Aloin pohtimaan omaa perhettäni ja muiden bloggaajien perheitä. Osalla juuri se perhe tuottaa aikamoisia haasteita painonhallinnalle. Jossain tapauksissa puoliso ei yhtään tue painonpudotus haaveita. Ikinä en unohda jo aiemmin viittaamaani Suuri painonpudotushaaste (vai mikä se jenkkiohjelma olikaan), jossa vielä kotona asuvan nuoren naisen perhe terrorisoi hänen painonpudotustaan. Tuntui tosi pahalta hänen puolestaan. Hänhän sai lopulta oman asunnon. Olisi kiva tietää miten hänellä menee, kun niin sympatiseerasin häntä.
Monelle se puoliso taas on hyvä kannustaja ja osalla puoliso myös tahtoo pudottaa painoaan.
Entäs me, joilla on lapsia? Sopiiko meidän syömiset lapsille?
Oma puolisoni on hoikka ja hyväkuntoinen. Se ei kuitenkaan ole tullut ilmaiseksi eli hän hyvin aktiivisesti liikkuu (salia, hiihtoa, juoksua yms.). Hän myös syö todella tarkasti. Ei niin, että pelkäisi lihovansa, vaan tarkkailee suolaa yms. Suvussa on verenpainetautia ja hänellä on myös korkea verenpaine (sukurasitteen takia ilmeisesti). Hän ei koskaan ahmi eikä hänellä ole mielihaluja. Ruoka on hänelle välttämätöntä polttoainetta eikä sitten oikein muuta. Mulle kyllä ruoka on sitten parhaimmillaan suuri nautinto eli tässä eroamme. Hän syö puuroa ja leipää aika lailla aamusta ja se meidän erottaa. Hän toisaalta tarvitsee hiilareita kuntoilunsa takia. Suhteemme aikana lihoin sen viisi kiloa, kun aloin hänen kannustamaan syödä kunnon aamiaisen. Leipä ei sovi mulle painonhallinnan kannalta ja vatsakin teki sitten kovan vastalauseen eli kehitin jonkinlaisen allergian viljaan (ainakin ruis ja vehnä).
Mies kannustaa, mutta ei painosta. Hän on myös alkanut ymmärtää, että painonhallinnassa yhdet keinot eivät ratkaise kaikkien ongelmia. On tajunnut, etten voi urheilla lujaa ja paljon. On kyllä ostanut hienoja kuntoilulaitteita mulle, kun olen jotain kuolannut. Hänelle ei myöskään alkoholi ole tärkeä juttu ja voi hyvin olla juomatta kanssani. Mieheni on hyvä tuki tälle painonhallinnalleni.
Nuorin lapsista on vielä kotona. Hän on ollut aika ronkeli syömisissään ja aika kamalaa höttöä syö. En kuitenkaan ole pakottanut häntä valitsemalleni linjalle. Minua istutettiin pienenä pöydän ääresssä pienenä pitkään. Joko söin tai itkin. Yleensä itkin ja söin. Selkäsauna tms. ei ollut vieras asia, jos lautanen ei tyhjentynyt. Siihen aikaan päiväkodissakin pakkosyötettiin. Muistan kuinka kalamaksaöljyä pistettiin suuhun ja nenä puristettiin kiinni samaan aikaan. Oli pakko happea saadakseen avata suu ja sinne meni sitten kalanmaksaöljy. Vieläkin kuvottaa.
Jos meillä laitetaan jotain lihaa/kalaa ja sen seuraksi syön salaattia, niin teiniä varten keitän makaronia tai riisiä. Myös mieheni silloin voi ottaa noita hiilareita lautaselleen salaatin lisäksi. Teen yleensä ison salaatin, johon laitan öljyä/viinietikkaa, pähkinöitä, auringonkukansiemeniä yms. perinteisten vihreiden lisäksi. En oikein välitä jostain perussalaatista (tomaatti/kurkku/salaatinlehti) ilman muita makuja.
Joskus, kun haluamme syödä sushia, kasviskeittoa tai muuta ruokia joita lapsi ei halua syödä, olen antanut hänelle sitten eineksiäkin. Hän joskus ihmetteli, että miksi ihmeessä me ylipäätään teemme ruokaa, kun kaupasta saa valmistakin ruokaa... Kuvittelin sitten pitkään, että hän haluaa syödä noita eineksiä eikä piittaa kotiruuasta. Harmittelin, mutta en pakottanut syömään terveellisemmin. Välillä olen miettinyt, että pilaanko lapseni terveyden.
No, suuri ylläri oli, kun alkukesästä lapsi kyseli, että koska meillä on oikeaa ruokaa. Oli ollut kylässä, jossa oli jotain lihapullia ja perunaa. Hassua, kun ennen se oikea ruoka oli pahaa ja einekset herkkua. Tämän jälkeen olen sitten vähentänyt einekset minimiin.
Poika on kasvanut hurjasti pituutta. Toinen ylläri oli, että hän sanoi minulle syyksi sen, että hän syö nykyään salaattia. Siis täh??? Poika, joka nimittää kaikkia kasviksia "vaarallisiksi". Tämä tuli vasta pari päivää sitten. Kun kyselin tarkemmin, niin hän syö isällään sekä koulussa salaattia. Keitetyt kasvikset eivät kuulemma vieläkään mene. Hän sanoi, että mun salaattia voi syödä, kun siinä on kaikkea...
Poika on pitkä ja erittäin hoikka. Istuu päivät pitkät tietokoneella. Ei ole ollut koskaan kiinnostunut mistään ohjatusta urheilusta, vaikka olen tarjonnut vaikka mitä harrastusta. On silti erittäin sosiaalinen kaveripiirissä. Ei siis mikään epäsosiaalinen lihava nörtti.
Nyt tässä mietin, että miten tuon salaattisysteemin hoidan. Pojan pitää tietty salaattinsa saada jatkossa. Mies syö missä vaan formaatissa ne. Itse taas en todellakaan syö pelkkiä kasviksia, vaan tarvitsen sen öljyn ja muun oheisen salaattiin. Pitäisikö tehdä sitten perussalaatti, josta nuo muut perheenjäsenet ottavat omansa ja sitten vaan sötkötän omat päälle? Vai laittaisinko lapsen lautaselle valmiiksi kurkkua ja salaattia tai porkkanaraastetta, joista kuulemma siis nykyään tykkää.
Itse pyrin normaaliin kotiruokaan. Nykyään tosin kasvikset houkuttelevat kovasti. Hieman tässä joutuu edelleen funtsimaan ja järjestelemään syömisiä. Onhan tässä perheessä tosiaan muitakin jäseniä kuin minä.
Mitens teillä muilla perheen syömiset on järjestetty?
2 kommenttia:
Kun joskus vuosia sitten yritin jälleen kerran laihduttaa (hah!), tein minulle ja silloiselle miehelleni periaatteessa samat ruuat, mutta esimerkiksi salaatinteon jälkeen jaoin sen vain kahteen kulhoon, toisen jätin ilman mitään lisukkeita (minulle) ja toiseen kulhoon lisäsin salaatinkastiketta ja jotakin muutakin herkkua (hänelle). En kokenut tuota vaivalloiseksi.
Toki lasten kanssa ruoka-asioiden miettiminen on paljon tärkeämpää, mutta siihen en osaa hirveästi vinkkejä antaa kun lapsia ei itselläni ole. En kuitenkaan itse pitäisi hirvittävän työläänä sitäkään, että normaalin ruokailun yhteydessä olisi esim. pari eri salaatti/kasvisvaihtoehtoa, mutta nämä täytyy toteuttaa siten, kuin ne parhaiten omaan arkeen ja keittiöön sopivat.
Tuen saamisesta ja antamisesta sen verran, että itse koen että nyt yksin eläessäni minulla on ensimmäistä kertaa kunnon mahdollisuus muuttaa ruokailutottumukseni paremmiksi. Ei tarvitse miettiä kenenkään muun ruokavaliota, saan ottaa haltuun koko keittiön ja jääkaapin. Tukeahan en luonnollisesti tällä kertaa kotoa saa, mutta koen silti, että juuri tämä yksinolo tekeekin omat mahdollisuuteni paremmiksi. Ei varmasti sovi kaikille, mutta sopii minulle! :)
Ehkä mä voisin tehdä noille muille perheenjäsenille oman "paljaan" salaatin ja sitten itselleni sen täydemmän.
Tosin just nyt oivalsin yhden asian. Mun pitää tietty kysyä näiltä tyypeiltä itsestään miten haluavat toimia...
Mä luulen, että montaa helpottaisi, jos saisi aivan yksin miettiä jääkaapin sisällön ja tehdä ruokaa vain itselleen.
Mä oon paljon kotona, mutta ymmärrän haasteen perheissä, joissa kiire duuni,lapsilla sikana harkkoja yms. ja sitten pitäisi se ruokakin tehdä, kaupassa käydä, ulkoiluttaa koira. Siksi sitä varmaan silloin alkaakin lihoa...
Olen myös kuullut parisuhteista, joissa toinen haluaa tavallaan toisen olevan lihava. Ei kelpaa sitten muille tai on helppo alistettava.
Lähetä kommentti