tiistai 30. kesäkuuta 2015

Tiistain lukema

Tänään tiistaina paino oli 96,3 kiloa. Ihan ok viikonlopun jäljiltä.

Viikonloppuna yritin pitää syömiset karkkipäivää lukuunottamatta kohtuullisena. Karkkipäivänä söin 100 grammaa Maraboun tummaa suklaata. Tummaksi suklaaksi valikoituu aika usein Fazerin vastaava, mutta piti tuokin testata. On muuten jännä miten tummasta suklaasta tulee jo tuosta 100 grammasta aika ähmy, mutta normaalista maitosuklaasta ei. Tummasta suklaasta ei jää koskaan fiilistä, että se loppuisi liian aikaisin. Vähän jopa tulee fiilis, että ei ihan kaikkea jaksaisi syödä.

Liikunta on jäänyt vähälle, mutta olen kyllä muutoin ollut tosi aktiivinen. Nyt on monta päivää tullut tehnyä melko fyysisiä juttuja. Olen myös tarkoituksella psyykannut itseäni aktiivisuuteen pienillä jutuilla. Monesti huutaisin miehelleni, että tuo sitä tai tätä tullessaan yläkertaan. Nyt yritän itse kipittää hakemaan.

Olen myös yrittänyt olla ruokailuun liittyvissä valinnoissa taas astetta tarkempi. Kun on aikamoinen kiire, ei ehdi miettimään jääkaapin ovella, että mitäs sitä napsisi. Toisaalta pyrin suunnittelemaan tarkasti mitä syön. Olen myös varautunut herkkuhaluun eli suklaapäällysteisiä riisikakkuja on varastossa riittävästi. Syön niitä 1-2 kpl päivä. Jostain luin myös siitä, että hedelmien (esim. omenan) vaikutus läskiin on suurempi kuin sen sisältämät kalorit. Eli omena vaikuttaa millaista läskiä muodostuu. Omenalla muodostuu läskiä, joka palaa paremmin. Kun kirjoitan tuohon luin "jostain", niin en sitten tarkoita mitään magneettimediaa tms. Olen sen verran paljon tieteen ystävä, etten edes noteeraa mitä vaan huuhaata mistä vaan mediasta. Mutta noita omenoita syö yhden tai useammankin päivässä välipalaksi.

Tänään pitää jatkaa puuhailua. Illalla on tulossa vieraita, joten vähän joutuu tekemään tarjoilua. Pitää muistaa itse se kohtuus, kun herkkuja tarjoaa.

Fiilis on hyvä!

Mukavia kesäpäivuä kanssakulkijat! No... välillä mietin, että onko täällä blogimaailmassa nyt kesällä edes ketään? Jonkin verran on kuitenkin sivuilla kävijöitä eli jokunen sentään.

Sarah


Ei kommentteja: