta 2014

Ylläri

Eilen kävin lenkillä (ei mikään vauhtilenkki), mutta aamulla ei ollut kiloa tai kahta turvotuksena. Paino oli pari saataa grammaa jopa tippunut.

Join aika paljon vettä (vissyä tosin) verrattuna normaaliin. Juominenhan on mulle ollut ongelma. Ehkä mun pitää panostaa tohon veteen oikeen.

Söin ehkä astetta tukevammin kuin normaalisti ja pelkäsin vaakalla pahaa tänä aamuna. Olin jotenkin kovin väsynyt ja ajattelin illan ruokailussa jopa jättää salaatin pois. Olisin syönyt vain kanapihviä ja ranskalaisia. Tein sitten kuitenkin sen salaatin ja lisäsin siihen reippaasti vielä raejuustoa.

Mutta ihan mukava ylläri.

Oikein älyttömän ihanaa viikonloppua teille!

Sarah

torstai 4. syyskuuta 2014

101 dalmatialaista

eikun 101 blogikirjoitusta, kun tämä pullahtaa ulos.

Elokuussa 2013 aloin pohtia asioita täällä ja syyskuussa sitten aloitin tositoimet painonhallinnan suhteen. Aluksi bloggaus oli vähäistä ja enemmänkin kävin lukemassa muiden juttuja. Tällä hetkellä kirjoittelen enemän, kun on energiaa vähän eri lailla kuin aiemmin.

Etenkin hankalina hetkinä tämä on tärkeää ja muiden niksit ja ajatukset auttavat pahimmasta taas pois. Viime aikoinan ole saanut kuulla, että miksi ihmeessä edelleen laihdutan. Oikeesti nuo ihmiset eivät tajua, että painan edelleen yli 90-kiloa. En minä miksikään anorektikoksi muutu, kun aion ne puuttuvat n. kiloa laihduttaa. Vasta sitten olen ns. normaalin painon rajoissa. Oikeestihan mun alkuperäinen suunnitelma oli painaa alle 80 kiloa. Just nyt tuo pudottaminen tuntuu haasteelliselta, kun ei oikein mitään tapahdu. Ehkä pitäisi tosiaan tuota vettä juoda paljon enemmän ja pistää aineenvaihdunta liikenteeseen. Mulle on suositeltu myös kilpparikokeita, kun oireita on. En vaan millään haluaisi lääkärille mennä. Ärsyttävää.

Oikeesti olen kyllä ihan hyvällä mielellä. Uskon jopa tavoitteiden saavuttamiseen, vaikka aikaa siihen kyllä tulee kulumaan.

Taidan nyt lähteä lenkille, kun ulkona on niin upea ilma pitkästä aikaa. On tämä perse ollut penkissä ihan liikaa.

Mahtavia syksyisiä päiviä armaat kanssakulkiat!

Sarah

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Pullukka juhlasyö, ryyppää ja nai!

Viikonloppuna olin jonkin sortin viihdeputkessa, mutta yllättävin vähällä painonnousulla siitäkin on selvitty. Suurin ongelma on valvominen, toki kivojen asioiden takia, mutta kuitenkin. Painonhallinnalle se uni on tärkeää. Kunnon yöuniin en ole vieläkään päässyt, mutta voin vakuuttaa, että näillä endorfiineilla jaksaa pitkään. Ehkä mä joskus kirjoitan siitä pullukkaseksistä...

Oli hassua, kun eräs ystävä juhlissa ihmetteli, että miten mä oikein laihdutan, kun kuitenkin syön... Öööö... mä luulen, että kuolisin, jos en söisi. Muillekin käy niin.

Oikeestihan tuo ihminen tarkoitti sitä, että syön normaaliannoksia enkä korosta mitä kaikkea en syö.

Jos on ruokaisat juhlat illalla tulossa, valitsen lounaaksi yleensä kasviskeiton tai salaatin. Pyrin siihen, etten mene juhliin kuitenkaan liian nälkäisenä. Kerron etukäteen rajoitteista (jos siihen on mahdollista) eli ei viljoja. Siinä lähtee pastat yms. kivasti pois. Jos paikalla on buffet tms. niin homma helpottuu aika lailla. Salaattia paljon, todella paljon. Jos on keitettyjä/paistettuja kasviksia tai juureksi otan niitä enkä riisiä/perunaa. Jos ei vi välttää jotain (esim. sitä perunaa), yksi pieni riittää. Puffetissa on tärkeää päättää etukäteen, että syö vain yhden lautasellisen (tai pieni alkuruoka ja varsinainen ruoka). Siihen sitten ne mitä haluaa syödä ja niitä valitessa voi miettiä onko valinta hyvä. Ei kannata pilata iltaansa kieltäytymällä kaikesta hyvästä. Yksi ilta silloin tällöin ei painonpudotusta vie suuntaan eikä toiseen.

Jos lautanen tuodaan valmiiksi, aika harvoin niissä on kuitenkaan mitään ihan älyttömän epäterveellistä. Eikä lautasta ole pakko syödä tyhjäksi.

Itselläni tekee aina mieli jälkiruokaa. Jos pääsee itse valitsemaan, otan jotain pientä (macaronit, marengit tai pienet suklaat yms.).

Juomat lihottavat paljon, jos väärin valitsee. Pidän lonkerosta ihan maunkin takia, mutta olen juonut sitä tämän vuoden aikana varmaan ehkä kaksi kertaa tölkillisen. Itse valitsen viiniä ja mahdollisimman kuivaa sellaista. Tähän ikään mennessä maku on muuttunut aika toisenlaiseksi, kun nuorena. Otan usein myös vissyä viinin kanssa. Siis kummankin omista laseistaan. Nautin viinistä täysin siemauksin ja sitten taas vettä. Koko illan selviää usein sillä parilla lasillisella viiniä.  Yhteenkin lasilliseen voi jättää. Aina voi myös mennä autolla eikä ole kiusausta juoda lainkaan tai sen yhden vaan.

Kaikkihan me tiedetään, että etenkin liköörit on todella täynnä sokeria. Eikä se olutkaan mikään terveysjuoma ole. Jos tahtoisin nollata täysillä ja vetää lärvit, tekisin sen kirkkaalla viinalla ja vissyllä. Mutta, kun ei tuolle ole tarvetta, niin eipä tartte tuota kärvistellä. Mullahan oli nuorena älyttömän hyvä viinapää ja kekkuliin tullakseni piti vetää ennen ravinteliin menoa pullo kossua. Siellä sitten toistakymmentä paukkua päälle. Voi herranjestas! Ei ollut koskaan ongelmaa päästä baariin sisään eikä muisti mennyt ikinä. Nyt varmaan kuolisin moiseen. Miten mä oon jäänyt noista ajoista henkiin?

Just tätä kirjoittaessa keksin, että paras tapa juoda vähän, on ostaa pahaa juomaa. Mä sain lahjaksi kaamean makuista valkkaria ja sitä tuli sitten juotua vain se vajaa lasillinen yksissä nyyttikesteissä.

Onkos teillä ongelmia bileputkien sattuessa kohdalle?

Mulla oli keväästä pitkälle kesään vielä pahoja ongelmia, mutta asioita mietittyäni olen päässyt paljon parempaa tasapainoon näissä asioissa.

Mukavia pippaloita teille, jotka sellaisiin olette lähiaikoina menossa. Muillekin oikein mukia hetkiä sitten ihan muuten vaan!

Sarah

PS. Meinas unohtua tärkein juttu. Älkää hankkiko krapulaa! Jos illalla on onnistunut välttämään kaikki kiusaukset, niin siinä vaiheessa, kun ruoka pysyy sisällä ja elämä voittaa, voittaa myös mielihalut. Ja niitä riittää! En nyt ala puhua krapulapizzasta yms...

perjantai 29. elokuuta 2014

Miksei hiki irtoa?

Olin eilen 1,5 h tunnin lenkillä ja parina sitä edellisenä päivänä olen ollut lyhyemmillä lenkeillä. Vaaka näyttää taas enemmän kiloja, vaikken olekaan syönyt yhtään sen enempää. Tämä on niin vakiokuvio! No, pitää silti juoda nestettä, vaikka se jumittuukin kroppaan tuon liikunnan takia.

On se kumma, että on tällainen nurinkurin kroppa. Tämän asian kanssa olen elänyt jo pitkään. Kynsin hampain kroppa yrittää pitää nesteen kropassa. Sama ilmiö on myös kesähelteillä ja saunassa. En liikkuessa hikoile mitenkään erityisen paljon vaan päinvastoin. Nyt hieman turvottaa tuon kerääntyneen nesteen kanssa.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vakuuttaa kroppa siitä, että nesteen tulo ei lopu.

Mietin sitä miksi kerran Afrikassa kovin kuumissa oloissa ei tullut normaali tukala ja turvonnut olo. Silloin kuljin vesipullo koko ajan käsissä. Hotellissa ei ollut ilmastointia ja kroppa tottui aika nopeasti siihen kuumuuteen loppujen lopuksi, Ehkä kuuma, viileä normaalilla lomalla saa kropan ylireagoimaan, mutta tottuminen jatkuvaan kuumaan oli ratkaisu? No, omituine silti tämä kroppani on.

Tänään saatan käydä lyhyellä lenkillä, jos ehdin.

Oikein mukavaa viikonloppua!

Sarah

torstai 28. elokuuta 2014

Omat ja puolison kesäkilot

Kesän extrakilot eivät ole kadonneet minnekään vielä. Toki siitä pahimmasta on pari kiloa poistunut, mutta edelleen paino junnaa 91,5 kilon paikkeilla. Syöminen on mielestäni ollut hyvin asiallista tällä hetkellä.

Pohdin, että kuinka tarkkaa tämä syöminen oikein on ja olenko minä oikeasti syönyt väärin koko kesän. Vaikka kuvaan kaiken syömäni, en ole niitä kuvia analysoinut. Pitäisi varmaan käydä niitä läpi nyt ajatuksella.

Juttelin puolison kanssa. Hän sanoi, että kyllä me ollaan syöty väärin, sillä hänkin on lihonut. Hän painoi noin 70 kiloa (176 cm) ennen tuota keväällä alkanutta juhlaputkea/kesää ja painaa nyt 75 kiloa. Jostain se hänellekin on tullut. Hän on kovin sporttinen ja tuosta painosta on huomattava osa kiinteää lihasta. No, ei se 75 kiloa hänelle mikään paha silti ole.

Olen siis puolisoani huomattavasti painavampi. Mutta hänet tavattuani olin paljon lihavampi. Hän ei ole minua aiemmin tämän mittaisena edes nähnyt. Vaikuttaakohan mitenkään, kun pääsen tavoitteeseeni ja olen painossa aika lähellä häntä?

Minkä kokoisia teillä on puolisot, keillä niitä on?

Sarah




keskiviikko 27. elokuuta 2014

Hei, mä lenkkeilin!

Kumma vaikutus noilla uusilla sporttivaatteilla.

Mä olen nyt jo kahtena päivänä käynyt lenkillä. Tosin lyhyellä lenkillä enkä todellakaan juokse. Juokseminen on multa loppuelämäksi kielletty, mutta samperi soikoon, olin kuitenkin kävelyllä vaikka vähän sataa tihuttikin. Huomenna on edessä lenkkeilyä kamujen kanssa ja matkakin on vähän pidempi.

Ties miksi sporttihirmuksi tässä vielä oikein ryhtyykään! No oikeesti ajattelin nyt varovaisesti nostaa peruskuntoa ja oikeastaan pääni kunnossapitämiseksi tuo happi on hyvä asia.

Mukavaisaa loppuviikkoa teille armaat kanssakulkijat!

Sarah

tiistai 26. elokuuta 2014

Löysin sporttivaatteita!

Kävin Porvoossa Top-Sportissa ja siellä oli yllärinä vähän isompiakin kokoja urheiluvaatteista.

Jos joku käyttää esim. kokoa 50, niin alennusmyynnissä oli sitä kokoa olevia pitkiä jumppahousuja. Myös uusia ja ihan kivoja muitakin vaatteita näkyi olevan. Myyjä kertoi, että heillä on nyt pari vuotta ollut isompia kokoja myynnissä ihan hyvällä menestyksellä. Joku mallisto oli koosta 44 alkaen.

Tuo on oikein hyvä juttu, sillä itse olen tuskaillut, kun ei isoille löydy urheiluvaatteita. Nyt alan olla koossa 44, josta jo löytyy paremmin urheiluvaatetta. Tästä aion pienentyä kokoon 42 tai 40 vielä.

Osa teistä on jo sen verran pieniä, että löytää urheiluvarusteet helposti muutenkin. Onkos muilla ollut ongelmia?

Itse olen jotain ostanut jenkeistä, kun siellä minäkin olen pieni tyttö.

Päädyin ostamaan itselleni takin ja housut ulkoilua varten. Jos sitä vaikka innostuisi kunnolla.

Mietin noita edellisen postaukseni juttuja ja ajattelin, etten rankaise tänään itseäni millään väärällä valinnalla. Minä ansaitsen hyvää ja sain ostaa itselleni tällä tavoin kivoja ulkoiluhetkiä. En mennyt jäätelökioskille vaan kotona tein soijamaidosta, kanelista, kaardemummasta ja banaanista pirtelön. Oli hyvää!

Ulkona näyttää pahasti siltä, että alkaa sataa. Muualla tulee kuulemma rankasti vettä. Ehkä jätän nyt tekemättä sen lenkin. Pitää seurata säätä, jos keli parantuisi. Hmmm... mitenköhän olisi jumppa täällä sisällä?

Sporttista iltaa!

Sarah




Kieroutunut itsensä rankaisija

Tänään meinasin jo ottaa kuvan kropastani. Toki ihan normivaatteet päällä... Mutta en nyt sitten kuitenkaan ottanut. Oisinpa yhtä reipas tässä suhteessa kuin moni muu.

Omat fiilikset on vähän kummat. Olisi tärkeää opiskella täydellä teholla, mutta jotenkin on niskat kireät ja pieni jomotus takaraivossa. Olen toisaalta aika energinen ja pää on täynnä luovuutta ja suunnitelmia. Silti on vähän ärripurri olo. Ehkä en vaan tuota energiaa vielä osaa kanavoida oikein?

Luin ystävää lääkäriin viedessä eilen jostain terveysalan lehdestä tunnesyömisestä ja siitä kierteestä miten siihen jää. Monelle tapahtuu repsahdus ja sitten masentuu. Itseruoskinta vie suurempaan masennukseen ja sitten taas lohduttaa ruualla itseään. Tuosta se kierre tulee. Joillakin voi olla tapana palkinta itseään herkuilla.

Mietin tässä omaa suhtautumistani. Jos olen oikein stressaantunut ja on hektinen vaihe elämässä, niin saatan herpaantua ja rentoutuakseni ja palkitakseni itseäni, saatan syödä jotain väärää. Tuolla osa kiloja aikoinaan tuli, koska tein melkein aina 7 päivää viikossa töitä.

Minulla on myös erittäin pimeä puoleni ja se on itseni rankaisu. Jos en mielestäni ole ansainnut hyvää, saatan rankaista itseäni. Olen tajunnut, että vääränlaiset ruuat ovat keino rankaista itseäni. Hyvin tuo kristallisoitui miehen tuodessa karkkia reissulta. Olen tällä hetkellä tyytymätön itseeni ja jotenkin todella kierolla tavalla rankaisin itseäni syömällä ne suklaat ja muut karkit. En nauttinut siitä lainkaan. Jos olen vihainen (tai lievemmin ilmaistuna kiukkuinen) jollekin toiselle, saatan silti rankaista itseäni. Lapsuudessa oikein vihaisena olen rikkonut itselleni tärkeitä leluja tms. Vihani on kääntynyt sisäänpäin. Ulospäin olen hyvin diplomaattinen ja sovinnollinen.

En myöskään anna itseni tehdä useinkaan kivoja asioita, joista oikeasti saan voimaa. Pidän aidosti opiskelusta ja monenlaisesta aktiivisesta touhusta. Mutta jarrutan noiden kivojen asioiden tekemistä, sillä minulla on odottamassa likaisia pyykkejä tai astianpesukone odottaa tyhjentämistä. En silti tahdo saada aikaan niitäkään, kun ärsyttää ne hommat. Kaikki tekeminen kärsii siitä, kun en salli itselleni kivaa. Ne vähemmän mielekkäät hommatkin sitten jäävät huonolle hoidolle. Energiaa olisi, mutta se menee tyhjänpäiväiseen itselleen kiukutteluun.

Jostain syvältä kumpuaa syyllisyys. Ei saa olla kivaa. Pitää raataa. Minä olen laiska, tyhmä ja ruma.

Tuo boldatulla kirjoitettu on narsistisen äitini päähäni istuttamia ajatuksia. Millä hiton ilveellä pääsen eroon?

Tämän painonhallinnan onnistuminen on kiinni siitä, miten hyvin suostun myöntämään oikeat ongelmani. Tämä homma ei hoidu pelkällä tahdonvoimalla. Korjatakseni asiat, minun tulee hoitaa ongelma eikä vain hoitaa oireita.

Minä en vielä ole paljastanut vartaloani teille, mutta sieluani jo jonkin verran.

Käyttekö te muut armaat kanssakulkijat kuinka syvää keskustelua itsenne kanssa?

Sarah


maanantai 25. elokuuta 2014

Ei namia muru!

Viikonlopun syömiset meni ihan ok. Liikuin olemattomasti, mutta olipa muita haasteita elämässä. En viitsi selittää, sillä tulen vaan niin huonolle tuulelle uudellen. Alla oleva ei liity niihin juttuihin.

Muruni tuli reissusta ja hän syyllistyi kaameaan tekoon. Hän toi karkkia tuliaisiksi! Siis mies, joka on kovin tarkka syömisistä ja on mun paras kannustaja. Kaksi isoa suklaalevyä ja 300 gr van slooteneita!!!!

En nuo namit nähdessäni viitsinyt sanoa, että mitä helvettiä. Myöhemmmin illalla sitten sanoin, että sovitaanko, ettei enää namia tuliaisiksi. Olin kyllä oikeasti pettynyt. Niin pettynyt, että toinen suklaa syötiin eilen ja ne kaamea hedelmäsuklaakarkitkin.

Yksi suklaalevy on varmaan säästettävä sitten seuraavaa karkkipäivää varten. Sekin ottaa pattiin. Mulle karkkipäivä on nimittäin tosi tärkeä. Nuo mun eilen syömät karkit oli jonninjoutavia ja se suklaakaan ei ollut kovin mieluinen.  Mulle on tärkeää, että saan rauhassa valita sen karkkipäiväkarkin. Ostan aina suklaata ja kaikkein mieluiten jonkun oikein pienen rasian tai sitten herkkumyymälästä valitsen konvehteja. Mutta se, kun saa tehdä sen valinnan ja nauttii niistä jokaisesta palasta täysillä.

Nyt sitten tietty tyhmänä söin noi "herkut" enkä nauttinut pätkääkään. Tuli tietty huono olo eikä ne tosiaan maistuneet edes hyviltä. No, peiliin saan siis katsoa, sillä eihän kukaan niitä mun suuhun väkisin tunkenut.

Painoa ei ollut tullut yössä yhtään lisää, mutta läskiksihän nuo vielä muuttuvat. Selkeästi turvottaa. Oisin todennäköisesti pudottanut hieman painoa, jos en olisi noita syönyt.

No, ehkä tästä taas oppi jotain. Osaan normaalisti olla herkuttelematta, mutta jotenkin tämä niin täysillä yllätti mut. Tämän oppi oli, että karkkipäivästä on pidettävä kiinni. Jos saan yllättäen karkkia, pitää miehen itse syödä se tai sitten se pitää antaa lapselle. Minä haluan nauttia oikeasti siitä namista.

Ei namia muru, kiitos!

Sarah

perjantai 22. elokuuta 2014

Painoindeksi ja muut mitat?

Aika mielenkiintoinen asia tuo painoindeksi.

Karon blogista Anonyymi vinkkasi uudesta painoindeksistä Ylen jo vähän vanhemmassa jutussa. Olen minä tuosta aikoinaan lukenut, mutta asia jäi jotenkin unhoon silloin.

Ns. normaali painoindeksi minulla on juuri nyt 29. Minulla on 13,9 kiloa normaalipainon rajaan.

Tuon toisen laskurin mukaan minulla on normaaliin painoon vain 12,5 kiloa.

Olen myös miettinyt, että aika hassu asia tuo vyötärön mittaaminen. Kun googletin löysin tällaisen ohjeen. Siis tuon perusteella mun pitää välittömästi hakeutua ammattilaisen hoitoon painoa pudottamaan. Kun katson tätä pömppöni muotoa, niin onhan tuossa just vatsan yllä selkeä makkara. Sen yläpuolella on sitten kyllä suhteessa hyvin kapea osa ja vartalon malli siis näyttää tiimalasilta äärikuvana katsottuna. Vatsaan mulla läskit tulee viimeisenä.

Mitta, johon pitäisi naisen päästä on alle 80 cm. Joo... kaukana ollaan. En vaan tajua, että miten mua napaan saakka oleva nainen saa olla saman mittainen vyötäröltään. Kyllä yleensä esim. kengännumero on isolla ihmisellä on suurempi kuin pienellä ihmisellä, niin miksi ei myös vyötärö voisi olla suurempi?

Rasvaprosenttia en ole koskaan mittauttanut.

No, olenhan minä tietty ylipainoinen kaikkien mittareiden mukaan, sitä en kiellä. Ihmettelen vaan.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Pulleron perhe?

Aloitetaan päivän kivalla uutisella. Paino on nyt 91 kiloa eli se puoli kiloa on tippunut. Tiedä sitten mitä vaaka huomenna näyttää. Kun tällä lailla päivittäin katsoo vaakan lukeman, joutuu tottumaan heittoihin ylös ja alas. No, mutta suunta on oikea kesän läskeilyn jälkeen. Odotan kyllä, että taas pääsen alle 90 kilon, että ei paino ala ysillä.

Aloin pohtimaan omaa perhettäni ja muiden bloggaajien perheitä. Osalla juuri se perhe tuottaa aikamoisia haasteita painonhallinnalle. Jossain tapauksissa puoliso ei yhtään tue painonpudotus haaveita. Ikinä en unohda jo aiemmin viittaamaani Suuri painonpudotushaaste (vai mikä se jenkkiohjelma olikaan), jossa vielä kotona asuvan nuoren naisen perhe terrorisoi hänen painonpudotustaan. Tuntui tosi pahalta hänen puolestaan. Hänhän sai lopulta oman asunnon. Olisi kiva tietää miten hänellä menee, kun niin sympatiseerasin häntä.

Monelle se puoliso taas on hyvä kannustaja ja osalla puoliso myös tahtoo pudottaa painoaan.

Entäs me, joilla on lapsia? Sopiiko meidän syömiset lapsille?

Oma puolisoni on hoikka ja hyväkuntoinen. Se ei kuitenkaan ole tullut ilmaiseksi eli hän hyvin aktiivisesti liikkuu (salia, hiihtoa, juoksua yms.). Hän myös syö todella tarkasti. Ei niin, että pelkäisi lihovansa, vaan tarkkailee suolaa yms. Suvussa on verenpainetautia ja hänellä on myös korkea verenpaine (sukurasitteen takia ilmeisesti). Hän ei koskaan ahmi eikä hänellä ole mielihaluja. Ruoka on hänelle välttämätöntä polttoainetta eikä sitten oikein muuta. Mulle kyllä ruoka on sitten parhaimmillaan suuri nautinto eli tässä eroamme. Hän syö puuroa ja leipää aika lailla aamusta ja se meidän erottaa. Hän toisaalta tarvitsee hiilareita kuntoilunsa takia. Suhteemme aikana lihoin sen viisi kiloa, kun aloin hänen kannustamaan syödä kunnon aamiaisen. Leipä ei sovi mulle painonhallinnan kannalta ja vatsakin teki sitten kovan vastalauseen eli kehitin jonkinlaisen allergian viljaan (ainakin ruis ja vehnä). 

Mies kannustaa, mutta ei painosta. Hän on myös alkanut ymmärtää, että painonhallinnassa yhdet keinot eivät ratkaise kaikkien ongelmia. On tajunnut, etten voi urheilla lujaa ja paljon. On kyllä ostanut hienoja kuntoilulaitteita mulle, kun olen jotain kuolannut. Hänelle ei myöskään alkoholi ole tärkeä juttu ja voi hyvin olla juomatta kanssani. Mieheni on hyvä tuki tälle painonhallinnalleni.

Nuorin lapsista on vielä kotona. Hän on ollut aika ronkeli syömisissään ja aika kamalaa höttöä syö. En kuitenkaan ole pakottanut häntä valitsemalleni linjalle. Minua istutettiin pienenä pöydän ääresssä pienenä pitkään. Joko söin tai itkin. Yleensä itkin ja söin. Selkäsauna tms. ei ollut vieras asia, jos lautanen ei tyhjentynyt. Siihen aikaan päiväkodissakin pakkosyötettiin. Muistan kuinka kalamaksaöljyä pistettiin suuhun ja nenä puristettiin kiinni samaan aikaan. Oli pakko happea saadakseen avata suu ja sinne meni sitten kalanmaksaöljy. Vieläkin kuvottaa.

Jos meillä laitetaan jotain lihaa/kalaa ja sen seuraksi syön salaattia, niin teiniä varten keitän makaronia tai riisiä. Myös mieheni silloin voi ottaa noita hiilareita lautaselleen salaatin lisäksi. Teen yleensä ison salaatin, johon laitan öljyä/viinietikkaa, pähkinöitä, auringonkukansiemeniä yms. perinteisten vihreiden lisäksi. En oikein välitä jostain perussalaatista (tomaatti/kurkku/salaatinlehti) ilman muita makuja.

Joskus, kun haluamme syödä sushia, kasviskeittoa tai muuta ruokia joita lapsi ei halua syödä, olen antanut hänelle sitten eineksiäkin. Hän joskus ihmetteli, että miksi ihmeessä me ylipäätään teemme ruokaa, kun kaupasta saa valmistakin ruokaa... Kuvittelin sitten pitkään, että hän haluaa syödä noita eineksiä eikä piittaa kotiruuasta. Harmittelin, mutta en pakottanut syömään terveellisemmin. Välillä olen miettinyt, että pilaanko lapseni terveyden.

No, suuri ylläri oli, kun alkukesästä lapsi kyseli, että koska meillä on oikeaa ruokaa. Oli ollut kylässä, jossa oli jotain lihapullia ja perunaa.  Hassua, kun ennen se oikea ruoka oli pahaa ja einekset herkkua. Tämän jälkeen olen sitten vähentänyt einekset minimiin. 

Poika on kasvanut hurjasti pituutta. Toinen ylläri oli, että hän sanoi minulle syyksi sen, että hän syö nykyään salaattia. Siis täh??? Poika, joka nimittää kaikkia kasviksia "vaarallisiksi". Tämä tuli vasta pari päivää sitten. Kun kyselin tarkemmin, niin hän syö isällään sekä koulussa salaattia. Keitetyt kasvikset eivät kuulemma vieläkään mene. Hän sanoi, että mun salaattia voi syödä, kun siinä on kaikkea...

Poika on pitkä ja erittäin hoikka. Istuu päivät pitkät tietokoneella. Ei ole ollut koskaan kiinnostunut mistään ohjatusta urheilusta, vaikka olen tarjonnut vaikka mitä harrastusta. On silti erittäin sosiaalinen kaveripiirissä. Ei siis mikään epäsosiaalinen lihava nörtti. 

Nyt tässä mietin, että miten tuon salaattisysteemin hoidan. Pojan pitää tietty salaattinsa saada jatkossa. Mies syö missä vaan formaatissa ne. Itse taas en todellakaan syö pelkkiä kasviksia, vaan tarvitsen sen öljyn ja muun oheisen salaattiin. Pitäisikö tehdä sitten perussalaatti, josta nuo muut perheenjäsenet ottavat omansa ja sitten vaan sötkötän omat päälle? Vai laittaisinko lapsen lautaselle valmiiksi kurkkua ja salaattia tai porkkanaraastetta, joista kuulemma siis nykyään tykkää.

Itse pyrin normaaliin kotiruokaan. Nykyään tosin kasvikset houkuttelevat kovasti. Hieman tässä joutuu edelleen funtsimaan ja järjestelemään syömisiä. Onhan tässä perheessä tosiaan muitakin jäseniä kuin minä.

Mitens teillä muilla perheen syömiset on järjestetty?

maanantai 18. elokuuta 2014

Viikonloppu ohi

Päivä alkoi mukavasti. Ei haittaa, vaikka sataa eikä ole helle. Vaaka näytti, ettei normaalityyliin viikonloppuna ole tullut yhtään lisää kiloja. Vaaka näytti edelleen 91,5 kiloa. No, olishan se tietty voinut mennä alemmaskin, mutta hyvä näin.
Viikonloppuna söin normiannoksen suklaata (100 gr) ja kävin ulkona lounaallakin. Söin salaattia, mutta juustosalaattia. Aika kasvispitoinen oli ruokavalio viikonloppuna eikä mitään kummempia sitten tullut herkuteltua. Mutta koin kyllä syöneeni hyvin. Olin myös suhteellisen toimeliaskin ja tunnen hiukan turvotusta kropassani. Eli vakiokuvio, kun liikkuu, niin turvottaa.

Tänään pitää suunnitella viikon ruokalista niistä aineksista, joita kotona jo on. Yritän olla käymättä kaupassa, mutta saattaa olla, että kasviksia on käytävä hakemassa. Olen huomannut, että tuo valmis ruokalista helpottaa kyllä hommaa suunnattomasti. Käytän suunnitteluun sen yhden kerran, kun aiemmin meni lähes sama aika päivittäin kaksi kertaa.

Tämä viikko on ennusteissa sateinen. Yritän opiskella tehokkaasti ja todennäköisesti vesijuoksen jossain vaiheessa. Myös lenkillä olisi hyvä mennä jonkin kerran. Jotain jumppaliikkeitä pitäisi tehdä, jotta tämä koneen ääressä istuminen ei jäykistä taas sikana. Viikonloppuna en koneen ääressä aikaa viettänyt. Olen nyt hakenut tällaista rytmiä elämään eli viikolla opiskelua, mutta viikonloppuna ihan muita juttuja. Kyllähän se opiskelu työstä käy vaikka onkin ihan mukavaa, kun ei ole muuta touhua tai haasteita samaan aikaan,

Mutta hyvällä mielellä täällä ollaan.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa teille armaat kanssakulkijat!

Sarah

perjantai 15. elokuuta 2014

Arvasin oikein!

Eilen epäilin, että paino nousee, kun liikun. Oikeassa olin. Vaaka näytti 91,5 kiloa eli puolen kilon painonnousua. Se oli oikeastaan pienempi nousu kuin ajattelin etukäteen. Hyvä niin.

Kävin lenkillä aamupäivästä ja sitten tosiaan vesijuoksemassa iltapäivällä. Sen jälkeen saunoin ja jo saunominen nostaa mun painoa seuraavaksi aamuksi jopa 2 kiloa. En syönyt tavallista enempää, joten lisääntyneellä ruokahalulla tms. mun vaakan lukemia ei selitä. Nestehän se tietty mulla kerääntyy.

Tänään jätän varmaan liikunnan vähemmälle. Viikonloppuna on ohjelmassa kävelyä tai sitten ainakin ratsastusta.

Tässä musiikkikappale, joka on hyväntuulinen, mutta sisältää sinällään asioita, joista olen eri mieltä. Mutta ihan hauska. No, totta on kyllä, että mä olen aika leppoisa persoona. Tämän myötä mukavaa ja leppoisaa viikonloppua teille armaat kanssakulkijat!

Sarah


torstai 14. elokuuta 2014

Karu fitnessmaailma

Tämän päivän (14.8.2014) Hesarissa on mielenkiintoinen juttu fitnesbuumista.

Nora Yrjölä sanoo jutussa mm: " fitness on sallittu syömishäiriö, joka voi pahimmillaan pilata terveyden. " Nora kärsi kilpailuvuosinaan kehonkuvan häiriöstä ja kisojen jälkeisistä ahmimiskohtauksista. Aika karua luettavaa.

Itse mietin, että kun tässä nämä tissit laihtuessa pienenevät, niin miten Jutat ja kumppanit säilyttävät rintansa niin pyöreinä? Osassa kisaajista taitaa olla pienet rukkaset, mutta onko ne silikonit tuossa lajissa kovin yleiset?

Kuten olen täällä aiemmin jo sanonut, mun silmään ei nuo kilpailuissa pärjänneet sitten millään miellytä.

Mutta onhan tämä tietty ala, jossa myös raha pyörii. Kisaajien on ostettava kaikenlaista ja valmennukset, lisäravinteet yms. maksaa. No, samapa tuo mulle. Onhan se hyvä, että rahaa tulee jollekin. Sehän tätä yhteiskuntaa pyörittää.

Kuitenkin toivoisi, että tässä läskiyden, anorektisuuden ja fitnesin välissä olisi hyväksyttää olla ihan vaan tavallinen. Hyväkuntoinen ja normaalipainoinen. Sinne olisi kiva tavoitella ja päästä. Kun ei nuo äärilaidat kiinnosta.

Tänään olen ollut pidemmällä kävelylenkillä ja vesijuoksemaankin olen menossa. Yleensä liikunnallisen päivän jälkeinen aamu tietää painonnousua (neste kerääntyy). Saa nähdä miten huomenna. Tänään oli taas kivasti paino tippunut 91 kiloon. No, huomenna varmaan taas sitten nousee, mutta kyllä se tästä taas lähtee laskemaan.

Mä tykkään näistä vilpoisemmista keleistä, kun loppuu tämä nesteen paikkaaminen kroppaan ja muutenkin jaksan tehdä enemmän asioita. Ymmärrän kyllä, ettei tämä syksyn tulo ole kaikille samanlainen nautinto.

Tsemppiä!

Sarah

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Ei mulla muuta...

Paino on lähtenyt laskemaan vihdoin! Nyt aamun lukema oli 91,7. No, olen tietty vielä siitä 87,4:stä vielä 4,3 kiloa lihavampi. Mä olin melkein kuusi kiloa lihonut keväästä pahimmillaan vai oliko se jopa enemmän... Olen kai pyrkinyt unohtamaan vaakan kaameat lukemat. Jotenkin sitä vaan halusi ajatella, että pari kiloa nestettä on kerääntynyt.

Ei tässä mitään muuta kummempaa ole tullut tehtyä korjausliikkeessä, kuin päivittäisiä pieniä valintoja. Jatkan niiden tekemistä.

Mun tavoite on ollut, että kun 85 kiloa tulee täyteen alan aktiivisemman liikunnan. Nyt varmasti yritän harrastaa hyötyliikuntaa ja ratsastusta sekä vesijuoksua. Pelkään niin paljon liikunnan sekoittavan kroppani, että on pakko ottaa iisisti. Mutta tuossa kalorimäärässä ehkä jo uskallan ottaa riskejä.

Mä olen aiemmin voinut ottaa huoletta esim. lasin tai pari valkkaria, eikä se ole vaakalla näkynyt. Kun sitä ei joka päivä harrasta. Nyt en aio ottaa vähään aikaan mitään.

Itse nautin, kun helteet on loppuneet. On paljon tarmokkaampi olo.

Tsemppiä meille kaikille näihin haasteisiin!

Sarah

maanantai 11. elokuuta 2014

Tykkäätkö vartalostasi?

Sain Paksun Perhosen blogista haasteen kertoa kolme hyvää asiaa kropastani. Meille painonpudottajille tämä on haasteellista, mutta minä olen päättänyt rakastaa itseäni ja näen kropassani paljon hyvää.

1) Hiukset on naisen kruunu ja niin se taitaa olla minullakin. Niistä tulee välillä kehuja.

2) Vyötärö. Siis mulla on näiden lylleröiden alla se olemassa! Kyllä tämän kurvikkuuden näkee jo vähän nytkin, kun osa lylleröistä on poistunut. Vyötärölle nämä mun läskit ei muutenkaan ihan ensimmäiseksi kerääntyneet. Tästä kropan muodosta normaali painossakin on ongelmansa, kun barbivyötärolle ole vaikea löytää sopivia housuja. Silti se on aika kivan näköistä, kun on kivat vaatteet päällä.Parasta on kuitenkin, että mä tiedän, että tuolla jossain on olemassa se vyötärö. Mulla on hyvä aihio!

3) Pituus. Koska en ole ihan pieni, olen saanut tämän painoni kanssa aika paljon "anteeksi".

Haastan kisaan mukaan Carolin, Päärynän ja Norma Joen. Jos olette tämän jo aiemmin tehneeet, niin unohtakaa juttu. Eikä tätä muutenkaan tarvitse tietty tehdä.

En mä tällä hetkellä osaa muutenkaan vartaloani vihata, vaikka jonkun kovin laihan ihmisen mielestä olen kamala pullero. Mutta pakko sanoa, että kyllä noissa vaatekaupoissa on ihan eri fiilis kierrellä, kun voi käydä muuallakin kuin isojen tyttöjen osastolla. Kuten moni muukin on kirjoittanut, kiva ostaa vaatteita, kun voi valita eikä ole pakko ostaa sitä ainoaa joka mahtuu päälle.

Pitäisiköhän jossain vaiheessa kirjoittaa seksistä? Monella palstallahan saa lukea kuinka mahdotonta lihavien seksi on ja kuinka lihavan kanssa menee halut. Pistetään harkintaan, jos tämä aihe kiinnostaa.

Sarah

torstai 7. elokuuta 2014

Vähän energisempi olo

Eilen olin kovin kevyellä linjalla syömisissä, mutta empä minä koneen naputtelua kummempaa tehnytkään.

Söin kalakeiton lounaaksi ja päivälliseksi söinkin vain kasviskeiton. Keittoihin toki lisäksi riisikakkua maksamakkaralla. Aamupala on vakio eli jukurttia, mustikkapellavarouhetta sekä pieni lusikallinen sokeritonta hilloa. Välipaloiksi söin jokusen omenan ja illalla viimeiseksi sitten suklaapäällysteisen riisikakun.

En mä yleensä näin askeettisesti syö, sillä kaksi keittoa päivässä on vähän liikaa keittoja. Mulla oli pari sisäistä taistelua itseni kanssa ja olen samperin tyytyväinen, että pysyin tiukkana. Mun aiempi laihdutushan ei ole ollut mitään hirvittävää taistelua itsensä kanssa, vaan homma on hoitunut melko helposti. Luulen, että tämä hellepöhötys on vienyt mut vähän alamaihin ja siksi olen tehnyt niitä huonoja valintoja, joihin en tuossa aiemmin sortunut.  Mutta terveellistä havaita, kuinka helposti se väärä suunta tulee.

Eilen vaaka näytti sen järkyttävät 93,3, mutta nyt oli lukema laskenut jo 92,3 eli kilon verran paino laski eilisestä. No, eipä tuo mua tietenkään tyydytä, mutta suunta on kuitenkin oikea. Ei sen puoleen, mun elämässä on aina ollut tavallista suuret painonvaihtelut vuorokaudenkin sisällä. Se, että sauna illalla nostaa mun painon kaksi kiloa seuraavaksi aamuksi ei ole mitään  höpötystä vaan ihan vakiokuvio mulle.

Tänään teen salaatin (fetaa ja aika rasvaista) ja illemmalle on tarkoitus on tehdä kaalikeittoa. Rakastan kaaliruokia, mutta useamminkin niitä voisi tehdä. Jauhelihaa mukaan, että tulee proteiiniakin tarpeeksi. Normaali tavoitteeni on syödä lounaaksi keitto tai salaatti ja sitten päivälliseksi ns. tavallista ruokaa. Toki mulle se lihan/kalan lisäksi on salaattia tai jotenkin muuten käsiteltyjä kasviksia. Ei kovin usein riisiä tai perunaa. Kesällä on tullut vähän liian usein nimittäin noita nautittua. Siitä seurasi jonkinlainen hiilarikoukku. Oli paljon useammin nälkä, vaikka oli syönyt ihan riittävästi.

On muuten helteestä huolimatta paljon energisempi olokin. Ehkä se eilinen kevyempi syöminen sai tämän aikaan.

Mukavaa päivää!

Sarah


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Salainen päiväkirja eläintiloilta

Iltalehti kertoi vegaanin pestautuneen karjatiloille ja siellä hän teki ikäviä havaintoja. Aiheesta Eveliina Lundqvist kirjoitti kirjan; Salainen päiväkirja eläintiloilta. Itse en kirjaa ole lukenut, mutta mieli tekisi.

Tekeekö pahaa syödä lihaa? Mietitkö koskaan miten tuotantoeläimiä kohdellaan?

Itse olen eräässä vaiheessa ollut jonkin aikaa kasvissyöjä. Vegaaniksi en varmaan koskaan pystyisi, sillä kananmuna on mulle liian tärkeä ravintoaine. Ostaisin kovin mielelläni munia, jotka tietäisin oikeasti asiallisesti tuotetuiksi, mutta eihän nuo virikekana tms. kerro riittävästi. Kai kanojen olot ovat parantuneet, mutta onhan nuo tehokanalat varmaan aika kaameita paikkoja. Ei sioilla ja lehmilläkään varmasti aina ole hyvät oltavat. Taviksen on vaan aika vaikea tietää mistä se kaupan liha oikein tulee ja miten siellä eläimiä kohdellaan.

En edes halua ajatella asiaa, koska pidän kuitenkin lihastakin.

Toinen juttu, joka pohdituttaa on luomu. Siihen on jo standardit, mutta onko se sen hinnan väärtti. Täällä maaseudulla ei kauppojen valikoimissa ole hurraamista. Ääskaupasta ostetaan mitä siellä on tarjolla ja aika kovaan hintaan. Luomuja voi kasviksissa olla vähän, mutta ne on yli puolet kalliimpia kuin muut ja näyttävät aika kämäisiltä usein. Herneet on kyllä luomuna (kuivaherneet) jopa halvempia kuin tavalliset. Joskus kun pääsen jollekin isommalle paikkakunnalle hyvää kauppaan, voi sitten luomua jo ostaakin.

Meillä on tilaa ja haaveissa olisi jotain viljellä itsekin. Ei vaan ole ollut aikaa. Jopa omaa eläintuotantoa voisi harjoittaa, mutta en minä taitaisi niitä eläimiä pystyä syömään tai ainakaan tappamaan.

Itsellä on siis aika ristiriitainen olo. Enkä ole kovin varma miten syvällisesti haluan asiaan perehtyäkään. Kai tämä on pään pensaaseen pistämistä.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Kiinalaista luomua en osta. Minusta se on lähtökohtaisesti epäilyttävää (Kiinassa käyneenä). Enkä näe mitään järkeä, että Kiinasta rahdataan tänne elintarvikkeitakaan.

Jaahas, seuraavaksi olisi ruuanlaitto. Hieman siihen kyllä tulee jauhelihaakin...

Onkos kellään aiheesta ajatuksia?

Sarah

Tietokoneen orjana

Lehdistä saa jatkuvasti lukea, että istuminen on pahasta.

Minulla on ollut tähän asti kaikenlaista vaivaa siitä, että olen tämän tietokoneen orja. Töitä ja opiskeluja teen koneen ääressä istuen ja valitettavasti se viihdekin tuppaa tulemaan pitkälti tämän koneen kautta. Aika vähän katson perinteistä tv:tä sohvalla istuen. Minulla olisi työpiste, mutta sen ergonomia ei ole huippu ja käytännössä levittäydyn oikein ison ruokailupöydän äärelle.

Lomalla naputtelin konetta aika vähän. Enemmänkin se oli sitten kännyn näpyttelyä. Mutta nyt huomaan niskan kiristyneen, korvassa humisee.

Luon nyt tulevan syksyn ja talven rutiineita itselleni. Miten saisin riittäviä taukoja tähän naputtamiseen? Mitä niiden taukojen aikana tekisin? Onko mitään erityisesti selkään, niskaan ja käsiin liittyviä jumppia, joita voisi itsekseen tehdä?

Ratsastus on ihan huippua niskalle ja sitä minun pitää jatkaa. Helteiden takia se puuha on jäänyt vähäiselle.

Vesijuoksun vaikutuksista niskaan en osaa sanoa, mutta vatsalihaksiin se vaikuttaa. Sitä kautta tietysti selkä voi paremmin. Nyt oikein himoitsen pääsyä halliin, sillä meidän lähistöllä on muuten erittäin huonosti uimapaikkoja luonnossa. Välillä on vaikea uskoa, että tämä on tuhansien järvien maa ja rantaviivaa löytyy. Silti meiltä on pitkä matka paikkoihin, joissa ei rannat ole käyttökiellossa.

Mulla on laadukas soutulaite, mutta pelkään polven ongelmia. Ehkä sitäkin pitäisi varovaisesti kokeilla. Musta on tullut tämmöinen arkajalka liikunnan suhteen, kun olen liikunnan kautta hajottanut aikoinaan selkäni pahasti. Silloin en edes ollut tämmöinen pullukka.

Olen tässä vältellyt painoasioita, mutta kerrottakoon tässä vaakan ikävä lukema 93,3 kiloa! Että voi ottaa aivoon. Olen pyrkinyt terveellisyyteen, mutta homma ei vielä ole täysin hanskassa. Uskon kyllä, että tässä on jokunen kilo kyllä ylimääräistä turvotusta, joka tuli helteiden myötä. Mutta on tässä ihan turha yrittää selittää kaikkea sillä.

On oikeastaan pysäyttävää tuo Superdieetti Katja. Niin mahtava laihtuminen ja hyvällä asenteella. Sitten tulee kiloja tosi nopeasti julmetusti. Jos Katjaa harmittaa jo välillä blogin pitäminen, niin veikkaan, että aika monelle hänen blogistaan on apua. Minä ainakin tajuan, etten todellakaan aio lihoa näitä kiloja takaisin tämän enempää. Päinvastoin! Mulle tosin tuo kilojen lähteminen on aika helppoa. Ehkä sitä sitten ei tajunnut, että tämä on niin pienestä kiinni. Mutta nyt olen hereillä. Toivon vaan, että tämä on mulle se herätys.

Mutta tässäpä näitä aamupäivän pohdintoja. Tänään on hyvä päivä. Lounas ja päivällinen listan mukaan eikä tarvitse koko aamua suunnitella sitä lounasta. Lounaaksi tulee kalakeittoa. Päivälliseksi kesäkurpitsa/tomaatti/jauhelihavuokaa.

Mukavaa päivää teille kanssakulkijat!

Sarah



tiistai 5. elokuuta 2014

Kaikilla meillä on taakkamme

Meillä jokaisella lienee omat ongelmansa pääkopassa. Luin Jutan Superdieteeissä olleen Katjan blogista kirjoitusta, jossa hän pohtii sitä, miten on tehnyt muiden mielen mukaan ratkaisuja.

Itse olen elänyt suhteellisen rohkeasti ja kulkenut omaa tietäni. Silti mullakin on siellä ne omat peikkoni. Kommenteissa Iiris kertoo miten hän perheväkivallan takia mussutti leipää ja pelkäsi kaapissa. Itselläni on taustana myös väkivaltainen lapsuus ja ruoka toi lohtua. Jouduin myös hetkittäin näkemään nälkää, kun koulusta kotiin tullessa ei ollut huomioitu meitä lapsia eikä kotona ollut syötävää. Meillä myös pakotettiin julmasti syömään ruokaa, josta ei pitänyt. Kyllä sitten oli ihanaa, kun sai jotain hyvää. Lapsuuden jälkeen päätin, ettei jääkaappi ole koskaan tyhjä.

Katjan kirjoituksesta tuli mieleen, että kyllä minäkin olen hyväksyntää hakenut. Minusta tuntui, etten koskaan ole riittävän hyvä. Minun piti olla nuorempana viimeisen muodin mukainen, koulussa piti pärjätä, mutta olla silti cool. Seksissäkin piti olla hyvä ja tosi hot (hitto! käsittämätön ajatus, että seksiäkin pitäisi suorittaa).Työelämässä minusta tuli hirvittävä työnarkomaani. Työelämässä minulle tapahtui eräänlainen romahdus (pitkälti ulkoisista syistä). Siinä sitten olin, epäonnistuneena. Olin uhrannut työlle melkein kaiken elämässä ja mitä minulle jäi? Ylipainonen ja huonokuntoinen kroppa, haavoittunut sielu.

Noilta raunioilta olen itseäni rakentanut. Naimisiin mennessä kysytään Tahdotko? Minä tein päätöksen ja päätin rakastaa itseäni. Olen oppinut hyväksymään itseni ja puutteeni. Paljon tässä auttoi kirja., joka kertoo narsistisesta äidistä selviytymisestä. Mutta silti minun itseni piti tehdä PÄÄTÖS. Minä TAHDON rakastaa itseäni. Minä haluan panostaa terveyteeni. Minä päätin tehdä elämänmuutoksen.

Ei tämä elämä tuosta päätöksesta muuttunut pelkäksi linnunlauluksi. Paino on jumittanut ja nyt kesällä tuli painoa lisää. Silti, minä aion elää nyt niinkuin aion elää loppuelämäni. En ryhdy minkäänlaiseen pikadiettiin. En minä niitä tuomitse. Jollekin se voi olla sykäys parempaan. Se vaan ei ole minun tieni.

Tämä tie on hyvä. Minä en ole valmis, mutta kasvan kokoajan (ei kuitenkaan kiloissa, kiitos).

Lämmöllä

Sarah




Mä tein sen!

Eilen tein ruokalistan tälle viikolle. Tänään on ollut kiva päivä, kun ei ole tarvinnut miettiä aamusta alkaen mitä söisi.

Kyllähän tuo lista elää, kun on liian kuuma tai jotain ruokaa jääkin. Mulla jäi esim. kana/halloumisalaattia lounaalta. Aion syödä sen ja eiliseltä jääneen kevätkääryleen illalliseksi. Hassu, että näin pieni juttu auttaa arjessa ja ajattelussa paljon.


maanantai 4. elokuuta 2014

Ruuan ajatteleminen

En ole päässyt itseni kanssa selvyyteen, onko liika ruuan ajatteleminen ongelma vai hyvä juttu.

Jos minulla on kiire, en ajattele ruokaa koko ajan. Hyvä. Mutta. Sitten kiireessä syön väärin. Menee liikaa eineksiin ja liian pitkiin taukoihin. Sitten pitää itseään kiireen ja stressin keskellä palkita. Ruualla ja jollain epäterveellisellä.

Jos mulla on aikaa, ajattelen heti aamusta ruokaa. Aamiaisen jälkeen ajattelen ruokaa ja lounaan jälkeen ajattelen iltaruokaa. Ihan kuin mun elämässä ei muuta olisi. Hoen itselleni, että mun on syötävä puolen päivän aikaa tai iltasyömiset menee sitten ihan päin peetä. Mietin, että mitä ottaisin välipalaksi ja mietin jo viikonlopun karkkipäivää.

Talvella tämä homma oli jotenkin hanskassa. Keväällä oli tuota kiireosiota ihan liikaa ja nyt kesällä olen helteen pehmentämine aivoineni ihan sekaisin.

Tätä blogia kirjoittaessa ja muita lukiessa huomaa asioita. Tätä kirjoittaessa tajusin, että mun pitää suunnitella syömiset hyvin ja riittävän ajoissa. Joskus aikoinaan mulla oli kahden viikon ruokalista ja söin sen mukaan. Toki joskus joutui tekemään lennossa muutoksia. Nyt vaan on ollut ongelmana, että olen mieheni kautta oppinut kautta systeemin, että sitten lounaan aikaan aletaan miettimään, että mitä syötäisiin. Mitään ei ole päätetty aiemmin, vaan kotiin on kerätty kasa ruokatarvikkeita. Onneksi ollaan päästy siitä, että lounasaikaan lähdetään kauppaan ostamaan sitä ruokaa ja pahimmillaan iltapäivästä uudelleen illan ruokaa.

Mieheni ei ole kovin suunnitelmallinen ja minä olen. Ilman suunnitelmia en saa mitään aikaiseksi. Nyt huomaan, että  ilman selkeää suunnitelmaa riittävän ajoissa, mä en saa mitään aikaan. Nyt korvienvälinen kovalevy käy liian kuumana syömisen suhteen, kun ei ole täysin selvää mitä syödään.

Päätökseni on, että mä päätän jatkossa kerrallaan viikon ruuat (lounaat, päivilliset, aamupalat ja jossain määrin välipalatkin). Mieheni on kaikkiruokainen eikä hänen intohimonsa ole ruoka. Hän syö kiltisti kaiken mitä eteen kantaa. Arvostaa terveellistä ruokaa. Ainoa ongelma on perheen teini. Hän ei tykkää kasviksista, mutta on nyt alkanut arvostaa einesten sijaan itsetehtyä ruokaakin. Pitää siis ottaa hänet huomioon syömisissä. Taidan tänään käyttää aikaa siihen, että suunnittelen loppuviikon ruuat. Ei tarvitse miettiä mitä on tulossa, kun on päätös tehty.

Välillä sitä tajuaa käytännössä, että miksi tätä elämänhallintablogia oikein pitää. Tässä kristallisoituu omat ajatukset.

Kiitos, kun taas jaksoitte lukea tätä tajunnanvirtaani. Mukavaa alkanutta viikkoa!

Sarah

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ruokavinkkejä, kiitos!

Yritän tässä epätoivoisesti saada itseni terveellisemmän syömisen uralle ja pyytäisin teiltä sapuskasuosituksia. Eilen jo tein kesäkurpitsasta pastaa ja se oli hyvää. 

Mun rajoituksena on, ettei vehnää ja ruista saisi kuulua ruokaan. On mulla toki korvaavia jauhoja tuollekin. Mitään ruokainhokkeja ei ole.

Nyt tartteen inspiraatiota!

Aivoissa energiaa, kropassa ei

Otsikossa se tuli. Mulla ois vaikka mitä ideoita ja kaikenlaista tehtävää. Ois vielä paljon suunniteltavaa  opintoihin ja muuhunkin elämään. Kroppa vaan ei meinaa pysyä matkassa. Kroppa haluaa turvonneena vaan maata sohvalla, lukea kirjaa tai katsoa telkkua.

Millä ihmeen ilveellä mä tän kropan pistän käyntiin?


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ei jaksa!

Tää helle uuvuttaa tämmöisen syksyihmisen. 

On samperin vaikea keskittyä järkevään syömiseen. Ei millään meinaa jaksaa laittaa terveellistä syömistä. Olen heinäkuun aikana syönyt kolme kertaa makkaraperunat. Sapuska, jota syön yleensä (ennen laihduttamistakin) ehkä vain noin kerran puoleen vuoteen. 

En jaksa tehdä mitään järkevää ja sen kyllä huomaa. 

Jos saan jostain edes vähän energiaa, ajattelin panostaa ulkonäköön. Kulmat voisi värjätä, kuten myös hiukset. Säärikarvat voisi ajella, jalkoja raspata ja kynnet lakata. Piristäisiköhän tuollainen?

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kävely on kivaa!

Eilen vedin kahden ja puolen tunnin kävelylenkin. Hyvä minä!

Edellinen lenkki sai polven vähän kipeäksi ja nyt pitäisi varmaan tänäänkin hieman liikkua, ettei se mitenkään jäykisty tms. Minulla ei nimittäin ollut polvi yhtään kipeä, kun lomalla kävelin tuntitolkulla joka päivä.

Meillä ei ole järveä lähellä, joten polvelle parempaa vesijuoksua ei ole ihan kovin näppärä harrastaa. Mutta ehkä mä vielä saan itseni raahattua jonnekin rannalle?

Painoa tuli liikunnan ja kuumuuden takia tietty joku sata grammaa lisää, mutta sepä ei mua yhtään yllättänyt. Oisin todella kovasti yllättynyt, jos kerrankin liikuntapäivän jälkeen olisi paino tippunut. Kertaakaan ei ole sellaista sattunut, ei kertaakaan. Ihan sama kuinka monta tuntia liikun ja kuinka rankasti.

Ajattelin tästä huolimatta lisätä kävelylenkit lähes päivittäisesti elämääni. Suunnittelen syksyn ja talven aikatauluja ja tämä liikunta on kuitenkin saatava päiviini mahdutettua. Painonhallinta ei ole se kaikista tärkein juttu. Ulkoilu tekee mulle hyvää muuten.

Mukavaa päivää!

Sarah

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Sitä pohdintaa

Nyt on kelkka käännetty. Paino oli tänään 91,5. Kyllä ottaa pattiin edelleen, kun tuossa jo aiemmin lähenteli 85 kiloa, vaikka sen saavuttaminen tiukkaa tekikin enkä siihen päässyt. Mutta täytyy tämä ottaa positiivisesti eli opetuksena.

Eilen olin itseeni tyytyväinen. Oli jätskiä ja minä söin vain sen kohtuuannoksen enkä ottanut toista annosta. Olen alkanut suurimman potutuksen jälkeen taas luottaa itseeni. Kyllä mä näistä kiloista pääsen! Enhän mä ole enää 105 kilon keijukainen tai sen parin vuoden takaisesta 112 kilosta on kyllä aika lailla päästy eteenpäin matkalla kohti hyvää oloa.

Kivoista lomatunnelmista on hieman tullut laskeudettua hieman huoliin ja arkeen, vaikka lomalla olenkin. Omaa pääkoppaa ja syyllisyyttä (aiheetta) pitää saada kuntoon. Mä otan itseeni niin älyttömistä asioista. Yritän liikaa miellyttää ihmisiä ja olla hyvä kaikin puolin. Tosiasia kuitenkin lienee, ettei voi aina olla täydellinen eikä kaikkia vaan voi miellyttää. Kyllä nämä kumpuaa lapsuudesta. Mut kasvatettiin kovassa kurissa ja yritin aina aistia toisten fiilikset ja pinnan alla olevat jutut. Tiesi pysyä mahdollisimman kaukana, kun eräs oli huonolla tuulella. Tämä moodi on jäänyt päälle ja mietin aina olenko tehnyt jotain väärin ja jos minulle jostain asiasta valitetaan. Toivon hartaasti, etten omille lapsilleni ole antanut vastaavaa raskasta lastia. Ehkä tämä syiden ja seurausten pohtiminen auttaa? Hoen parhaillaan itselleni, etten voi kaikkia miellyttää. En vaan voi. Etenkin kun ne tahdot on aika erilaisia.

Täällä blogissa musta saa varmaan kuvan, että olen kovin epävarma. Jos tapaisitte mut luonnossa, annan varmaan hyvin itsevarman vaikutuksen. Tavallaan mä tunnen kyllä itseni aika hyvin ja ehkä se jotenkin näkyy. Otan rohkeasti kontaktia ja tunnun varmasti pelottomalta. Elämässä olen tehnyt paljon asioita, joita ei ehkä ihan kaikki olisi uskaltaneet tehdä. Silti sitä tuntee välillä itsensä hyvin pieneksi ja epävarmaksi. Mutta kun käyn tätä sisäistä dialogia (nyt näin julkisestikin), niin jostain sitten kumpuaa sitä voimaa ja tahtoa. Mun tavallaan pitää käydä välillä vähän rypemässä, kai...

Ei tämä kroppa tässä ole vain kaloreita, turvotusta ja kiloja. Nyt kun olen läheltä seurannut kaikenlaista, niin jos pitäisi valita, niin ehdottomasti pään kunto on tärkeämpää kuin kropan. Mä haluan vaikka pyörätuolissa tai pedissä elää skarppina tämän elämän loppuun kuin pää sekaisin vimpan päälle olevassa kropassa.

No, oikeestihan mä tahdon olla skarppi hyvässä kropassa. Sille tielle siis!

Voimia teidän haasteisiinne armaat kanssakulkijat. Annatte mulle voimaa. Kiitos siitä!

Sarah

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Helvetistä eteenpäin

Nyt kun olen tajunnut minne väärä tie vie, niin mitä tein eilen?

Tein mustikkapiirakkaa. Ei siinä mitään. Kyllä sitä saa herkutella ja aiemmin jätin siihen yhteen palaan eikä paino noussut. Söin sitten kuitenkin kaksi. Hyi minua! No, illalla päätin, että tästä otetaan opiksi. Saan ottaa herkkuja, mutta se kohtuus!

Piirakkaa on jäljellä, mutta tänään otan vain sen yhden palan. Oikeesti piirakkaa on jäljellä aika vähän, joten ei siitä riitä kuin yhdet annokset minulle ja miehelle. Mutta jatkossa tämä on nyt taas opittava. Kohtuus!

Päivällä söin Ikean lihapullat pitkästä aikaa (15 lihapullaa). Iltaruoka oli kurkkukeittoa ja se nautittiin tosi myöhään. Kurkkukeitto on kyllä maailman helpoin ruoka. Keiton ainut paha puoli on, että kun osa kurkuista on suolakurkkuja, se tietysti saattaa turvottaa suolansa takia. Keiton kanssa söin vehnättömän chiabattaleivän, jossa oli pestoa ja grillijuustoa (paistoin tuon juuston). Aamupala oli perinteinen rasvaton jukurtti, pellavarouhe sekä tuoreet mustikat. Illalla viimeiseksi kaakao ja suklaariisikakku. Välipalana nauris ja omena.

Aamulla vaaka näytti 92,4 kiloa.

Tänään olen taas hidas aamuna ja normi aamiainen. Veikkaan, että yksi ruoka tänään on ainakin kaalikeitto.

Keli on sateinen ja mietin, että joskos kävisi kävelyllä tai ratsastamassa.

No, kivoja muitakin hommia tälle päivälle silti edessä. Katsotaan minne tie helvetistä eteenpäin mua vie.

Tsemppiä teidän päiväänne!

Sarah


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Matkalla pulleron helvettiin

Minulla oli jo keväällä  osa lomaani. Sen suhteen tämä painonhallinta meni kohtuullisen mukavasti.

Kevät on ollut jumitusta tuon viime syksyn ja talven menestyksen jälkeen. Ehkä minä sitten olen ottanut sellaisen hälläväliä asenteen. Ei mitään tapahdu, vaikka mitä tekisi. Ei siis vaikuta, vaikka vähän söisi väärin... Okei... virheitä toki olen tehnyt. Stressiä ja väärään aikaan syömistä oli ilmassa jo keväällä.

Edellisessä kirjoituksessa oli jo selkeää, että päin persettä menee. Juu... menee edelleen. Vaaka näytti aamulla 92,6 kiloa!!!! En nyt ala käymään läpi uudelleen listaa asioista joita teen väärin. Ne on päivittäisiä valintoja. En edelleenkään ahmi herkkuja kaksin käsin. En nuoruuttani lukuunottamatta ole koskaan syönyt mitenkään erityisen huonosti tai edes paljon. Minun on vaan ymmärrettävä, että olen juuri sitä tyyppiä, jonka on todella tarkkaan katsottava mitä syö. Ei maailma kaadu jos syön kerran väärin. Ei siihen, jos päivä, viikonloppu tai viikko tulee syötyä minulle vääriä ruokia ja herkkuja. Mutta useamman kuukauden väärin syöminen vie mut pulleron helvettiin.

Jos jotain positiivista haluaa nähdä, niin liikuin todella paljon. Parin tunnin lenkkejä per päivä on tuossa tullut vedettyä pari viikkoa. Aikaisempaan kokemukseen perustuen väitän, että liikkuminen pisti kroppani pitämään noista kaloreista tiukkaan kiinni. Kun tuohon vielä lisää ylimääräiset karkkipäivät, parit ranskalaisannokset, jonkin verran alkoholia ja muuta pupeltamista, tuottaa yhtälö tämän = pulleron.

Helteistä ei kroppani ole koskaan tykännyt. Turpoan kuin pieni sika. Juoda en koskaan ole osannut riittävästi. Toki nyt olen yrittänyt. Eikä tässä nyt puhuta alkoholista. Sitä osasin nuorempana juoda ihan lahjakkaasti...

No, nyt kun olen mielestäni tämän yhtälön ratkaissut, pitäisi sitten ratkaista asia ja alkaa taas laihtua. Joo...

Mä luulen, että kun en ole täällä, olen huonoilla teillä. Nyt pitää päivittää ahkerasti blogia ja lukea muiden juttuja. Saan taas kaipaamani tukea.

Lomalla oli muuten hauska kierrellä vaatekaupoissa. Vaikka on tätä pöhötystä, ei mun tarvinnut enää isojen tyttöjen osastoilla käydä. Yhdessä kaupassa myyjä toi mulle numeron 38 vaatetta, kun se hänen mielestään kuitenkin käy 40 numeron ihmiselle... Siis, mä vielä viime kesänä ostin koon 50 ja jopa yli olevia vaatteita... Oikea kokoni on 44, ehkä jossain vielä 46. Toki mimmi teki virhe arvion, mutta kyllä se lämmitti mun mieltäni.

Mulla on nyt hieman aikaa, enkä aio panostaa vielä tällä enkä ensi viikolla opiskeluun enkä yhteen palkkahommaan. Nyt pitää kehitellä oikeesti kivaa tekemistä eikä vain miettiä tulevia stressaavia hommia. Aio pitää tämän painonhallinnankin kivana. Nyt pitää funtsia mitä kaikkea hyvää, mutta kevyttä sapuskaa teen lähiaikoina.

Tsemppiä teille kaikille ystäväisille!




tiistai 24. kesäkuuta 2014

Syntilista ja outokumpu!

Edellisessä postauksissa olin päättänyt lopettaa pullistumisen. Silti jatkoin ihan samalla linjalla kuin edellisen kuukauden. Olen jotenkin samperin hidas näissä prosesseissa. Työstän juttua päässäni ja toiminnaksi homma siirtyy ihan liian hitaasti.

Aamulla vaaka näytti järkyttävät 91,1!!!!!! Siis minäkin olin jo 87,4 ellen jo jossain vaiheessa vähemmänkin. Miten hitossa olen antanut näin käydä? En edes lomalla keväällä saanut tälläistä painoa kasattua. Myös vatsassani tämän huomaan turvotuksena ja kaventuneen vatsan kohdalla on kaamea outokumpu.

Tässä syntejä joihin olen syyllistynyt:

- karkkipäivä ei ole kerran viikossa vaan liian usein
- syön muitakin herkkuja kuin karkkia, mm. taikinaa (suklaatäytteitä kakkuun yms.)
- olen juonut juhlissa alkoholia ja juuri vääränlaisia juomia (makeita)
- pahimman syöpöttely ja juopottelupäivän jätin kuvaamatta, kun aiemmin olen kuvannut jokaikisen        suupalan.
- en tee aktiivista miettimistyötä, kun joudun tekemään valintoja. Aiemmin mietin miten valinta vaikuttaa vointiini ja tavoitteisiini. Teenkö herkkua ottamalla itselleni pahaa? Olen vaimentanut tämän äänen sisältäni.
- en ole käynyt kaupassa suunnitellusti. Meidän hyvä systeemi parin viikon välein käydä kaupassa, joka säästi myös rahaa, ei ole näennäisen kiiremme takia toiminut. Kotiin haetaan kiireessä yhtä sun toista.
- olen ostanut liikaa tarjottavaa juhliin. Millään ei raaski heittää pois ja sitten sitä syö.
- olen syönyt liian makeaa ja seuraavaksi tahdon suolaista, sitten makeaa... kierre! Oikeat hyvät maut on kadoksissa. Syön paljon huonommin.
- lounas on ollut aivan liian myöhään. Tulee nälkä ja sitten tulee syötyä harkitsemattomasti. Kun lounas on tunninkin liian myöhään, loppupäivä menee naposteluun ja herkutteluun vaikka lounaaksi söisi mitä tahansa.

Oiskohan tuossa syntilistani? Liikkumisesta en kirjoita mitään, sillä en ole sillä saralla kunnostautunut muutenkaan tässä painonhallintakuviossani. Oli tosin tarkoitus siihen panostaa, kun paino alkaa olla lähempänä tuota 80 kiloa.

No, itseruoskinta kovin pitkään ei vie sinällään mua parempaan suuntaan. Pitää nyt vaan myöntää tilanne ja siihen johtaneet syyt. Jos alan märehtiä asiaa liikaa, itsekunnioitus menee ja alan mussuttaa entistä enemmän masikseen. Nyt vaan pitää ajatella, kun on kiusaus edessä. Mitä se minulle aiheuttaa, jos teen vääriä valintoja. Lounaaseen on panostettava. Se on altava ajateltuna jo aamusta, etten sitten tässä puolelta päivin ala metsästää syötävää.

Onko teillä muilla käynyt vastaavia juttuja? Miten niistä on selvitty?

Tsemppiä teille haasteisiinne.

Sarah