Kaikilla meillä on taakkamme

Meillä jokaisella lienee omat ongelmansa pääkopassa. Luin Jutan Superdieteeissä olleen Katjan blogista kirjoitusta, jossa hän pohtii sitä, miten on tehnyt muiden mielen mukaan ratkaisuja.

Itse olen elänyt suhteellisen rohkeasti ja kulkenut omaa tietäni. Silti mullakin on siellä ne omat peikkoni. Kommenteissa Iiris kertoo miten hän perheväkivallan takia mussutti leipää ja pelkäsi kaapissa. Itselläni on taustana myös väkivaltainen lapsuus ja ruoka toi lohtua. Jouduin myös hetkittäin näkemään nälkää, kun koulusta kotiin tullessa ei ollut huomioitu meitä lapsia eikä kotona ollut syötävää. Meillä myös pakotettiin julmasti syömään ruokaa, josta ei pitänyt. Kyllä sitten oli ihanaa, kun sai jotain hyvää. Lapsuuden jälkeen päätin, ettei jääkaappi ole koskaan tyhjä.

Katjan kirjoituksesta tuli mieleen, että kyllä minäkin olen hyväksyntää hakenut. Minusta tuntui, etten koskaan ole riittävän hyvä. Minun piti olla nuorempana viimeisen muodin mukainen, koulussa piti pärjätä, mutta olla silti cool. Seksissäkin piti olla hyvä ja tosi hot (hitto! käsittämätön ajatus, että seksiäkin pitäisi suorittaa).Työelämässä minusta tuli hirvittävä työnarkomaani. Työelämässä minulle tapahtui eräänlainen romahdus (pitkälti ulkoisista syistä). Siinä sitten olin, epäonnistuneena. Olin uhrannut työlle melkein kaiken elämässä ja mitä minulle jäi? Ylipainonen ja huonokuntoinen kroppa, haavoittunut sielu.

Noilta raunioilta olen itseäni rakentanut. Naimisiin mennessä kysytään Tahdotko? Minä tein päätöksen ja päätin rakastaa itseäni. Olen oppinut hyväksymään itseni ja puutteeni. Paljon tässä auttoi kirja., joka kertoo narsistisesta äidistä selviytymisestä. Mutta silti minun itseni piti tehdä PÄÄTÖS. Minä TAHDON rakastaa itseäni. Minä haluan panostaa terveyteeni. Minä päätin tehdä elämänmuutoksen.

Ei tämä elämä tuosta päätöksesta muuttunut pelkäksi linnunlauluksi. Paino on jumittanut ja nyt kesällä tuli painoa lisää. Silti, minä aion elää nyt niinkuin aion elää loppuelämäni. En ryhdy minkäänlaiseen pikadiettiin. En minä niitä tuomitse. Jollekin se voi olla sykäys parempaan. Se vaan ei ole minun tieni.

Tämä tie on hyvä. Minä en ole valmis, mutta kasvan kokoajan (ei kuitenkaan kiloissa, kiitos).

Lämmöllä

Sarah