maanantai 26. elokuuta 2013

Maanantain syömiset ja aatokset

Tänään söin aamusta maustatonta jukurttia ja ananaspaloja sekä kannullisen teetä. Lounas meni tosi myöhäiseksi, kun syön sitä vasta nyt. Tonnikalaa, kanamunaa, friseesalaattia, kirsikkatomaatteja, ripaus juustoraastetta, maissia, cashewpähkinöitä. Mausteeksi ripaus öljyä ja viinietikkaa. Maistui ihan hyvälle, mutta nyt tekee mieli teetä.

Jostain syystä tekee lounaan jälkeen aina jotain makeaa. Työmaaruokaloissa aikoinaan homma pysyi hallinnssa, jos siellä söi kiisselin tai muun jälkiruuan. Jos ei syönyt, karkki ja pulla alkoivat kovasti houkutella. Nykyään juon yleensä rooibusteetä kupillisen. Ilman sitä, ei vaan jotenkin olo tunnu tyydyttyneeltä.

Iso ongelmani on juominen. En nytkään tajunnut ruuan kanssa juoda. Tosin teetä olen vetänyt siihen malliin, että kyllä sitä nestettä edes vähän siitä tulee. Mutta nyt kirjoittaessa huomaan, että juominen on taas jäänyt. Siinä mielessä tämä kirjoittaminen ja syömisen pohtimen auttaa minua.

Illalla meinataan grillata, kun keli on niin mukava. Ei varmaan montaa lämmintä iltaa ole edessä tänä syksynä. Mies toi possunfileitä, joten niitä ainakin, mutta muu syöminen on vähän hakusessa vielä. Normaalisti syön lämmitettyjä kasviksia tai salaattia lihan tai kalan kanssa. Hyvin harvoin perunaa tms. Vatsa ei kestä viljoja, joten pastaa en syö lainkaan.

Mietin kovasti samalla joskos sitä alkaisi 5:2 dieetille. Uskon, että on parasta suunnitella tarkkaan sen päivän syöminen ja muukin ohjelma. Ohjelmaa pitää olla rittävästi, ettei tule joutilaana jääkaapille ravattua. Miten ihmeessä rytmittäisi päivän? No, tässä riittää pohdittavaa.

Jos alkaisi kuitenkin touhottaa päivän muita juttuja...

sunnuntai 25. elokuuta 2013

5:2 dieetti????

Nyt olen lueskellut tuosta kaksi "paastopäivää" viikossa dieetistä. En tiedä miten se minulla toimisi, kun se säästöliekki paukkaa äärimmäisen helposti. Tuota dieettiä kylläkin markkinoidaan sillä, että se on hyvä myös säästöliekkisille.

En ole pitkään laihduttanut kovin vähän syömällä, kun se ei oikein ole tehonnut. Mietityttää, jos tuo tehoisi. Olen kyllä aiemmin kokenut, ettei syömättömyys ole minulle ongelma. Jos voisin laihtua niin, että olen vaan syömättä siihen saakka, kunnes olen riittävän kokoinen, niin minähän olisin jo sen kokoinen kun haluan. Kuten Doctor Phil sanoo, ei laihduttaminen yleensä ole mikään tahdonvoiman osoitus. Meidän ihmisten on kuitenkin syötävä pysyäksemme terveenä ja viime kädessä myös hengissä. Minulle suurin haaste on ollut syödä sopiva määrä. Painonvartijoissa jouduin illalla aina miettimään mitä sitä vielä pitäisi syödä, että söisi tarpeeksi. Kaloreita laskiessa jäi melkein aina ne tavoitteet saavuttamatta, kun en siten syönyt niin paljon kuin piti.

Mielessä pyörii, että jos ensi viikolla kokeilisi, miltä nuo "paastopäivät" tuntuvat. Aion todennäköisesti syödä ainakin alussa sen 600 kcal, joka on miesten annos enkä 500 kcal. Olen sen verran isokokoinen ja perusaineenvaihduntani on 1760 kcal. Siihen kun pistää päälle liikunnat, joita nyt ei tietysti ihan hirveästi ole, mutta kuitenkin.

Olen myös miettinyt, että jos alkaisi kuvata kaiken mitä syö. Oliskohan se hyvä idea?

Perjantaisin aion edelleen pitää karkkipäivän, mutta pitää katsoa, että siinä pysyy mopo käsissä. Ehkä paras olisi 100 gr tummaa suklaata, joka on ennen toiminut hyvin. Yleensä olen myös ostanut jotain parempaa suklaata tai tai sitten jotain tyyriimpiä konvehteja.

Nyt pitäisi alkaa pähkäillä mitä ruokia voi syödä, että olisi suht hyvä olla noilla vähäisillä kalorimäärilläl

Olen löytänyt muutenkin mielenkiintoisia blogeja, joista pitää yrittää etsiä vinkkejä tähän hyvän olon etsimiseen. Muutkin tuntuvat pohtivat monia samoja asioita kun minäkin.

perjantai 23. elokuuta 2013

Hui!

Mietin äsken, että varmasti on muitakin kirjoittajia painonhallinnasta kuin minä ja tein pienen haun. Järkytyin.

En vaan pystynyt lukemaan sanalla laihdutus olevia blogeja kovin pitkälle. Löytämäni olivat joidenkin langanlaihojen tyyppien kirjoituksia. Eikä siinä mitä, että ne näyttivät ihan anorektikoilta, siis oikeesti, vaan kaameinta niissä oli se jumalaton kurjuus. Kukaan ei tykkää eikä pidä, vaikka kirjoituksesta pystyi päättelemään, että ystäviä oli kuitenkin. Kaikki oli niin ahdistavaa ja masentavaa. Tyypit painoi jotain nelkytkiloa ja vähän päälle.

Varmasti olen kovin ällöttävän ja ihraisen näköinen noista tyypeistä. Noin ylipäätäänhän on käsitys, että lihava ihminen on itsestään huolehtimaton, epäsiisti ja muutenkin inhottava tyyppi. Tosin pakko myöntää, että päin naamaa minua ei kukaan hauku läskiksi. Enkä muutenkaan koe kokeneeni syrjintää tai saaneeni vähemmän rakkautta tämän ylipainoni vuoksi,

Olisi mukava löytää täältä netistä joku vertaistukiryhmä. Hyviä tyyppejä, jotka pohtivat tätä ihmiseloa ja elopainoa. Mutta ei silleen kaamean tuskaisina, vaan ihmisinä, joilla on hyviä ja huonoja päiviä/kausia.

Oleellista tässä mun elossa on se, etten mä halua inhota itseäni. Pidän minusta, vaikka toki myönnän, että aina voi jotain parantaa. Jos en rakastaisi itseäni, mun olisi varmasti vaikea rakastaa muitakin.

PS: Onneksi nyt löysin muitakin blogeja tuon alkujärkytyksen lisäksi ja alan lukea niitä.

torstai 22. elokuuta 2013

Pienestä isoksi

Luulen, että tulen myöhemmin pohtimaan lisää eri vaiheita elämässäni ja niiden vaikutusta painoon ja hyvään oloon. Teen tässä pienen pikakelauksen elämästäni suhteessa painooni.

Lapsena olin hyvin hoikka. Samanlainen ruipelu kun muutkin. Lapsuudessani 60- ja 70-luvuilla ei oikeastaan kukaan ollut ylipainoinen lapsi. Koululuokalla saattoi olla se yksi tyttö tai poika, jota saattoi ylipainoiseksi sanoa.

Nuoreksi naiseksi kasvaessani sain muotoja suht mukavasti. Olen ollut missimitoissa ja kropaltani vähän enemmän barbie-mallia. Omituista vaan, että joskus 18-vuotiaana minä olin omasta mielestäni ihan kaamea uimapukukuvissa. Semmoisen kropan kun nyt saisi, niin huh! En kyllä oikeasti moisesta haaveile. Minä olen pari lasta synnyttänyt aikuinen nainen kuitenkin!

Nuorena olin kovin ronkeli syömisissäni enkä toisaalta ollut mikään kova himourheilijakaan. Kasviksia en hirveästi syönyt, vaikka tomaatit olivatkin suurta herkkua. Karkkia söin todella paljon. Opiskelupaikan ruokalassa oli minulle liian kallista ruokaa ja se oli pahaakin mielestäni. Keskiverto ruokani oli silloin markkinoille tulleet Saarioisten pizzat (=roiskeläppä), suklaavanukas ja kaakaojuoma. Kaikki kylmänä nauttien. Työelämässä opettelin pikkuhiljaa syömään monipuolisemmin, mutta iltaruuan korvasi usein esim. makkaraperunat. Join teetä ja kahvia suuret määrät ja niiden kanssa aina sokerin huomat määrät. Alkoholiakin käytin aika lailla. Kaksi kertaa viikossa piti bilettää. Tuolloin kestin uskomattoman määrän alkolia, joita toki ensin pohjaksi vedettiin ja sitten kymmenen drinkkiä ravintolassa. Jälkikäteen en edes tajua miten pysyin niin hoikkana! No, ravintolassa tanssin tuntikausia.

Kun elämä vakiintui, tuli painoa lisää, mutta en ollut missään nimessä ylipainoinen. Ensimmäisen kerran minulla alkoi paino kertyä kunnolla, kun ensimmäisen raskauden kilot eivät jääneetkään laitokselle vastoin odotuksiani. En ollut huolissani, mutta työelämään tultuani takaisin laihdutin elämäni ensimmäistä kertaa (n. 28-vuotiaana). En ollut aiemmin kauheasti uhrannut ajatuksia sille mitä syön.Tuolloin laihdutin yhdessä työkaverin kanssa. Työpaikan ruokalassa oli kammottavaa ruokaa ja olimme aina ostaneet iltapäivällä karkkia ja pullaa. Lopetimme tuon ja aloimme ottaa eväitä töihin. En tarkkaan muista mitä söin, mutta esim. mysli eväänä on jäänyt mieleen. Ruokavalion muutos oli lähinnä syömisen järkevöittämistä. Oma elämäni oli tuossa vaiheessa todella haasteellista ja jäinkin pienen lapsen kanssa yksin. Myös muuta surua riitti. Elämäni rankimpia aikoja. Astuin kuitenkin sinkkumarkkinoille hoikkana.

Seurustelu ja perhe-elämä toivat elämään tasaisuutta ja minä lihoin. Aloin miettiä ja kokeilla useammin erilaisia tapoja laihduttaa ja tuolloin tein painonhallinnan kannalta elämäni suurimman virheen. Ystävän kanssa kävimme läpi 13 päivän ns. sairaaladietiin. Kerron siitä myöhemmin lisää, mutta tuosta minulla alkoi käytännössä varsinainen lihonen ja jojoilu. Todennäköisesti eräs satunnaisesti minua kiusaava sairauskin sai alkunsa. Sain kuitenkin Painonvartijoiden avulla taas itseni laihdutettua, kunnes aloin odottaa toista lastani. Minulle tuli raskauden aikana ongelmia ja jouduin pitkään elämään melkeisen rauhallista elämää. Raskauden jälkeen kilot jäivät taas entistä suurempina kroppaani.

Käytännössä tuosta lähtien, pitkälle toistakymmentä vuotta olen vain lihonut. Minusta tuntuu, että vaikka mitä tekisin en laihdu. Pyrin syömään järkevästi. Ruokavaliooni ei ole kuulunut sipsit, alkoholi, makeiset eikä mikään muukaan kovin epätervellinen mitenkään voimakkaasti.

Olin jo yhdessä välissä melko tavallisella ravinnolla painoindeksiltäni sairaalloisen lihava, mutta ne kilot sain pois nykyisellä suhteellisen kurinalaisella ravinnolla. Nuo lisäkilot tulivat, kun yritin syödä aamiaiseksi leipää ja söin normaalia ruokaa enkä kytännyt hiilihydraatteja, vaikka söinkin toki kokojyvätuotteita. Se ei vaan käynyt.

Olen karpannut, laskenut kaloreita. Ainoa mitä en ole varmaan tehnyt, on noiden ateriakorvikkeiden käyttöä. En voi syödä aspartaamia ja sitä niissä yleensä on.

Tässä sitä ollaan, halussa pudottaa painoa ja miettimässä miten se onnistuisi.




Pelkoja

En ole se, joka kovin helposti tarttuu laihdutustavoitteisiin. Ystävä, joka on vähän väliä rankoillakin laihdutuskuureilla tai urheilee välillä hyvinkin rankasti taitaa ihmetellä tätä jähmeyttäni. Minä vaan en kovin helposti aloita itseäni mittaavia asioita, joihin en ole täysillä sitoutunut. Olen minä silti laihduttanut vuosien varrella useinkin paremmin ja huonommin tuloksin.

Pelkää rikkovani kroppani vääränlaisella ruokavaliolla tai liikunnalla. Aiheellisia pelkoja ja kokemustakin tuosta on. Kirjoitan niistä myöhemmin.

Pelkään yrittää ja epäonnistua.

Pelkään, että laihduttani minulle jää hirvittävät nahat roikkumaan ja näytän rumalta.

Pelkään, että keskityn vain ulkokuoreeni.

Pelkään, että minulla ei ole varaa ostaa uutta vaatevarastoa isoksi jäävän tilalle. Pelkään, että keskellä tavoitetta minulla ei ole käytössäni kivoja vaatteita. Pelkään luopua kivoista vaatteistani.

Välillä tuntuu, että pelkään olla laiha.

Mitä näille peloille voisi tehdä?

Tavoitteeni

Tavoitteeni on hyvä olo.

Monille hyvä olo merkitsee erilaisia asioita. Hyvän olon voi saada ainakin hetkeksi suklaata syömällä, juomalla alkoholia tai liikkumalla. Jollekin hyvä olo merkitsee sitä, että on sopusoinnussa itsensä ja ympäristön kanssa. Monenlaisia asioita. Joillekin hyvä olo merkitsee hoikkuutta ja hyvää ulkonäköä.

Mitähän se minulle merkitsee, kun kerran olen isosti tuota hyvää oloa korostanut tämän blogin aloittamisessa. Tarvitsenko muutosta, kun minulla on jo niin monintavoin hyvä olla?

Elämäni on kyllä monelta kohdin hyvin mielekästä ja koen itseni todella onnelliseksi. Aina se ei näin ole ollut, mutta tätä seesteistä elämää on jatkunut jo pitkään. Luulen, että suurin huoleni liittyykin siihen, voinko jatkaa elämääni onnellisena, jos ylipaino alkaa häiritä liikaa. Tässä pohdinnassa olen päätynyt siihen, että tavoitteena on hyvä olo niin kropassa kuin mielessä. En halua, että esimerkiksi laihduttaminen tekee oloni kurjaksi. Tavoitteiden tulee kuitenkin olla myös konkreettisia.

Aika jännettä en ole vielä yksilöinyt, mutta vuoden 2014 aikana tahtoisin saavuttaa jo melko paljon. Se kirkastunee tässä lähiaikoina... toivottavasti.

Tavoitteeni on päästä ensin lievään ylipainoon ja siitä normaali painoon. Normaalipainossa en missään nimessä tahdo laihtua enempää kuin juuri ja juuri siihen saakka. Sen verran tiedän itsestäni, että tuossa vaiheessa näytän jo hyvin hoikalta ja sopusuhtaiselta. Tärkeä tavoite on saavuttaa painoa järkevällä, pitkäkestoisella ja pääkoppani kasassa pitävällä tavalla.




Sananen aluksi

En ole varma vielä tätä kirjoittaessa pistänkö tämän blogin jakoon vai kirjoittelenko itselleni. Yritän kuitenkin kirjoittaa asioita, joita pohdin tähdätessäni hyvään oloon. Usein kirjoittamalla selkeentyy ne omatkin ajatukset. Katsotaan tuleeko tästä eräänlainen päiväkirja vai mikä tästä tulee. Toisaalta kaipaisin näistä asioista keskustelua.

Nimimerkin nimi ei ole omani. Gmail vaan tuntuu nykyisin vaativan "oikean" nimen ja siksi tuli tekaistua tuo.

Olen ylipainoinen. En tiedä mitä vaaka tällä hetkellä näyttäisi, mutta olen viime ajat ollut painoindeksin kohdalla merkittävän ylipainoinen. Jos en söisi suht järkevästi, nousisi painoni sairaalloisen lihavaksi. En ole aina ollut ylipainoinen, mutta kovin pitkään tätä on silti jatkunut.

Se mikä saa minut tarttumaan nyt tähän kirjoittamiseen, on painonhallinnan vaikeus. Yritän pohtia mistä ylipainoni tulee ja mitä sille voisi tehdä. Painonhallinta on äärimmäisen helppoa joidenkin mielestä. Syö vaan vähemmän kuin kuluttaa. Jotain on kuitenkin syötävä terveenä pysyäkseen.

Olen ollut tähän mennessä terve, oikeastaan äärimmäisen terve. Minulla ei ole kolestroliongelmia tai kovaa verenpainetta, vaikka rasitteita on suvussa. Minuun ei tartu flunssat eikä muutkaan pöpöt. Vasta nyt, kun olen joutunut tekemään jonkin verran fyysisiä töitä, on nivelet tehneet tenkkapoon joissain kohtaa. Olen siis kuitenkin yleisterve pullukka ja tällaistahan ei pitäisi olla olemassa. Nyt kuitenkin nivelongelmat (sukurasite myös laihoille sukulaisilleni) on uhka harrastuksilleni ja muulle mukavalle elämälle. 

Jotain pitää tehdä. Katsotaan mihin tämä johtaa.