maanantai 7. maaliskuuta 2016

Lohduttaa ja ottaa pattiin

Edelliseen päivitykseeni Hekla oli kommentissaan kertonut omista kokemuksistaan laihduttamisesta. Paino ei tipu, vaikka päällä seisoisi. Mutta jos herkuttelisi eikä olisi kurinalainen, paino voisi olla järkky. Tuli huojentava olo, etten ole ainoa luonnonoikku tässä maailmassa.

Tänään aloin katsoa ihan lukujen valossa minun perusaineenvaihduntaani. Laitoin laskuriin iät, pituudet ja painot. Siihen sai myös liikunnan, jonka arvioin pienemmäksi kuin se onkaan. Tein miehelleni myös samat systeemit. Miehenihän on hoikka ja oikeastaan tosi poikkeus ikäisissään (yli 50 v).

Vaikka en liikkuisi, mun pitäisi näillä lukemilla laihtua. Kun olen lisännyt vielä liikunnan, niin mun pitäisi laihtua vielä enemmän.

Osaan kyllä ihan oikeasti laskea sapuskan kalorit ja vielä kaikki päivän ateriat yhteen. En fuskaa. Mieheni on paras valvojani (jos valvontaa tarvitsisin). Vuosia sitten laskin jatkuvasti kaikki kalorit ja merkitsin ne ylös. Minä oikeasti osaan tämän homman. Osaan myös punnita. En enää tarvitse sitä, sillä tiedän syömieni ruokien kalorit ja rasvat. Tosin rasvaa en enää samalla tavalla pelkää kuin aikoinaan painonvartija-aikoina.

Kun miehen kanssa katsoimme noita lukuja ja mietimme syömisiä, niin tajusimme, että minä syön vähemmän, liikunkin ja olen huomattavasti painavampi. Mun perusaineenvaihdunta käyttää siis enemmän kaloreita. Tai sitten ei... ne kaikkihan junttaantuu muhun kiinni.

Jos mä en viettäisi tällaista suht kurinalaista elämää, oisin norsu. Oikeesti. Mähän olin jo aika järkevillä elintavoilla (joskus pullaa toki ja sitten meni sitä ruisleipää) pahimmillaan 112 kiloinen. En silti syönyt kaksinkäsin sipsejä, karkkia, pizzaa tai juonut limua tms.

Kun jätin pakosta ruisleivän pois ja tarkensin syömistä pääsin alle sataan kiloon ja parhaimmillaan alle 90 kiloa. En kyllä oikeasti vieläkään tajua, että miten pääsin noinkin alas. Jotenkin musta tuntuu, että kun pääsin kropaltani salaa laihtumaan, se iski mua jotenkin takaisin. Etenkin liikunnan aloittaminen vaikeutti huomattavasti taistelua.

Välillä mietin, että liikkumattomana paino tippuisi. Mutta kun kropan ongelmat vaatii sitä liikuntaa. Tahdonko mä olla hyväkuntoinen pullero vai hoikempi? Miksi mä en voi saada molempia?

Lohduttaa, että on muitakin samanlaisia. Toisaalta ottaa pattiin ihan sairaasti.

Mä en halua luovuttaa. Pistän kropan niin hyvään kuntoon (lihaksia siis kasvatan), että tän älyttömän aineenvaihdunnan on pakko ymmärtää, että niitä kaloreita saa kuluttaa eikä kerätä vaan kroppaan.

Voiko läski muuttua lihakseksi? Huomaan kyllä, että joissakin kohtaa missä ei ole hirveästi läskiä, on kyllä tullut lihaksia. Mutta osassa kroppaa on läskiä sen verran, ettei ne sieltä esille tule.

Voikun jollain olisi taikasauva, jolla se taikoisi kaiken tän mun yrittämisen ja tsemppaamisen tulokseksi. Missä on mun hyvä haltiatar taikasaivoineen?

Hiukka epätoivoisena Sarah


6 kommenttia:

Kilokiukuttelija kirjoitti...

I feel for ya sista!
Sama fiilis. Tuntuu siltä, että ei voi syödä mitään ilman, että se heti kostautuu. Pyhällä hengelläkö tässä pitäisi elää?
Ehkä se vaan on niin, että joillakin kroppa prosessoi eri tavalla kuin toisella. Monet on läpipaskoja ja meikä taas on imuritarranauha kaikkien kalorien suhteen.. Ehkä sullakin sama.

Iiris kirjoitti...

Meillä naisilla kaikki on niin paljon monimutkaisempaa. Minäkin treenaan paljon enemmän kuin mieheni ja syön paljon harkitummin. Veikkaan että aikaisemmat jojoiluprojektit on jättäneet ikuiset jäljet mun kroppaan. Olen kuullut myös niistä tapauksista kun lhavuusleikkauskaan ei ole auttanut. Shokkihoito on auttanut alussa ja sitten painon putoaminen on tyssännyt...

Hekla kirjoitti...

Todellakin on naisilla monimutkaisempaa. Mieheni on jo kevyempi kuin minä, vaikka ei juurikaan harrasta liikuntaa ja syö suht isoja annoksia. Ja päivän ruokavalioon hänellä kuuluu myös noin puoli levyllistä suklaata illan iloksi. Joskus olen leikilläni hänelle sanonutkin, että joo, syöpä taas parin sadan kalorin edestä suklaata, niin nekin siirtyvät minuun.
Minulla ei ole minkäänlaista jojoilutaustaa tai muitakaan varsinaisia laihdutuskuureja. Olen aina liikkunut ja syönyt mielestäni terveellisesti - ikänikin huomioiden - mutta paino on noussut tasaisesti siihen lukemaan, mikä on nyt jymähtänyt paikoilleen viimeiseksi melkein kymmeneksi vuodeksi.
Kerran kokeilin Superdieettiä (kuusi viikkoa). Syömistä oli enemmän kuin normisti, liikuntaa runsaasti. Paino ei laskenut yhtään. Joka kerta kun kysyin neuvoa, mitä tehdä, sain saman vastauksen: "lisää aamuun kaurahiutaleita 40g". Häh? Eipä vaikuttanut mitenkään muuten kuin että maha turposi entisestään.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa säästöliekiltä eli mitäs jos syöt liian vähän, kun kerta urheiletkin? Kroppa on stressitilassa ja tarraa kaikkeen energiaan kiinni niin, että varastoi minkä voi. Säästöliekin purkaminen onnistuu kyllä, kun sen säntillisesti tekee. Sitten pääsee aineenvaihdunta palautumaan normaaliksi.

Unknown kirjoitti...

Piakkoin kirjoitan siitä mitä ravintoterapeutti minulle kertoi.

Iiris kirjoitti...

Kyseinen ravitsemusterapeuttihan juuri kirjoitti urheilun vaikutuksesta painonhallintaan: se ei vaikuta kuin ihan vähän. Kroppa kuulemma tottuu liikuntaan. Se selittäisi kyllä aika paljon ainakin mun kohdalla. Joskus tulee tuskastumisen hetki, kuinka tää voi olla näin monimutkaista?