keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Pullukka juhlasyö, ryyppää ja nai!

Viikonloppuna olin jonkin sortin viihdeputkessa, mutta yllättävin vähällä painonnousulla siitäkin on selvitty. Suurin ongelma on valvominen, toki kivojen asioiden takia, mutta kuitenkin. Painonhallinnalle se uni on tärkeää. Kunnon yöuniin en ole vieläkään päässyt, mutta voin vakuuttaa, että näillä endorfiineilla jaksaa pitkään. Ehkä mä joskus kirjoitan siitä pullukkaseksistä...

Oli hassua, kun eräs ystävä juhlissa ihmetteli, että miten mä oikein laihdutan, kun kuitenkin syön... Öööö... mä luulen, että kuolisin, jos en söisi. Muillekin käy niin.

Oikeestihan tuo ihminen tarkoitti sitä, että syön normaaliannoksia enkä korosta mitä kaikkea en syö.

Jos on ruokaisat juhlat illalla tulossa, valitsen lounaaksi yleensä kasviskeiton tai salaatin. Pyrin siihen, etten mene juhliin kuitenkaan liian nälkäisenä. Kerron etukäteen rajoitteista (jos siihen on mahdollista) eli ei viljoja. Siinä lähtee pastat yms. kivasti pois. Jos paikalla on buffet tms. niin homma helpottuu aika lailla. Salaattia paljon, todella paljon. Jos on keitettyjä/paistettuja kasviksia tai juureksi otan niitä enkä riisiä/perunaa. Jos ei vi välttää jotain (esim. sitä perunaa), yksi pieni riittää. Puffetissa on tärkeää päättää etukäteen, että syö vain yhden lautasellisen (tai pieni alkuruoka ja varsinainen ruoka). Siihen sitten ne mitä haluaa syödä ja niitä valitessa voi miettiä onko valinta hyvä. Ei kannata pilata iltaansa kieltäytymällä kaikesta hyvästä. Yksi ilta silloin tällöin ei painonpudotusta vie suuntaan eikä toiseen.

Jos lautanen tuodaan valmiiksi, aika harvoin niissä on kuitenkaan mitään ihan älyttömän epäterveellistä. Eikä lautasta ole pakko syödä tyhjäksi.

Itselläni tekee aina mieli jälkiruokaa. Jos pääsee itse valitsemaan, otan jotain pientä (macaronit, marengit tai pienet suklaat yms.).

Juomat lihottavat paljon, jos väärin valitsee. Pidän lonkerosta ihan maunkin takia, mutta olen juonut sitä tämän vuoden aikana varmaan ehkä kaksi kertaa tölkillisen. Itse valitsen viiniä ja mahdollisimman kuivaa sellaista. Tähän ikään mennessä maku on muuttunut aika toisenlaiseksi, kun nuorena. Otan usein myös vissyä viinin kanssa. Siis kummankin omista laseistaan. Nautin viinistä täysin siemauksin ja sitten taas vettä. Koko illan selviää usein sillä parilla lasillisella viiniä.  Yhteenkin lasilliseen voi jättää. Aina voi myös mennä autolla eikä ole kiusausta juoda lainkaan tai sen yhden vaan.

Kaikkihan me tiedetään, että etenkin liköörit on todella täynnä sokeria. Eikä se olutkaan mikään terveysjuoma ole. Jos tahtoisin nollata täysillä ja vetää lärvit, tekisin sen kirkkaalla viinalla ja vissyllä. Mutta, kun ei tuolle ole tarvetta, niin eipä tartte tuota kärvistellä. Mullahan oli nuorena älyttömän hyvä viinapää ja kekkuliin tullakseni piti vetää ennen ravinteliin menoa pullo kossua. Siellä sitten toistakymmentä paukkua päälle. Voi herranjestas! Ei ollut koskaan ongelmaa päästä baariin sisään eikä muisti mennyt ikinä. Nyt varmaan kuolisin moiseen. Miten mä oon jäänyt noista ajoista henkiin?

Just tätä kirjoittaessa keksin, että paras tapa juoda vähän, on ostaa pahaa juomaa. Mä sain lahjaksi kaamean makuista valkkaria ja sitä tuli sitten juotua vain se vajaa lasillinen yksissä nyyttikesteissä.

Onkos teillä ongelmia bileputkien sattuessa kohdalle?

Mulla oli keväästä pitkälle kesään vielä pahoja ongelmia, mutta asioita mietittyäni olen päässyt paljon parempaa tasapainoon näissä asioissa.

Mukavia pippaloita teille, jotka sellaisiin olette lähiaikoina menossa. Muillekin oikein mukia hetkiä sitten ihan muuten vaan!

Sarah

PS. Meinas unohtua tärkein juttu. Älkää hankkiko krapulaa! Jos illalla on onnistunut välttämään kaikki kiusaukset, niin siinä vaiheessa, kun ruoka pysyy sisällä ja elämä voittaa, voittaa myös mielihalut. Ja niitä riittää! En nyt ala puhua krapulapizzasta yms...

4 kommenttia:

Merenneito kirjoitti...

Hahhahhah! Juuri tuo kommentti kiteyttää kliseisen kuvan laihduttamisesta.

Tulee ihan omat "nuoruusvuodet" mieleen, jolloin aloittelin kuudella-kahdeksalla siiderillä ja sitten baarissa noin 4-6 siideriä ja sitten aina salmarishotit. Yyyh, nyt hirvittää pelkkä salmiakkikossun haju! Minäkin olisin ihan kuollut tuosta määrästä!

Nykyään tulee ongelmia, sillä elokuu meni tipattomalla ja kokemuksesta voin sanoa, että lasi viiniä ja avot olen hiprakassa! :D Ainakin halpa humala, ei voi muuta sanoa :)

Normaalisti ei tule hirveästi juotua, mutta aina silloin tällöin kelpaa oikein hyvä lasillinen punaviiniä tai kuivaa siideriä. Etenkin saunapäivinä siideri saunaan <3

Suvussani on alkoholismia, joten olen nähnyt sen puolen mitä en halua harrastaa ja mihin en halua joutua. Sen takia myös juon hyvin vähän. Mutta sitten kun on juhlaan aihetta, niin kyllä mielelläni juhlin mukana :)
- Norma Noe

Unknown kirjoitti...

Kyllä mullekin käy nykyään se yksi juoma aika lailla päähän, kun on tuo juominen niin vähäistä.

Kilokiukuttelija kirjoitti...

Syöminen ja juominen tulikin tuossa blogauksessa katettua, mutta se naiminen jäi käsittelemättä ;)

Niin, eikös se niin mene, että jokainen laihduttaja on syömättä (aina ja kaikkialla), se on ainoa tapa laihtua.. jep jep..

Unknown kirjoitti...

Joo, seksi jäi tarkemmin käsittelemättä. Kerään tässä rohkeutta.