sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Superdieetit

Olen seurannut tv:stä aina satunnaisesti näitä superdieetteja yms. Hienoja suorituksia, mutta eniten minua kauhistuttaa se, etteivät ne läheskään aina vie siihen loppuelämän hallittuun painoon. Myöhemmin tuleekin kilot takaisin jopa korkojen kera. Tietysti minua hetkittäin myös pelottaa, että jos tämä omakaan tapa ei vie siihen hallintaan. Jostain syystä olen kuitenkin hyvin luottavainen nyt, että pääsen tavoitteeseen ja tulen myös pysymään kevyempänä. No, huomenna saatte varmaan lukea paniikki ja pelkoni samasta aiheesta...

Itse kuitenkin on kuin voittaja olo. Ihmeellistä ja hassua. Mutta jotenkin kun tajuan, etten minä tarvitse mitään superia tai ihmettä. Minä syön terveellistä ruokaa kohtuuannoksia ja joskus herkuttelenkin. Minulta ei ole mikään kiellettyä (paitsi asiat joita ei kroppani kestä kuten vehnä) ja voin viettää ihan normaalia elämää. En ole missään muusta elämästä eristetyssä umpiossa yrittämässä laihduttaa.

Olisi jotenkin kaameaa onnistua ja sitten kun alkaa viettää "normaalia" elämää jättäen ateriankorvikkeet yms. ja sitten alkaisikin lihoa. Mun pääni ei kestäisi sitä. Tulisi hirveät morkkikset. Toisaalta. Eihän me ihmiset olla samasta puusta rakennettuja. En minä ajattele, että tämä minun tieni olisi ainut oikea ja autuaaksi tekevä.

Mä jotenkin luulen, että olen tehnyt jo monta vuotta tätä "laihista". Mun vaan piti saada pääni kuntoon ja ymmärtää se, miten voin elää järkevästi vaikka maailma on täynnä kaikenlaisia houkutuksia.

Yksi tärkeä juttu on myös houkutuksen kohdatessa, että funtsin mitä mä teen itselleni. Kun käsi on tarttumassa herkkuun tai sitä herkkua meinaisi ottaa lisää, niin mietin, että haluanko mä itselleni sen ylipainon  ja siihen liittyvät hankaluudet sekä kurjan vanhuuden hetkellisen mielihyvän takia? Mietin, että mitä minä ansaitsen. Minä olen arvokas itselleni ja läheisilleni. Ansaitsen olla terve ja hyvinvoiva. En halua vihata itseäni. Mässäilystä kieltäytyminen on palvelus minulle itselleni.

Toinen juttu on, että olen alkanut entistä enemmän arvostaa herkkuja. Siis niin, että nautin todella siitä karkkipäiväni karkista. Se maistuu hyvältä ja olen sen myös aina huolella valinnut.

Jos lopettaisi tältä päivältä tämän oman tiensä kehumisen. Kai tämä on tätä itsensä psyykkausta...

Mukavaa talvista päivää kaikille niille, joita täällä näköjään käy. Toivon teille kaikille voimaa omalla tiellänne tai siihen liittyvissä valinnoissa!


3 kommenttia:

Merenneito kirjoitti...

Joo itsekin seuraan innolla kaiken maailman superdieettejä, suuria painonpudotuksia yms. Saan motivaatiota, kun näen ihmisten matkan ja tekemänsä suuren työn. Itse olen kokeillut vastaavia dieettejä ja vaihtaessani normaaliin ruokavalioon kaikki kilot tulivat takaisin korkojen kera.

Noissa ohjelmissa tärkein pointti on muuttaa noiden ihmisten elämää kokonaisvaltaisesti, ei vain treenillä ja ruokavaliolla, vaan muutoksen tulee tapahtua myös pään sisällä: asenteissa, uskomuksissa ja etenkin tavoissa.
Mulla on aivan samanlainen kaava: tavallinen kotiruoka, liikunta, jonkinverran herkkuja(jos tekee mieli) ja elämää helpottaa paljon, jos ei syö vehnää.

Hienoa! Toi on todella hyvä juttu, kun ajattelet ennen herkkujen syömistä niiden seuraamuksia. :) Mulla on niin, että jos annan itselleni luvan syödä herkkuja, niin on pakko ostaa mahdollisimman pieni suklaapatukka yms. Sillä muuten menisi koko levy!

Yhteen aikaisempaan kirjoitukseen vielä piti mainita, että jos keho menee säästöliekille lisätessäsi urheilemista, niin kannattaa nostaa syömisen määrää suhteessa liikkumiseesi. Kannattaa syödä etenkin treenien jälkeen proteiinipitoisia ruokia, kuten esim. rahkaa mehukeitolla. Liiallista proteiinijauhehifistelyä ei tarvitse kuitenkaan aloittaa. ;)

-Norma Noe

Unknown kirjoitti...

Kiitos kommentistasi.

On noita laihdutusohjelmia ihan mukava seurata ja tosiaan on positiivista, että se korvienvälikin usein otetaan huomioon. Muistan yhden jenkkiversion, jossa hänen äitinsä ja siskonsa (kovin hoikka) eivät yhtään auttaneet painonpudottajaa, vaikka aluksi niin lupasivat. Hankkivat järkyttäviä sapuskoja taloon ja motkottivat koko ajan. Lopulta tuolle nuorelle naiselle järjestettiin oma osunto. Melkein itketti sen nuoren naisen puolesta välillä ja toivon kaikesta sydämestäni, että hänellä paino pysyy alhaalla edelleenkin.

En ole vielä hirveästi kuntoillut, mutta tallihommissa varmaan kuluu jokunen kalori. Olen yrittänyt pitää huolta proteiineista, mutta jos eipäs KUN alan liikkua enemän yritän vielä noilla entistä proteniinipitoisimmilla välipaloilla ruokkia itseäni.

Psyykkään kyllä jo selkeästi itseäni liikunnan suhteen. Sauvakävely ja vesijuoksu on kivoimpia ratsastuksen lisäksi, mutta ajattelin kyllä kotonakin aloittaa jumppaa netin ohjeiden mukaan.

Merenneito kirjoitti...

Joo muistan tuon samaisen jakson. Tuon nuoren naisen painon syynä oli myöskin huono äitisuhde, muistaakseni äiti vielä syytti naista jostain. En kuitenkaan muista mistä tai sitten vain painonnoususta. Mutta aivan kauheat perhesuhteet, joka meni siihen että nainen muutti pois kotoa.

Usein, tai oikeastaan melkein aina, noissa jaksoissa elämäntapamuutoksen tehneellä henkilöllä on vaikeuksia pudottaa painoa, koska kaikki muut perheenjäsenet syövät sitä "hyvää ja terveellistä" amerikkalaista ruokaa.

Joo tallihommissahan tulee hyvin poltettu kaloreita huomaamattaan ja samoin ratsastuksessa. Ratsastustunnit tai maastolenkit ovat huomaamatta ohi, jonka jälkeen haluaisi ratsastaa lisää :)

Sauvakävely, vesijuoksu ja ratsastus ovat kaikki monipuolisia ja hyvin koko kroppaan vaikuttavia lajeja. Kaikkilla lajeilla saa myös hyvin hien pintaan :)

Sä kyllä pystyt jumppaamaan! :) Se on aina se ensimmäinen kerta joka nolottaa. Jos näin tapahtuu, niin jumppaa kun ketään ei ole kotona. Näin itse aloitin, kun en kehdannut jumpata poikaystävän nähden. Siis oudot ja uudet liikkeet taisivat vähän pelottaa. Voin sanoa, että mitä enemmän teet jumppia sitä nopeammin kasvaa usko itseesi, että pystyt siihen! Positiivinen asenne päälle, jumppa pyörimään ja laita kunnon treenimusiikkia soimaan! :)

Paljon tsemppiä sinne!
-Norma Noe