Tän mä jo tiesinkin

Tämä tuli vaan mieleen tuota edellistä postausta kirjoittaessani. Monta työtä tehdään verkossa eli koneen kanssa. Miten sitä voisi tehdä tulevaisuudessa muuten kuin esimerkiksi seisomalla koneen ääressä?

Sarah

Elämä ilman vaakaa

Olin tuossa hetken aika kiireinen ja sen jälkeen lomailin. Nyt on taas aikaa kirjoittaa tännekin.

Mitäs minulle kuuluu? Oikeastaan ihan hyvää. Olen yrittänyt järjestellä elämääni niin, että siinä jäisi aikaa myös kivoille ja inspiroiville asioille. Olen myös pyrkimässä pois syyllisyydestä, kun teen jotain kivaa. Pakko myöntää, että tässä olen vasta matkalla. Suorittamisen paineita on edelleen enkä niistä varmasti täysin ikinä pääse. Mutta pienin päätöksin etenen.

Loma sekoitti tietysti painonhallintaa. Toisaalta kävelin uskomattomia määriä ja fillaroin kuntosalillakin ihan kohtuullisesti. Syöminen ei kuitenkaan mitenkään revennyt käsistä. Kotiin tultua olen taas alkanut totutella tähän päivärytmiin syömisenkin osalta. Liikuntaa on estänyt flunssailu ja reissuväsymys. Tänään aloitan taas fillaroinnin. Soutamisen aloitan vasta huomenna.

Noilla aktiivisuushärpäkkeillä olen huomannut, että semmoinen tasainen pitkin päivää tapahtuva pieni liikkuminenkin on merkityksellistä. Jouduin ennen lomaa istumaan useamman päivän tiiviisti koneen ääressä ja kyllä se teki tiukkaa kropalle. Kroppa kaipaa liikkumista. Nyt se onneksi on taas mahdollista.

Hassua puhua painonhalllinnasta, kun ei voi vedota vaakaan. En osaa sanoa mitä painan. Toivottavasti en loman jäljiltä ole ylittänyt sataa kiloa. Vaatteet kiristeli ennen lomaa sen koneen ääressä istumisen ja hiilareitten nostamisen takia. Ei tuo tilanne ole ainakaan pahemmaksi mennyt.

Aamiaista olen tukevoittanut selkeästi ja on nuo lounaatkin nyt olleet suurempia. Periaatteeni on tällä hetkellä, että aamiaisen jälkeen pitää pystyä pärjäämään lounaaseen ilman välipaloja. Voin syödä jos on nälkä, mutta se kertoo Patrik Borgin mukaan siitä, ettei aamiainen ole silloin ollut tarpeeksi riittävä. Iltapäivällä sitten pitääkin syödä niitä välipaloja.

Minulla on eräs kyläpaikka, jossa huomaan hotkivani herkut. Ei siellä niitä mielettömästi ole tarjolla, mutta olen jotenkin tottunut syömään kaiken tarjolle laitetun, sillä siellä on huomioitu ruokarajoitukseni (gluteeniton). Kun laihduin aiemmin, otin aina yhden tai kaksi herkkua (siis esim. marenkeja, piparia tms) ja ylipäätään päätin aina etukäteen mitä otan. Se on ollut viime ajat heikompaa. Olin ylpeä itsestäni, kun eilen otin vain kaksi marenkia ja pienen palan torttua. Jonkun nihilistin mielestä tuokin on liikaa, mutta ei eiliseen päivä sisältänyt niin paljon muuta ylimääräistä, joten nuo saatoin oikeasti syödä ihan hyvillä mielin.

Koska lomalla herkuttelin jonkin verran, jätin karkkipäivän suklaankin hankkimatta viime viikolta. Olen siitäkin ylpeä. Mutta tällä viikolla kyllä ehdottomasti nautin suklaani. Vielä en ole päättänyt, että mitä sitä ostaisi. Onhan tässä viikolla aikaa miettiä.

Tänään syön ainakin kanaa ja salaattia. Viime aikoina olen kyllä alkanut jo kyllästyä kanaan. Pitäisi keksiä joku uusi tapa valmistaa sitä. Olisiko antaa vinkkejä? 

Olen kuitenkin jotenkin kovin toiveikas tämän elämän suhteen. Haaveilen vähemmän löysästä kropasta toki edelleen, mutta näen nyt paljon kivojakin juttuja edessäni. Kaikki asiat ei liity siihen, että sitten kun laihdun niin sitten...

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille kanssakulkijoille!

Toivottaa

Sarah

Patrik Borgin luona

Olen lukenut hieman Patrik Borgin blogia Pöperöproffa. Kukahan se teistä ystäväiset tuolle sivulle linkkasi? Hänen juttunsa vaikuttivat semmoisilta järkeviltä ja sain varattua ajan hänen vastaanotolleen.

Kerroin hänelle perusasiat itsestäni ja tavoitteesta, ja että tahdon voida hyvin ja liikkua, mutta painonhallinta on tässä kokonaisuudessa osoittautunut vaikeaksi. Oli mielenkiintoista, ettei hän varsinaisesti ollut painostani kiinnostunut eikä paasannut siitä mitään. Kävimme läpi tyypilliset syömiset ja sitten liikuntapuolen. Tällä hetkellä liikun aika reippaasti, mutta minä olen vain turvonnut.

Patrik sanoi minulle sen mitä minulle on moni muukin sanonut. Syön liian vähän suhteessa liikuntaan ja kokooni. Etenkin hiilareita saan liian vähän. Aamiaista pitää lisätä eikä lounaskaan saisi olla kasviskeittopohjaista, jota olen paljon harrastanut. Ruokavalioni ja valinnat on järkeviä, mutta aamiaiselle pitää saada hiilareita, kuten myös lounaalle. Päivällistä ei ollut tarvetta muuttaa.

Toinen jännä juttu oli se, että saan antaa itselleni luvan syödä gluteenittoman pizzan ja sushia. Minun piti miettiä minkä juttujen syömisestä tulee syyllinen olo. Ei tämä tarkoita tietenkään kaksin käsin ja jatkuvasti niiden syömistä. Mutta mä saan syödä vailla syyllisyyttä noitakin. Itseasiassa mä olen syönyt sushia melkein kerran viikossa silloin, kun laihduin eniten. Nyt on vaan ollut jotenkin sellainen paniikki päällä, että luulee kaiken "väärän" syymisen olevan syy kiloihin.

Patrikin mielestä voisin myös heittää vaakan hiiteen.

Hän sanoi, että ennenkuin kerroin mitä syön, hän arvasi mistä on kyse. Kerroin sitä ennen siitä, etten  hikoile ja tietysti kuvasin miten laihtuminen vaikeutuu, kun aloin liikkua.

Mun pitää ottaa iisimmin. Välillä itsestä on tuntunut, että mitä enemmän teen töitä laihtumisen eteen, sitä enemmän lihon. Olen ollut tosi epätoivoinen. Olen pelännyt syömisen lisäämiseen lisäävän myös kiloja. Nyt kiloja on tullut, vaikkei syömistä ole lisännyt. Tää on ollut kaamea kauhunkierre.

Olin helpottunut uusista ohjeista. 

Mutta sitten alkoivat pelot. Samalla jotkut syömiset/juomiset menivät ehkä vähän överiksi ja sitten oli taas syyllinen olo. Pääsiäinen oli vähän huono hetki tehdä muutoksia. Mä olen rypenyt monta päivää äärimmäisen paskassa fiiliksessä, kun ennen pääsiäistä oli hyvä ja helpottunut olo. Eräs syy oli, että paino pomppasi yli sadan kilon. Taisi olla jotain 101.5 kiloa ellei enemmänkin. Ahdisti tosi paljon.

Söin tattarisämpylöitä yms. nostaakseni hiilarimäärää. Mä olen turvonnut ja vatsa ei voi hyvin. Nyt alkoi olla olo, joka mulla oli ennen aina. Kaikki paikat turvonneet ja ilmavaivat on kovat. Yli vuosi oli hyvää oloa, mutta nyt on yhtä kaamea olo, kuin edeltäneet vuodet (tai oikeastaan yli vuosikymmen). Nyt vasta tajuaa mikä ero on hyvässä ja huonossa olossa, kun sitä hyvää sai maistaa hetken.

Olen pohtinut asioita, kun olen käynyt tuolla aallonpohjalla ajatuksissani. Olen pohtinut myös elämäntapaani ja muita asioita. Asiat on periaatteessa ok, mutta teen liian paljon vääriä asioita. Asioita joista en nauti ja jotka vain vievät aikaani, mutta eivät anna tarpeeksi.

Jotkut asiat varmasti vielä hautuvat päätöksiksi, mutta jotain olen jo päättänyt. Tänään paino meni alle 100 kiloa ja päätin heivata sen vaakan pois käytöstä. Ehkä joskus kuukauden päästä menen sille seuraavan kerran, jos siltä tuntuu. Pakko piilottaa vaaka jonnekin. Toinen päätös on, että lisään aamiasta, mutta en lähde ihan hirvittävästi lisäämään hiilareita enkä varsinkaan syö mitään tattarisämpylöitä tms. Ne ei vaan sovi mulle. Joku yksittäinen sämpylä silloin tällöin voi olla ok riisikakun tilalta, mutta mun kroppa ei vaan kestä sitä kovin usein.

Hiilareita mun pitää saada, kun multa puuttuu kuntoilussa se räjähtävä voima. Mä jaksan kevyesti soutaa/fillaroida 1 h 20 minuuttia, mutta minuutti lujempaa ei onnistu. Mutta pitää ehkä vähän miettiä mistä mä hiilarit nappaan jatkossa. Hiilareita tarvitsen myös sen takia, ettei tuo Patrikin kertoma säästöliekki roihua.

Nyt pyrin lisäämään aamuruokailua. Aloitin jo syömällä kokonaisen purkillisen rahkaa, enkä puolikasta (tai vähemmän). Laitoin mukaan banaania ja sitten vakiotuotetta eli pellavansiemenrouhetta sekä vähän itsetekemääni hilloa. Mun pitäisi pärjätä lounaaseen saakka aamiaisen voimalla. Kokeilin lounaankin tuhdistamista, mutta homma ei pysynyt oikein hanskassa ja paino kipusi. Nyt tähtään siihen, että aamiainen on isompi. Jos homma sujuu eikä tule ongelmia, lisään lounaaseen jotain. Mutta ei kahta muutosta samalla kertaa.

Tänään näytti vaaka onneksi alle sata kiloa (kai 99,9) ja vaaka lähtee tosiaan pois. 

Patrik sanoi, että uskoo mun pääsevän tästä eteenpäin ihan itsekin. Mulla on kuulemma jo painonhallinnan vaiheet käyty jo läpi (siis itsekseni) eli tää on kuulemma vaan hienosäätöä, jonka uskoo  mun hanskaavan hyvin. Kyllähän mä tiesin mitä mun pitää tehdä, mutta oli haettava uskolle vahvistusta. Ei mitään diibadaaba äkkilaihdutuksia vaan vähän enemmän rentoutta lisää kuten myös ruokaa.

Vaikka kävin tämmöisen vuoristoradan lyhyessä aikavälissä läpi, uskon, että mä pärjään. Aluksi oli iloa, sitten epätoivoakin ja nyt parempi fiilis. Eihän tästä voi olla kuin tie ylöspäin. Nyt oon turvonnut, vatsavaivainen ja vaatteet kiristää. Nyt mä tiedän millaiseen oloon voin päästä. Sinne on suunta!

Mukavia kevätpäiviä!

Toivottelee

toiveikkaampi Sarah

Ruma ihminen

Osa meistä ylipainoisista kokee itsensä rumaksi, joku ihan ok:ksi ja osa pitää itseään ihan hyvännäköisenä. Minä olen oman ulkonäköni suhteen sujut. En pidän jokaisesta makkarasta, mutta tiedän kelpaavani ja mielestäni peilistä katsoo ihan kivannäköinen nainen.

On kuitenkin olemassa ihmisiä, joilla on tarve arvostella ylipainoisia. Aivan järkyttävä tyyppi on Tarja Pölkki, joka Keskisuomalaisen kolumnissa arvostelee läskejä. Ovat häirinneet häneen lomaansa ihan vaan olemalla ja syömällä. Jopa vaatetus on häntä ärsyttänyt.

Kolumni

Välillä sitä miettii, että miten ruma voi tuollaisen ihmisen sielu olla?

Google kertoo Tarja Tölkistä, että hän vastustaa rasisimia. Hän on seksologi, joka on vasta kouluttautunut tuohon hommaan. Hän on myös ollut julkisuudessa Pridetapahtuman takia ja vastaanottokeskuksissa opettaa miehille ilmeisesti jotain tästä suomalaisesta kulttuurista seksin saralta. Toisaalla myös ilmenee, että hänen pidempi parisuhteensa on päättynyt ja hänellä on haku päällä, vaikka kuulemma deittailee. On tämä goolge kummallinen väline, kun yrittää tutkia jonkun ihmisen taustaa. Aika paljon saa selville, kun haluaa ymmärtää.

Tarja on siis sitä mieltä, että ihminen saa olla millainen vaan, mutta ei kuitenkaan läski???!!!

En tajua enkä varmaan koskaan tule häntä ymmärtämään. Olen surullinen hänen puolestaan.

Toivon, ettei minusta tule minkään vastoinkäymisenkään jälkeen noin rumaa.

Kaunis päivä, mutta ruma maailma joillakin.

Koetetaan me kauniimmat ihmiset jaksaa!

Sarah

Lohduttaa ja ottaa pattiin

Edelliseen päivitykseeni Hekla oli kommentissaan kertonut omista kokemuksistaan laihduttamisesta. Paino ei tipu, vaikka päällä seisoisi. Mutta jos herkuttelisi eikä olisi kurinalainen, paino voisi olla järkky. Tuli huojentava olo, etten ole ainoa luonnonoikku tässä maailmassa.

Tänään aloin katsoa ihan lukujen valossa minun perusaineenvaihduntaani. Laitoin laskuriin iät, pituudet ja painot. Siihen sai myös liikunnan, jonka arvioin pienemmäksi kuin se onkaan. Tein miehelleni myös samat systeemit. Miehenihän on hoikka ja oikeastaan tosi poikkeus ikäisissään (yli 50 v).

Vaikka en liikkuisi, mun pitäisi näillä lukemilla laihtua. Kun olen lisännyt vielä liikunnan, niin mun pitäisi laihtua vielä enemmän.

Osaan kyllä ihan oikeasti laskea sapuskan kalorit ja vielä kaikki päivän ateriat yhteen. En fuskaa. Mieheni on paras valvojani (jos valvontaa tarvitsisin). Vuosia sitten laskin jatkuvasti kaikki kalorit ja merkitsin ne ylös. Minä oikeasti osaan tämän homman. Osaan myös punnita. En enää tarvitse sitä, sillä tiedän syömieni ruokien kalorit ja rasvat. Tosin rasvaa en enää samalla tavalla pelkää kuin aikoinaan painonvartija-aikoina.

Kun miehen kanssa katsoimme noita lukuja ja mietimme syömisiä, niin tajusimme, että minä syön vähemmän, liikunkin ja olen huomattavasti painavampi. Mun perusaineenvaihdunta käyttää siis enemmän kaloreita. Tai sitten ei... ne kaikkihan junttaantuu muhun kiinni.

Jos mä en viettäisi tällaista suht kurinalaista elämää, oisin norsu. Oikeesti. Mähän olin jo aika järkevillä elintavoilla (joskus pullaa toki ja sitten meni sitä ruisleipää) pahimmillaan 112 kiloinen. En silti syönyt kaksinkäsin sipsejä, karkkia, pizzaa tai juonut limua tms.

Kun jätin pakosta ruisleivän pois ja tarkensin syömistä pääsin alle sataan kiloon ja parhaimmillaan alle 90 kiloa. En kyllä oikeasti vieläkään tajua, että miten pääsin noinkin alas. Jotenkin musta tuntuu, että kun pääsin kropaltani salaa laihtumaan, se iski mua jotenkin takaisin. Etenkin liikunnan aloittaminen vaikeutti huomattavasti taistelua.

Välillä mietin, että liikkumattomana paino tippuisi. Mutta kun kropan ongelmat vaatii sitä liikuntaa. Tahdonko mä olla hyväkuntoinen pullero vai hoikempi? Miksi mä en voi saada molempia?

Lohduttaa, että on muitakin samanlaisia. Toisaalta ottaa pattiin ihan sairaasti.

Mä en halua luovuttaa. Pistän kropan niin hyvään kuntoon (lihaksia siis kasvatan), että tän älyttömän aineenvaihdunnan on pakko ymmärtää, että niitä kaloreita saa kuluttaa eikä kerätä vaan kroppaan.

Voiko läski muuttua lihakseksi? Huomaan kyllä, että joissakin kohtaa missä ei ole hirveästi läskiä, on kyllä tullut lihaksia. Mutta osassa kroppaa on läskiä sen verran, ettei ne sieltä esille tule.

Voikun jollain olisi taikasauva, jolla se taikoisi kaiken tän mun yrittämisen ja tsemppaamisen tulokseksi. Missä on mun hyvä haltiatar taikasaivoineen?

Hiukka epätoivoisena Sarah

Liikkuva Sarah

Paino ei valitettavasti ole laskenut. En oikein ymmärrä miksi. En kuitenkaan aio käyttää tarmoani asian pohtimiseen liikaa. Märehtiminen ei vie asiaa parempaan suuntaan, mutta toki asiaa on hyvä ajatella hieman kuitenkin.

On kuitenkin asia josta olen ylpeä. Liikun ahkerasti. Olen nostanut kuntofillaroinnin 40 minuuttiin ja tuntiinkin. Liikun minimissään viisi kertaa viikossa, joskus jopa seitsämän kertaa viikossa. Liikunta tuntuu mukavalta. Kroppa ei valita liikaa, mutta toki lisääntynyt liikunta tuntuu kropassa. Takapuoli ja jalat ovat ehkä hieman kiinteytyneet. Selkäläskit ovat ja pysyvät.

Jatkan tällä liikunnalla, mutta pyrin soutamaan enemmän. Sillä pääsen pienentämään noita ärsyttäviä selkäläskejä. Yritän myös tehdä taas enemmän keittoja lounaaksi. Ne pitävät nälkää hyvin, mutta turhia kaloreita ei tule. Eipä tässä muitakaan ideoita oikein ole.

Vähän tämä on tylsää, mutta näillä mennään.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Toivottelee sporttinen Sarah

Liikuntaa ja päänsärkyä

Tuossa otsikossa on ne päällimmäiset asiat.

Olen liikkunut viisi kertaa viikossa. En edelleenkään mitään älyttömän rankkaa, mutta kuntofillarilla semmoiset puoli tuntia rauhallista menoa ja souteluakin hieman. Soutuhan on aika rankka laji. Ärsyttävää nuo kelit, kun ulkona ei huvita liikkua. En ole raaskinut tähän ruhoon hankkia sateen kestäviä korkealaatuisia ulkoiluvaatteita. Olisi hyvä tehdä pidempiä lenkkejä.

Paino on jatkuvasti siinä 98 kiloa ja parisataa grammaa yli. Ei sitten millään tahdo mennä tuon lukeman ali. Tuntuu, kun tuossa putkessa ei olisi valoa. Tietysti minun pitää ymmärtää, että löllö tässä kiinteytyy. Se on juuri nyt tärkein tavoitteeni, sillä en tykkää näistä roikkuvista muodoistani. Yhdessä vaatekaupassa tosin myyjä sanoi, että kurvit on muotia ja moni vaan haaveilee tälläisesta takapuolesta. Ihan kiva, ettei tällä hetkellä ehkä anorektikkomaisuus ole muotia. Mutta kyllä mä oikeasti pidän tätä takapuoltani ihan liian löysänä. Erityisesti vatsa häiritsee. Silti eniten inhoan noita selän läskejä. Tänään olen kovin itseinhoavalla tuulella. En usko, että pelkkä vartaloni minua jurppii. Päänsärky ärsyttää, kun ei saa mitään aikaan.

Minua on nyt vaivannut aikamoinen päänsärky vähän väliä. Se häiritsee elämää aika lailla. Tukkoisuus aiheuttaa tuon säryn. Minulla on tukkoisuuteenn estolääkitys, mutta se ei nyt auta. Pitäisi saada nyt yksi toinen lääke, mutta mrr.... lääkärille pääseminen on täällä niin hankalaa.  Kun otan yhden tietyn napin, tukkoisuus helpottaa. Mutta kai se on pikkuhiljaa yritettävä saada se aika lääkärille.

Jotenkin masentaa, vaikka oikeasti asiani ovat samperin hyvin.  Kai sitä taas tästä?

Terveisin

Sarah, särkyisenä ja tukkoisena sekä tietty pulleana