maanantai 3. elokuuta 2015

Lihashuolto?

Tämän kesän olen hyvin reippaasti liikkunut. Tämä taitaa olla lapsuutta lukuunottamatta liikunnallisin kesä koko elämäni aikana. Minähän en mikään huippusporttaaja ole koskaan ollut. Viime syksy oli tosin jo kovin reipasta urheilua ja olin aika kivassa kunnossa. Talven sairastelu vei tuon kunnon, jota nyt olen kesän alusta alkaen kasvattanut.

Kesän alun järkky vaakalukema sai minut kauhistumaan ja päätin pudottaa painon alle 90 kilon elokuun loppuun mennessä. Olen kuitenkin tajunnut, ettei lihasta kasvateta samaan aikaan kovin tehokkaasti. Tai ainakaan minä en sitä tee. Olen päättänyt, että lihaskunnon kasvattaminen ja liikunta on juuri tällä hetkellä se tärkein juttu. Homma on tietysti siinä mielessä vaikea, että mittaaminen on hankalaa. Pitäisi olla jotain mittaustietoa kehon koostumuksesta. Uskon kuitenkin olevani itselleni tässä asiassa rehellinen. Mielestäni kuntoni on siitä rapakunnosta parantunut ja vähän on varmaan kiinteytymistä tapahtunut. Pitää jossain vaiheessa verrata noita mittoja, jotka onneksi älysin aiemmin ottaa.

Jotta nyt elokuussa kuitenkin paino vähän laskisi, olen ajatellut ottaa jonkinlaisen kokeilujakson syömisen suhteen. Puntaroin karppaamisen ja vähäkalorisen ruokavalion välillä. Normaaliruokavaliotani voisi sanoa hiilihydraattitietoiseksi. Pitäisi mennä astetta tiukempaan suuntaan, jos tahtoisi tulosta. Tai sitten tosiaan syödä keittoja/salaatteja enemmän. Hmmm... tätä pohdin vielä. Olisi oikeasti kiva nähdä pari kiloa pienempiä lukemia.

Kun nyt harrastan aika lailla liikuntaa (verrattuna aikaisempaan), on lihashuolto tullut tärkeäksi kysymykseksi. Minä olen huomannut, että tarvitsen magnesiumia. Minulla oli elohiiri silmässä jatkuvasti aika pahana ja se helpottui magnesiumilla. Yksi tabletti ei niinkään tehonnut, vaan kaksi pitää ottaa joka päivä. Se ilmeisesti myös auttaa muutenkin lihaksiin, olen ymmärtänyt.

Lehdistä sain lukea, että tämä kylmä kesä on vienyt ihmisiä lääkäriin lihasjumien takia. Minullakin on nyt pari päivää ollut vähän kireän tuntuista lihasta. Olen miettinyt miten tästä kireydestä pääsisi. Olisiko teillä hyviä vinkkejä?

Aikoinaan kävelin ja vesijuoksin. Kävelyn jälkeen venyttelin, kuten koulussa 70- ja 80-luvuilla opetettiin. Myös vesijuostessa venyttelin vedessä tosi paljon vähän väliä. Sitten julkisuuteen tuli paljon artikkeleja, että venyttelystä ei ole mitään hyötyä (Tiede-lehden keskustelu). Jotenkin venyttely on jäänyt lähes kokonaan urheilustani. Pitäisi minun venytellä?

Tällä hetkellä minulla on etenkin alakropassa olo, että olisin kuin joku miespuolinen bodaaja. Jalat eivät siis näytä varmaankaan muulta kuin pulleron jaloilta, mutta tuntuu itsestä, että ne ovat tosi paksut lihaspötköt. Ei välttämättä ihan kiva fiilis, jotenkin liian tietoinen olo noista lihaksista. Nyt myös kankkua koskee yms. Tuon kankkukivun kuvittelin aiemmin olevan vanhaa issiasvaivaa (hermot selkärangassa puristuksissa ja kipu säteilee tuonne). Viime vuonna hieroja kokeili sitä ja sanoi, että taitaa olla ihan vaan lihasjumia. Hieromalla se kipu helpottuihin.

Tällä hetkellä poljen kuntopyörällä ja soudan C2:lla. Olen myös yrittänyt tehdä jonkin verran kävelylenkkejä. Pian aloitan vesijuoksun ehkä noin kerran viikossa. Jonkin verran käytän äärettömän pieniä painoja ja voimailen yläkropan kanssa. Soutu on näistä kaikista monipuolisin ja rasittavin. Myös fillaroidessa otan yhden nopean minuutin kierroksen, jolloin pistän vastuksen rankalle ja fillaroin kovalla vauhdilla.

Miten minun kannattaisi huoltaa lihaksiani?

Oikein mukavaa alkanutta kesäistä viikkoa ja mukavia työpäiviä teille, joilla työt alkoivat.

Sarah

5 kommenttia:

Kilokiukuttelija kirjoitti...

En osaa sanoa juuta tai jaata liahshuollosta. Nuorempana kun kävin salilla en jaksanut pahemmin venytellä eikä se tuntunut missään. Ehkä se liittyy enemmän ikään kuin kuntoon?
Kun vuosi sitten vedin niitä hölkkiä huomasin, että venyttely oli jalkojen osalta must, penikat kun meinasi kiusata jne.
Olen aina ollut superhuono lihashuoltaja.. Nytkin tiedän, että kannattaisi venytellä ja ehkä joku pilates tms olis todella hyvä juttu meikäläisen kohdalla. Mut ehei, en todellakaan. Laiska paska kun olen. Kärsin sitten vaan :)

Unknown kirjoitti...

Mä rikoin itseni nuorena salilla. Myöhemmin, kun olen salilla käynyt, olen aloittanut homman fysioterapeutin kanssa. Nykyään niitä kai sanotaan personaltrainereiksi. Tosin ei ne mun vieressä huutanut: jaksaa, jaksaa, jaksaa, jaksaa. Noiden tyyppien opastukseen kuului aina kymmenen minuuttia kuntopyörää, sitten salilaitteita ja lopuksi niitä venyttelyjä. En koskaan saanut itseäni kipeeksi.

Merenneito kirjoitti...

Itse huollan lihaksiani venyttelemisellä, viikoittaisella joogalla, foam rollerilla ja kovaa palloa käyttäen. Rullailulla avataan lihaskalvoja ja se auttaa jumeihin paremmin, kuin venyttelyt. Venyttelyillä saa kuitenkin paremmin käsiä/yläkroppaa paremmin auki, kuin rullalla. Pallolla(voi olla ihan kova tennispallo) availen sellaisia pisteitä, joita en saa edellisillä auki. Joko maassa maaten tai seinää vasten. Pallolla saa kaikista parhaiten esim. lapojen ja niska-hartiaseudun jumit auki. Magnesium auttaa mm. palautumisessa ja samalla lihaksia. Samalla se parantaa yöunta ja itse nukun paremmin, kun syön hyvin imeytyvää magnesiumia.

Kun teet liikkeitä painoilla, niin pienistä painoista ei ole mitään hyötyä. Naisille ei voi kasvaa miehekkäitä lihaksia ilman ylimääräisiä steroideja tai monen vuoden yhtäjaksoista treenaamista. Kannattaa tehdä sarjat suht painavilla painoilla ja tee liike loppuun, niin ettet jaksa enää tehdä sitä liikettä. Silloin sinulla on oikea paino käytössä. Kaikista parhaimman tuloksen saa, kun lihaksen väsyttää mahdollisimman hyvin. Esim. jos sulla olisi joku ihminen sun treenejä valvomassa, niin viimeisen toiston se henkilö joutuisi auttamaan loppuun viemisessä.

Noiden kahden ruokavalion väliltä en itse valitsisi kumpaakaan. Karppaamisessa saa todella paljon ylimääräistä rasvaa ja vähäkalorinen on liian vähäkalorinen. Molemmissa vaihtoehdoissa kroppa voi mennä säästöliekille ja aineenvaihdunta jumiin. Noita ei kuitenkaan voi harjoittaa koko loppuelämää. Kannattaa keskittyä syömään lautasmallin mukaan 1/4 proteiinia, 1/4 hiilihydraatteja ja loput kasviksia/vihanneksia/salaattia yms. Älä santsaa ja juo vähintään se 2 litraa vettä päivässä. Valitse mieluummin täysjyvää valkoisten hiilarien sijasta(esim.ruis, kaura) ja katso ettet saa jostain tuotteista, kuten esim. tuoremehuista piilosokeria. Sokerin jättäminen pois ruokavaliosta kannattaa. Tai sokeritietoisuus. Sitä on nimittäin kaikkialla. Itse pyrin siihen, että syön 5 kertaa päivässä: 2 lämmintä ateriaa, aamiainen ja kaksi välipalaa. Aamupala on se päivän tärkein ateria. Itse syön lautasellisen kaurapuuroa, reilusti marjoja ja kaksi keitettyä tai paistettua kananmunaa. Tuolla lähtee parhaiten päivä käyntiin.

Oikein mukavaa elokuuta ja kyllä se tästä lähtee, kun pääsee taas normaaliin arkeen kiinni! :)
- Norma Noe

Unknown kirjoitti...

Mä syön jo aika lailla lautasmallin mukaan... paitsi, että noita hiilareita taitaa olla vähemmän. Vettäkin yritän juoda, mutta siinä tulee joskus vähän vajausta. Muutenkin yritän syödä niin kuin loppuelämäni olen ajatellut syödä. Nyt vaan on jotenkin fiilis, että tarttis tehdä jotain. Se mikä aiemmin toimi (laihdun kunnolla), ei nyt tunnu toimivan.

En juo tuoremehuja tms. ja tiedän aiemmin kalorilaskureiden perusteella mikä on hyvää ja mikä ei.

Jotenkin on tullut fiilis, että kroppa kuvittelee mun laihtuvan liikaa tällä liikunnalla ja pistää hanttiin sikana. Se on syynä siihen miksi mietin välillä tiukempaa karppausta tms. Uskoisiko kroppa, että ruuan saanti liikkuessa ei lopu, jos lisäisin rasvaa.

Se hyvä puoli tässä on, että kaikki mun terveyttä kuvaavat arvot (verestä mitattavat) on parantuneet näinä kahtena vuonna, kun olen päättänyt tätä painonhallintaa harrastaa.

Merenneito kirjoitti...

Koitappa lisäillä vähän enemmän hiilareita sun ruokavalioon. Esim. joko tumman/täysjyväriisin tai luonnollisesti gluteenittoman pastan muodossa, mitä pystytkään syömään. Kyllä se kroppa voi siitäkin pitää kiinni, kun ei saa tarpeeksi kaikkea. Toisena voi olla, ettet syö tarpeeksi ja syö tarpeeksi hyvää rasvaa. Laitatko oliiviöljyä salaatinkastikkeeksi? Syötkö siemeniä tai pähkinöitä? Syötkö avocadoa tai lohta? Mä aloin laittamaan joka päivä salaattiin noin ruokalusikallisen oliiviöljyä ja saman verran auringonkukansiemeniä, keittopäivinä leivänpäälle avocadoa ja melkein joka päivä menee soijajugurttiin cashewpähkinöitä. Mulla tuntui pudotus olevan kiinni tuosta rasvan saannista. En syönyt sitä tarpeeksi ja siksi kroppa piti kiinni kaikesta.

Kannattaa testata laittaa koko päivänä syödyt kalorit kalorilaskuriin. Esim. tänne: http://kalorilaskuri.fi/ravintosisalto#et
Siitä ainakin sen näkee syötkö tarpeeksi. Mutta sama juttu mitä Kilokiukuttelija sanoi seuraavan postauksesi kommenteissa, että kirjoittele ruokapäiväkirjaa ja pohtii syötkö tarpeeksi. Jos syöt liian vähän niin automaattisesi kroppa on säästöliekillä eikä mitään tapahdu painolle, vaikka kuinka terveellisesti ja hyvin söisikin.

Ootko miettinyt, että kävisit vaikka laillistetulla ravintoterapeutilla juttelemassa syömisestä? Häneltä nyt ainakin luulisi saavan vastauksia kysymyksiin mitä sulla on ja voisi neuvoa sua sun ruokavalion kanssa.

Voin sanoa, että syömisten kanssa pitää tehdä ikuista viilaamista! :D Jossain vaiheessa se helpottuu, kun etsii tarpeeksi pitkään sitä tasapainoa. Toivottavsti helpottaisi! Mukavaa viikon alkua!

- Norma Noe