Tänään meinasin jo ottaa kuvan kropastani. Toki ihan normivaatteet päällä... Mutta en nyt sitten kuitenkaan ottanut. Oisinpa yhtä reipas tässä suhteessa kuin moni muu.
Omat fiilikset on vähän kummat. Olisi tärkeää opiskella täydellä teholla, mutta jotenkin on niskat kireät ja pieni jomotus takaraivossa. Olen toisaalta aika energinen ja pää on täynnä luovuutta ja suunnitelmia. Silti on vähän ärripurri olo. Ehkä en vaan tuota energiaa vielä osaa kanavoida oikein?
Luin ystävää lääkäriin viedessä eilen jostain terveysalan lehdestä tunnesyömisestä ja siitä kierteestä miten siihen jää. Monelle tapahtuu repsahdus ja sitten masentuu. Itseruoskinta vie suurempaan masennukseen ja sitten taas lohduttaa ruualla itseään. Tuosta se kierre tulee. Joillakin voi olla tapana palkinta itseään herkuilla.
Mietin tässä omaa suhtautumistani. Jos olen oikein stressaantunut ja on hektinen vaihe elämässä, niin saatan herpaantua ja rentoutuakseni ja palkitakseni itseäni, saatan syödä jotain väärää. Tuolla osa kiloja aikoinaan tuli, koska tein melkein aina 7 päivää viikossa töitä.
Minulla on myös erittäin pimeä puoleni ja se on itseni rankaisu. Jos en mielestäni ole ansainnut hyvää, saatan rankaista itseäni. Olen tajunnut, että vääränlaiset ruuat ovat keino rankaista itseäni. Hyvin tuo kristallisoitui miehen tuodessa karkkia reissulta. Olen tällä hetkellä tyytymätön itseeni ja jotenkin todella kierolla tavalla rankaisin itseäni syömällä ne suklaat ja muut karkit. En nauttinut siitä lainkaan. Jos olen vihainen (tai lievemmin ilmaistuna kiukkuinen) jollekin toiselle, saatan silti rankaista itseäni. Lapsuudessa oikein vihaisena olen rikkonut itselleni tärkeitä leluja tms. Vihani on kääntynyt sisäänpäin. Ulospäin olen hyvin diplomaattinen ja sovinnollinen.
En myöskään anna itseni tehdä useinkaan kivoja asioita, joista oikeasti saan voimaa. Pidän aidosti opiskelusta ja monenlaisesta aktiivisesta touhusta. Mutta jarrutan noiden kivojen asioiden tekemistä, sillä minulla on odottamassa likaisia pyykkejä tai astianpesukone odottaa tyhjentämistä. En silti tahdo saada aikaan niitäkään, kun ärsyttää ne hommat. Kaikki tekeminen kärsii siitä, kun en salli itselleni kivaa. Ne vähemmän mielekkäät hommatkin sitten jäävät huonolle hoidolle. Energiaa olisi, mutta se menee tyhjänpäiväiseen itselleen kiukutteluun.
Jostain syvältä kumpuaa syyllisyys. Ei saa olla kivaa. Pitää raataa. Minä olen laiska, tyhmä ja ruma.
Tuo boldatulla kirjoitettu on narsistisen äitini päähäni istuttamia ajatuksia. Millä hiton ilveellä pääsen eroon?
Tämän painonhallinnan onnistuminen on kiinni siitä, miten hyvin suostun myöntämään oikeat ongelmani. Tämä homma ei hoidu pelkällä tahdonvoimalla. Korjatakseni asiat, minun tulee hoitaa ongelma eikä vain hoitaa oireita.
Minä en vielä ole paljastanut vartaloani teille, mutta sieluani jo jonkin verran.
Käyttekö te muut armaat kanssakulkijat kuinka syvää keskustelua itsenne kanssa?
Sarah
Painonhallinta, terveys ja korvien väli kuntoon. Tavoitteena hyvä olo. Syitä, seurauksia ja ajatuksia.
4 kommenttia:
Ei sitä ole pakko ottaa kuvaa itsestään, jos ei halua. Kyllä se vaatii paljon uskallusta laittaa oma kuva nettiin. Mietin vaikka kuinka pitkään laitanko kuvia vai enkö. Kannattaa ottaa paljon kuvia itsestään ja laittaa ne omaan kansioonsa tai yhdelle tietylle muistitikulle. Sitten kun on kulunut kuukausi, niin voit ottaa uusia kuvia ja tehdä vertailua. Vaaka ei nimittäin kerro aina koko totuutta, vaan kuvat ja mitat kertovat enemmän.
Minulla on tunnesyöminen ollut aina samanlaista mitä kuvasit! Juuri tuollainen kamala oravanpyörä, jossa söin tunteisiin ja palkitsin ja rankaisin itseäni herkuilla! Sitten vasta kun maha oli aivan täynnä ja hirveä ähky päällä, niin silloin pystyi lopettamaan. Minulla on aina ollut tapana tukahduttaa tunteeni ja olla se äidin oma kulta. Myöhemmin tunteiden tukahduttaminen on ilmennut erilaisina henkisinä ongelmina aina ahdistuneisuudesta itsetunto-ongelmiin.
Ylhäällä kirjoittamastani voi päätellä, että käyn aika syvällisiäkin keskusteluita itseni kanssa. Se on hyvästä ihan niillekin, joilla ei ole ongelmia painonsa kanssa. Ihan elämäntapamuutoksen alusta lähtien olen päättänyt ottaa mukaan sen henkisen puolen. Aiemmin näin ei ollut ja henkisten asioiden takia kaikki paino tuli lopulta korkoineen takaisin!
Aloita ihan pienestä, esim. seiso kerran päivässä peilin edessä, katso suoraan silmiisi ja sano itsellesi: "Olen kaunis, olen hyvä ja olen viisas." Vaikka kuulostaa typerältä, niin se mitä sanot ääneen alkaa pikkuhiljaa menemään perille ja vahvistamaan itsetuntoasi. Sekin on jo suuri asia, että uskallat sanoa itsellesi olevasi hyvä, kaunis ja viisas.
Ongelmien myöntäminen on suuri askel! Vaikka et laita itsestäsi kuvia, niin kirjoittamasi perusteella saa kuvan vahvasta, rehellisestä ja erittäin ystävällisestä ja ymmärtäväisestä naisesta. :)
Minulle teettää vaikeuksia tehdä kivoja ja niitä pakollisia asioita, mutta yleensä olen pyrkinyt siihen, että yhden pakollisen asian jälkeen (esim. tiskaamisen) teen jotain kivaa (vaikka kirjoitan blogia).
Tsemppihalit sinne!
- Norma Noe
Kun nyt tiedät, että äitisi oli narsisti, ja niiden sanomiset on aina pelkkää manipulaatiota, etkö pääse asian herr.. rouvaksi ja siten ymmärrä, että se on valhetta?
Eikös äidin vallan voisi heittää laidan yli sillä, että pohdit oikeasti sitä, oletko laiska, tyhmä ja ruma?
Jos paiskit paljon duunia, et liene laiska.
Kirjoittamisesi perusteella et ole tyhmä ja ruma - se lienee vain sisäisesti ruman äidin paskapuhetta.
Aseta äidin sanomiset omaan kontekstiinsa = roskakoriin ja arvioi itse itsesi uudelleen.
Mitä SINÄ haluat?
Kiitos ihanaiset!
Mä tein tuohon äitiini jo useampi vuosi sitten ison hajuraon ja olen luvannut olla tekemisissä vai ammattilaisen (terapeutti, psykologi tms.) ollessa paikalla. Mutta aivan liian monta vuotta olin se samperin kiltti tyttö, joka aina suoritti, suoritti, suoritti ja suoritti eikä koskaan ollut tarpeeksi hyvä.
Kun elämän ensimmäiset yli 40 v tottunut luovimaan äärimmäisen hankalan ihmisen kanssa, valitettavasti on vaikea olla lukemasta toisia ihmisiä jatkuvasti. Mitä se nyt oikein ajattelee? Onko se vihainen? Miten minä saisin sen lepytettyä?
Erityisesti dominoiviin ja arvaamattomiin esimiehiin minun on vaikea suhtautua ilman noita latauksia lapsuudesta.
Mä olen päällisin puoli antanut itselleni luvan olla hyvä tyyppi ja haluan kelvata itselleni. Mutta kuten tuosta vuodatuksesta huomaa, ihan en ole vielä valmis.
Mulla on hyvä parisuhde (kun olen sitä aiemmin vähän vähemmän onnistuneesti muiden kanssa harjoitellut), mutta tuon itsensärankaisijan löysin taas itsestäni, kun olin oikeasti puolisolle kiukkuinen. Mun oli vaikea kohdata agressiivisuutta itsessäni, kun oikeasti olin kiukkuinen miehelleni. Olen puolisona joskus vähän ärsyttävä, kun en nalkuta, hermostu tms. Exän mielestä yli-ihminen (ollaan edelleen kavereita), kun kanssani ei voi riidellä. Olen liian järkevä ja haluan käsitellä asiat asioina. Mutta on mulla oikeesti tunteita enkä mä niitä sittenkään osaa vielä täysin aikuisesti hoitaa. Se pieni Sarah huutaa huomiota, mutta on niin hiljaa, ettei sitä edes oma mies kuule. Sitten mä rankaisen itseäni... kun en osaa olla, kuten aikuisen tulee olla.
Mun on käsiteltävä näitä asioita. Mulla on varma usko siihen, että kyllä mä pärjään. Tämä painonhallinta tulee sujumaan, koska mä käyn tarpeeksi syvällisesti asiat. Ei tämä muutos kivutta synny. Mutta tää taitaa olla sitä kasvamista? Ei kuitenkaan painon suhteen toivon...
Tärkeitä asioita mietittäväksi, ja tunnistinkin kirjoituksessa paljon myös itseäni. Ja tuo, että pitäisi hoitaa ja käsitellä itse ongelma, eikä vain lääkitä niitä oireita. Mutta ei se ole niin helppoa ja yksinkertaista!
Liian usein me ylipainoiset jojo-laihduttajat omaamme kaikenlaisia luurankoja ja menneisyyden haamuja, joita ei oikeasti ole nostettu pöydälle, kohdattu ja käsitelty. Usein myös siksi, että niistä ei olla edes tietoisia. Olen itse löytänyt ja tunnistanut asioita, joita minun täytyy käydä läpi onnistuakseni. Se kun ei riitä, että syömis- ja liikkumispuoli on kunnossa, jos päänuppi ei ole. Muutaman vuoden voi helposti kestää kohtaamatta niitä menneisyyden haamuja, mutta kyllä ne pomppii sieltä esiin jossain vaiheessa. Parempi siis vain käsitellä ne ja ymmärtää mistä on omalla kohdalla kyse.
Lähetä kommentti