Lihakset?

TalousSanomissa on artikkeli siitä, miten olemme siirtyneet äärimmäisen hoikkuuden palvonnasta lihasten palvontaan. Allekirjoitan artikkelin muistot siitä, miten ennen naiset pelkäsivät lihasten kasvua. En minä olisi halunnut mitään isoja lihaksia aikoinaan. Pakko sanoa, etten kyllä halua nytkään... Siinä mielessä olen bloggaajien joukossa varmaan outolintu.

Jutussa kerrotaan: "Treenataan tavoitteellisesti, syödään terveellisesti ja ollaan tarkkana sokerin ja herkkujen kanssa. Ulospäin keho ei näytä riutuneelta, joten lähipiirin voi olla vaikeaa tunnistaa, ettei kaikki olekaan hyvin. Todellisuudessa syöminen voi olla sosiaalisesti rajoittunutta, pakkomielteistä, joustamatonta ja täyttää kaikki syömishäiriön piirteet. Onkin hyvä muistaa, ettei lihaksikaskaan keho kerro kaikkea terveydestä, suhteesta syömiseen ja omaan kehoon. "

En halua olla laiha enkä äärimmäisen lihaksikaskaan. Haluan olla kurvikas, mutta sopusuhtaisella tavalla. Kroppa on alkanut muotua paremmaksi, mutta ollaanhan me vielä mun tavoitteesta 10 kiloa. Haluan toki, että mulla on tarpeellista voimaa kropassani, että voin tehdä niitä asioita mitä haluan ja että pysyn terveenä.

Mä en valitettavasti pysty hirveän innostuneesti katsomaan fitnesskuvia tai katsoessani en näe kauneutta. Lähipiirissä on monta moiseen hurahtanut. Mietin, että miksi. En siis ollenkaan sano, että mun kauneuskäsitykseni olisi joten oikea tai paras. Onhan noita heimoja, jotka venyttävät korviaan ja huuliaan tai joskus naiset ovat sirot jalat saadakseen leikanneet varpaita pois yms. Tuo oli ruma vertaus. Mutta yritin sanoa, että on erilaisia kulttuureita ja käsityksiä eri aikakausilla. Mä olen jämähtänyt nuoruuteni kasarikäsityksiin.

Pahinta on kuitenkin, jos tuossa touhussa mennään liian pitkälle pakonomaisesti.

Tahdotko sinä isot lihakset? Koetko menneesi liian pitkälle? Uskaltaako kukaan tunnustaa?