maanantai 26. elokuuta 2013

Maanantain syömiset ja aatokset

Tänään söin aamusta maustatonta jukurttia ja ananaspaloja sekä kannullisen teetä. Lounas meni tosi myöhäiseksi, kun syön sitä vasta nyt. Tonnikalaa, kanamunaa, friseesalaattia, kirsikkatomaatteja, ripaus juustoraastetta, maissia, cashewpähkinöitä. Mausteeksi ripaus öljyä ja viinietikkaa. Maistui ihan hyvälle, mutta nyt tekee mieli teetä.

Jostain syystä tekee lounaan jälkeen aina jotain makeaa. Työmaaruokaloissa aikoinaan homma pysyi hallinnssa, jos siellä söi kiisselin tai muun jälkiruuan. Jos ei syönyt, karkki ja pulla alkoivat kovasti houkutella. Nykyään juon yleensä rooibusteetä kupillisen. Ilman sitä, ei vaan jotenkin olo tunnu tyydyttyneeltä.

Iso ongelmani on juominen. En nytkään tajunnut ruuan kanssa juoda. Tosin teetä olen vetänyt siihen malliin, että kyllä sitä nestettä edes vähän siitä tulee. Mutta nyt kirjoittaessa huomaan, että juominen on taas jäänyt. Siinä mielessä tämä kirjoittaminen ja syömisen pohtimen auttaa minua.

Illalla meinataan grillata, kun keli on niin mukava. Ei varmaan montaa lämmintä iltaa ole edessä tänä syksynä. Mies toi possunfileitä, joten niitä ainakin, mutta muu syöminen on vähän hakusessa vielä. Normaalisti syön lämmitettyjä kasviksia tai salaattia lihan tai kalan kanssa. Hyvin harvoin perunaa tms. Vatsa ei kestä viljoja, joten pastaa en syö lainkaan.

Mietin kovasti samalla joskos sitä alkaisi 5:2 dieetille. Uskon, että on parasta suunnitella tarkkaan sen päivän syöminen ja muukin ohjelma. Ohjelmaa pitää olla rittävästi, ettei tule joutilaana jääkaapille ravattua. Miten ihmeessä rytmittäisi päivän? No, tässä riittää pohdittavaa.

Jos alkaisi kuitenkin touhottaa päivän muita juttuja...

Ei kommentteja: