Sarah vs. himo

Viikonlopun juhlista jäi suklaakarkkeja. Viikonloppuna sallin itseni syödä niitä.

Voitte kuvitella millaista taistelua täällä käydään. Siellä ne eilen kököttivät olohuoneen pöydällä. Välttelin olohuoneeseen menoa. Kun tahdoin kirjaa olohuoneeseen lukemaan, siirsin karkit toiseen huoneeseen. Pistin vielä kulhoon kannen.

Minua harmitti yhdessä vaiheessa päivää aika lailla. Silloin oli suurin himo päällä.

Olen yleensä pystynyt vastustamaan namin himoa oikein paljon. Viikonlopun herkuttelu vaan niin helposti jää jotenkin "makuna suuhun". Meillä on voinut olla karkkia kotona ja lapselle olen voinut sitä antaa. Ei ole haitannut aiemmin. Mutta jotenkin en vaan saa ihan kovin helpolla päätäni siihen moodiin, etten ajattelisi noita suklaanameja.

Välillä ajattelin, että nuo voisi vaan syödä ja sitten jatkaa tätä hommaa. Ei se haittaa. No. Ei se sinällään haittaisi, mutta juuri se tahdon mittaaminen juuri tässä tilanteessa tuntuu olevan minulle tärkeää. Dr. Phil sanoo kirjassaan, ettei laihtumisessa ole kyse tahdonvoimasta. Allekirjoitan sen. Mutta joskus on vaan otettava mittaa ja mulle itselleni tämä taistelu noita suklaakarkkeja vastaan on nyt sellainen mittari. Haluan sinnitella perjantain karkkipäivään saakka. Silloin suon noita jokusen itselleni, mutta varsinainen karkkipäivän suklaa on Fazerin popcornsuklaalevyn puolikas. Se on myös kotona, mutta ei jostain syystä himota yhtä paljon. Tuo suklaa jäi viime viikonloppuna syömättä, kun herkuttelin muuta ja skippasin varsinaisen karkkipäivän.

Lupaa raportoida miten tämä taistelu onnistuu. No, olen kyllä varma, että hanskaan tämän sodan.

Aamulla painoa oli 96,2 kiloa. Ihan siedettävä siihen nähden, että eilen aloitin taas kunnolla liikunnan. Mullahan se aina turvottaa ja lisää painoa. Tänään olen jo taas urheillut. Toivottavasti myös seuraavinakin päivinä pystyn harrastamaan liikuntaa.

Mukavaa kesäpäivää kaikille! Ei anneta tuon sateisenkaan kelin meitä häiritä.

Sarah