keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Hei me soudetaan!

Olen innostunut liikkumaan ja kaiken lisäksi olen hetkessä jo addiktoitunut!

Nyt kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että kroppani kestää tämän. Toistaiseksi on nimittäin mennyt hyvin.

Sain jo aikaa sitten sporttiselta puolisoltani lahjaksi tämmöisen vekottimen


Kuva otettu täältä.

Kuntosalilla ihastuin aikoinaan laitteeseen. Sain Consept 2:n ja melkein samaan aikaan sain polven nivelrikosta diagnoosin. Koska polvi vaivasi tosi paljon, en uskaltanut soutulaitetta käyttää kokeilun jälkeen.

Pähkäilin tässä kroppaani ja tätä laihduttamisen jämähtämistä järkevästä syömisestä huolimatta. Jotenkin tuntui, että kropassa tapahdu mitään... ainakaan hyvää. Joudun istumaan tämän syksyn poikkeuksellisen paljon koneen ääressä ja alkoi olla kroppa kovilla. En usko, että syömistä voin turvallisesti vähentää. Voin kyllä muutoin hyvin ja olen huipputerve itseni.

Pohdinnassa päädyin siihen, että voisin varovasti kokeilla soutulaitetta. Viime viikolla sitten aloitin ja soudin aika kevyellä tahdilla 20 minuuttia per kerta ja noita kertoja tuli viisi. Olisin soutanut joka päivä, mutta tuli sitten ajallisia esteitä. Loppuviikosta alkoi tuntua, että tahtoisin soutaa pari kertaa päivässä, mutta en nyt sitten kuitenkaan sitä tehnyt. Viikko meni mukavasti. Aluksi temmoin ehkä vähän liikaa käsillä. Yhtenä päivänä tuntui, että reisiä on käytetty.

Tämän viikon aloitin nostamalla soutumäärää puoleen tuntiin. Tavoitteena on soutaa viisi kertaa viikossa ja jos mahdollista vaikka joka päivä. Nytkin vain odotan, että pääsen soutamaan. Ihme addiktio näin lyhyessä ajassa. Vesijuoksuun olen joskus vastaavan vuosia sitten kehittänyt, mutta siihen harrastukseen menevä aika hieman rajoittaa.

En tiedä vaihdanko vielä ensi viikolla tuota määrää. En tiedä tuleeko siitä liikaa, jos tähtään siihen, että jossain vaiheessa soudan tunnin. Aika menee ainakin nyt aika mukavasti, kun kuuntelen musiikkia. Periaatteessa tuossa pystyisi katsomaan leffoja yms. samalla.

En mitenkään revittele hirveellä sykkeellä, vaan etenen hitaasti. Nyt tuossa puolessa tunnissa soudan 4,5 km eli ei mikään hirmu tahti. En tuossa ole mitenkään erityisen hikinen. Mun ongelma tosin on, että en urheilussa muuta kuin vähän lämpene. Hiki ei virtaa.

Ostin myös uudet urheiluhousut (sisäkäyttöön) ja sekin lisää motivaatiota. Jos saisi tätä persettä kiinteämmäksi, koipia etenkin yläosasta pienemmiksi, vatsaa pienemmäksi ja etenkin noita selkämakkaroita pienemmäksi. Siinä sitä tavoitetta!

Paino oli kyllä tippunut, vaikka yleensä mulle kerää liikunta nestettä. Vähän tuntuu turvotukselta, mutta silti se paino on tippunut.

Tämmöisen addiktioin halusin kanssanne jakaa.

Ihania ja sporttisia syksypäiviä!

Sarah addiktoituneena

2 kommenttia:

Kilokiukuttelija kirjoitti...

Itsellä oli soutulaite 90-luvulla ja sitä oli hyvä käyttää katsellessa alkuperäistä Beverly Hills 9073635523 -sarjaa.
Sillä pudotin muistaakseni ihan mukavasti kiloja.

En yhtään muista miksi ja minne tuo sitten lähti uuteen elämään.. taidettiin antaa jollekin kaverille.

Unknown kirjoitti...

Noissa soutulaitteissa on paljon eroa. Tämä C2 on älyttömän hyvä ja tällä käydään kisojakin maailmalla ja Suomessa.

Minäkin muistan 80-90 lukujen soutulaitteita. Niitä oli kuntopyörän lailla kaikissa kodeissa.

Mä haluaisin kuntopyörän, mutta sellaisen mallin, jossa on selkänoja ja jalat on vähän eteenpäin. Normi kuntopyörä on selälleni liian rankka. Mutta tuollainen vekotin taitaa olla niin kallis, ettei raaski ostaa.