tiistai 28. tammikuuta 2014

Ajatuksia aamupäivällä

Saan ihan hirveästi intoa ja ajatuksia teiltä armaan kanssabloggaajat. Lämmin kiitos siitä! Olen onnellinen, että olen löytänyt blogimaailmasta aitoja tyyppejä joiden kanssa voin jakaa ajatuksia painonhallinnasta ja joskus vähän muustakin.

Hassuinta tässä on se, että kaikki eivät ole edes tämänikäisiä lähes mummoja. En minä ole unohtanut millaista oli olla nuori tai millaista oli olla ruuhkavuosissa. Muistuu nuo ajat mieleen, vaikka silloin en joutunut vielä taistelemaan kiloja vastaan aktiivisesti.

On oikeastaan aika rankkaa olla tässä ajassa nuori nainen, kun oikein miettii. Tämmöiseltä tädiltä ei enää kukaan odota ulkonäön suhteen kovin kummoisia, vaikka toisaalta minusta tuntuu, ettei meitä oikein edes tahdota nähdä. Nuoret naiset taasen ovat suurennuslasin alla. Pitää näyttää hyvältä, seksikkäältä. Toisaalta nuo asiat sitten tuovat omat hankaluutensa. Mutta kovin on tämä nykymaailma ulkonäkökeskeinen. Vai kuvittelenko minä?

Eilen pohdin aikalailla härdelliäni, jota omaksi elämäkseni myös kutsun. Mun pitäisi saada kuri ja ryhti sekä hauskuun ja nautinto myös muuhun elämääni tasapainoon. Painonhallinnassa homma toimii hyvällä fiiliksellä, mutta miten sen saisi laajentumaan muuhun elämääni? No, tuskin sitä kukaan muu ratkaisee kuin minä itse. Mutta kun näitä tälleen "ääneen" vaivaa, niin ehkä se ratkaisu sitten aukeaa itsellekin. Toisaalta toisilta oppiminen ja oman ahtaan ajatusmaailmansa laajentaminenkin voi tuoda uusia tuulia ajatteluun.

Jos nyt lopettaisi tämän pohdinnan ja kertoisi päivän tärkeät faktat. Minähän olen 176 cm ja tänään painoni oli 90,6 kiloa. Lähtöpaino 10.9.2013 oli 105 kiloa. Pahimmillani pari vuotta sitten painoin 112 kiloa. Olen tosi tyytyväinen, kun maanantain saunaturvotus lähti pois. Enää 600 grammaa 15 kilon osatavoitteeseen, Jippii!

Kaikilla oikein mahtavaa päivää!

Ei kommentteja: