maanantai 26. toukokuuta 2014

Väärällä tiellä?

Tässä painonhallinnassahan ei ole kyse itsehillinnästä tai ylipäätään vahvuudesta. Minä olen hiiskatti soikoon tässä elämässä kestänyt rankkojakin asioita suht järjissäni. Olen oikeasti vahva tyyppi.

Nyt, kun on ollut lämmintä, minua turvottaa. Olen myös stressaantunut työn, opiskelun, perhe-elämän elämän paineissa. Ottaa aivoon, ettei paino laske. Ymmärrän näiden asioiden yhteyden. On jotenkin avartavaa vierailla muiden blogeissa ja muistaa taas sen mitä itsekin sanon. Tämä painonhallinta on pääasia.

Minulla on elämässäni ollut mielenkiintoinen polku tähän nykyiseen saakka. Olen mielestäni onnellinen, mutta etenkin viimeiset puoli vuotta on olleet vähän liian haastavaa. Minulla on tunne, että jos revin itseäni liikaa, minä en saa mitään millään elämän saralla aikaan. Gradu pitäisi tehdä ja viimeiset opiskelut (joo, olen jättänyt loppuun niitä ikäviä kursseja). Kannattaako minun tehdä rasittavaa ja huonopalkkaista työtäni ja uhrata valmistuminen? Opinto-oikeuteni päättyy vuoden päästä ja tällä nykymenolla se ei riitä valmistumiseen. Minä kaiken lisäksi nautin opiskelusta tosi paljon. Nyt on kaikki ilo mennyt siitäkin, kun ei vaan ole aikaa.

Olen tosi väsynyt. Minulla on tulevaisuuteeni liittyviä suunnitelmia ja talvemmalla suunnittelin niitä paljon, mutta nyt on jäänyt kaikki konkretia ja tekeminen sen suhteen kiireen takia.

Taloudellisesti tulee tiukkaa, kun joudun elämään taas opintotuella. Mutta minä olen väärällä tiellä. Tämä ei vie sinne, minne haluan. Olen harhapolulla.

Kun pääsen taas oikealle tielle, uskon, että tämä painokin saadaan taas hallintaan. Onneksi nämä kilot ovat parin kilon sisällä kun heittelevät eli missään nimessä peliä ei ole menetetty. Onhan tässä jo saatu paljon aikaan ja kiloja on kadonnut.

Nyt pitää vaan odottaa hyvää hetkeä. Hetkeä jolloin siirtyy oikealle polulle.

Mukavaa alkanutta viikkoa kamuni täällä blogimaailmassa!

Sarah


Ei kommentteja: