tiistai 21. tammikuuta 2014

Palkitseminen

Mahtava keli ulkona. Aurinko paistaa ulkona ja mielessäni. Paino oli tänään 13,9 kiloa alaspäin eli tavoitetta kohti matkalla ollaan. Enää reilu kilo seuraavaan välietappiin. Millähän sitä silloin palkitsisi itseään? Tai no... meillä on sovittu, että mies hoitaa palkitsemisen, mutta toiveeni mukaan. Meillä on sen verran suuri tuloero, että pienetkin palkitsemiset omista tuloistani voisivat olla hankalia.

Tavoitteet on viiden kilon välein. Olen nyt ansainnut kivat ulkoilulenkkarit ja haluamani neuleen. Mikähän olisi hyvä 15 kilon tavoite? Kahdenkymmenen kilon jälkeen voisi palkinto olla jo merkittävämpi. Tuon 20 kilon toivon olevan saavutettu ennen kevään matkaa. Siihen on aikaa vielä ja painon pitäisi pudota pari kiloa kuukaudessa, kun nyt taitaa olla vauhti on ollut reilut 3 kiloa per kuukausi. Ei siis mahdoton haaste. Paljon riippuu siitä, että kuinka linjassa tämä syömiseni on. Mietin myös sitä, että jos lisään liikuntaa, tuleeko säästöliekki? Olen siihen aiemmin törmännyt ja se on joskus todella paha. Jos alan liikkua enemmän, pitää ehkä nostaa syötävää ruokamäärää. Tämä nyt on tämmöistä pähkäilyä, mutta haluan olla valmistautunut mahdollisiin vastoinkäymisiin. Ainakin henkisesti.

Olispa kiva tietää miten muut palkitsevat itseään onnistumisesta. Tietysti hyvä olo jo itsessään palkitsee.

Ei kommentteja: