perjantai 18. huhtikuuta 2014

Aurinkoisempaan suuntaan

Aamulla vaaka näytti jo kivempia lukemia eli 87,9 kiloa. Minähän oli jo aikaa sitten painossa 87,5, mutta sitten alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta turvotus. Pari kiloa pahimmillaan on turvotellut. Pituuttahan minulla on 176 cm. Minulla oli kyllä selkeästi tänäänkin vielä turvotusta, mutta silti paino on mennyt alas. Veikkaan, että ilman tuota turvotusta olisin jo saanut paremmat lukemat. Olen silti tosi tyytyväinen.

Ulkona paistaa aurinko. Minulla on valitettavasti pääsiäisenä tehtävänä töitä ja opintoja, mutta olen jotenkin paljon aurinkoisempi. Ei nuo lukemat ainoastaan vaikuta, vaan olen kovasti tehnyt töitä psyykatakseani parempaan fiilikseen. Täydellisyyden tavoittelustani olen yrittänyt joustaa. Kaikki tässä maailmassa ei ole valmista ja minun on elettävä tämän keskeneräisuuden kanssa. Yritän olla vähemmän julma itselleni.

Tänään teen lounaaksi tomaatti/linssi/hernemurska/sipuli-keittoa. Keitossa on paljon yrttejä ja myös kermaakin. Illalla herkuttelen parsalla ja pihvillä. Kaiken lisäksi on karkkipäivä eli 100 grammaa suklaata on tulossa. Hmmmm... saa nähdä mitä vaaka näyttää pyhien jälkeen. Muutenkin on tulossa yhdet juhlat. Onneksi itse valmistan tarjoiluita, joten mitään ihan järkyttäviä kalori/hiilaripommeja ei ole tiedossa. Kakkua kyllä aion nautti, mutta kohtuudella.

Kelit näyttävät täällä eteläisessä Suomessa ainakin kivoilta. Mennään kaikki valoa kohti.

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikki kanssakulkijat!

Pääsiäisvideo juutuupista (Kelpaiskos Kate Uptonin kroppa?)

Sarah



tiistai 15. huhtikuuta 2014

Känkkäränkkä on täällä




Musta tuntuu, että mulla voisi olla "menkkaränkkä", jos mulla olisi menkat...




Olen aina ihmetellyt naisia, joiden fiilikset menee selkeesti hormoonien mukaan. Itse en ole hirveästi huomannut vaihteluita sen suhteen. Ainoastaan ennen menkkoja, mulla oli semmoinen viikon kiivas energiaputki. Sain aikaan vaikka mitä! Nyt, kun ei ole kohdun poiston takia menkkoja, ei ole aavistustakaan millainen kierto on vai onko mulla jo nyt mummoaika.

Olen kuitenkin melkein kaikille ja kaikelle kiukkuinen!!!!!

Positiivista tässä on se, etten enää ole lamaantunut.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Tää on niitä hetkiä

jolloin mimmiä mitataan.

Kun painonpudotus on kohtuullista tai paino ei ainakaan nouse, on helppoa uskoa onnistuvansa. Mutta sitten kun tulee tällaisia päiviä ja jopa viikkoja, on usko koetuksella. Jos en olisi pudottanut jo näin reippaasti painoa, antaisin varmaan nyt vaan mennä ja söisin murheeseen. Mulla on selkeästi turvotusta ja ymmärrän sen olevan pääsyy kaameisiin lukemiin vaakalla. Nyt on vaan pakko psyykata itseään ja uskoa, että tämä on tilapäistä.

Onneksi tämä mun tapa syödä on jo aikamoinen rutiini. Muuten varman hyvin helposti sortuisin syömään hiilarimättöä, josta seuraa mulle se, että tarvitsen entistä enemmän sitä hiilarimättöä. Nyt on ruokarytmi ja se mitä syön, aika automaattista. Jokunen huono ratkaisu on tullut tehtyä ja kovassa väsymyksessä olen hemmotellut itseäni erityisesti ruuan avulla. Enkä aina ehkä sen parhaan ruuan avulla. Mitään erityistä repeämistä ei onneksi ole tullut, mutta pieniä vääriä valintoja. Vaaka näytti plussaa yli 2 kiloa tänä aamuna!!!!

Mun on yksinkertaisesti saatava pää kuntoon ja uskottava tulevaisuuteen, vaikka kroppa sekoileekin. Turvotus on edelleen kova. En ole liikkunut, koska ennen aina se pahensi turvotusta. Jos mitään ei lähipäivinä tapahdu, taidan alkaa ainakin kävellä jotain lenkkejä. Mä olin niin suunnitellut, että 20 kilon pudotuksen jälkeen mä alan varovaisesti lisätä liikuntaa. En ole halunnut liikunnan sotkevan painonpudotusta. Mulla on oikeasti siihen taipumusta.

Positiivista jos oikein etsii, niin sain toisen polveni parempaan kuntoon. Mulla on siinä nivelrikko ja se paukkasi tosi kipeäksi pari viikkoa sitten. Onneksi viime viikolla se rauhoittui ja voin taas kävellä normaalisti.

Mistä kaiken kiiren ja etenkin järkyttävän stressin keskellä saisi voimaa ja rauhaa itselleen?

Mitä mä teen? Nyt tartteen apuja.

Sarah vähän masiksena

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pulleita tissejä ja mummokuumetta!

Koettakaa kestää seuraava kirjoitus tai yrjötkää, jos se helpottaa...

Olen nyt jo monta viikkoa jumittanut painon kanssa. Minulla on ollut kummia vaiheita ja mietin, että mikä piru mua riivaa.

Pari viikkoa sitten oli öisin hirveästi hikoilua ja päivälläkin kuin kuumia aaltoja. Alkoi tuntua, että tässä iässäkö (47 v) minä nyt sitten mummoudun. Minulta on kohtu poistettu, joten en tiedä olisiko kuukautiset normaalit vielä tässä vaiheesssa. Tuo hikoilu oli outoa, sillä  normaalisti palelen sikana nukkumaan mennessä ja lämpöpeitto on ollut ahkerassa käytössä joka ikinen ilta. Pahimmillaan jopa kesähelteillä olen tarvinnut paksun peiton alkuillasta.

Nyt en enää hikoile ja nukkumaan on menty lämpöpeiton kanssa. Nyt on tämä turvotus tilalla. Minulla on kymmeniä vuosia ollut turvotusta aika lailla, mutta tässä painonpudotuksessa olen saanut sen pois. Paitsi nyt kun se taas pukkasi.

Kaiken huipuksi tissit pullottaa kireenä ja nännit on arat. Sellaista on ollut äärimmäisen harvakseltaan nuorempana hormonikiertoon liittyen. Hyvä puoli on, että rintaliivit täyttyy kivasti eikä ne näytä nahkahanskoilta...

Ulkoiselta olemuksesta en varmaan hirveästi mummolta näytä ja minä olen aika rypytön verrattuna moneen ikäiseeni.

Onko kellään tietoa vaikuttaako laihis miten hormonitoimintaan? Tuleeko musta nyt sitten hoikka ja ryppyinen täti? Mitä hittoa teen tälle turvotukselle, jonka syytä en nyt vaan millään tajua. Alkaa hermostuttaa.

Kiitos kun sain avautua tänä kauniina keskiviikkona.

Sarah

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Mun aika ei oo mun

Väsyttää... mutta ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu. En vielä ole saanut omaa aikaani hallintaani. Aina tulee jotain, joka ohittaa mun tarpeet.

Tänään olen kyllä tyytyväinen siitä, että tein töitä keskittyneenä sentään jonkin aikaa. Viikonloppuna en ottanut läppäriä edes esille. Mun on tapana muuten jumiutua sen ääreen.

No, positiivista on myös, että olen miettinyt itselleni tehokkaampaa päivä/viikkorytmiä. Tehokkuus on tärkeää, että sen myötä mulle voisi jäädä aikaa myös mielekkäämmille jutuille.

Paino ei ole turvotuksen takia edelleenkään laskenut. Ehkä se tästä vielä joskus...

Koetetaan kärvistellä kamut!

Sarah

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Turvottaaaaaaaaa!

Mulla ei paino kehity nyt ainakaan positiiviseen suuntaan. Ottaa pattiin!

En usko, että mulle on tullut painavampaa lihasta tai että oisin oikeesti lihonut. Mä vaan tunnen kropassani, että turvottaa. Syömisiä ja juomisia olen analysoinut. Nestettä on mennyt viikolla liian vähän, mutta olen nyt yrittänyt parantaa tilannetta loppuviikosta. Syömisistä en keksi millään ongelmaa, mutta jonkin verran on mennyt töissä eineksiä ja liian myöhään on tullut syötyä.

Silmien alustat on kaameet, polvissa ja sormissa tuntuu. Sormus on hyvä mittari.

Voiko stressi turvottaa?

Mulla on ollut viime viikot aika stressaavaa ja etenkin tämä viikko on ollut todella rankka. On tapahtunut ikäviä juttuja (ei itselle, mutta mulle tärkeille ihmisille kaameita juttuja), kiire (työ, opiskelu) sekä privaelämässäkin olen joutunut olemaan tavallista toimeliaampi. Välillä tuntuu, että omat asiat ja tarpeeet on jääneet taka-alalle. Toisaalta mulla olisi hirveä halu tehdä vaan luovia juttuja (käsityöt, askartelut, remppaukset yms.) ja jättää palkkaduuni ja jopa opiskelu. No, opiskelua ei oikeesti kannata jättää, kun mulla on vaan joitakin kursseja ja gradu tekemättä. Työ olisi tarkoitus jättää jollain aikajänteellä, koska saan pientä palkkaa ja työ vie paljon enemmän kuin se antaa. Mutta pitäisi jaksaa vielä jokunen hetki kärvistellä.

Tätä kirjoittaessa tajusin, että käytän hirveästi aikaa ja tarmoa sen pohtimiseen, että mulla on kiire ja stressi. Itse tekemiseen käytän aika vähän aikaa... Hmmm....

Yritän nyt tulevalla viikolla olla tarkkana ajankäytön kanssa. Kun teen töitä, teen niitä siihen keskittyen. Muistan myös syödä ajoissa ja varaan aikaa eväitten teolle. Näin olen nyt päättänyt.

Katsoin äsken videoita ratsastuksestani viime kesältä. Olen kyllä ollut aika tuhti tyttö. Onneksi näky on nyt jo paljon sopusuhtaisempi.

Kaiken masentavan ja stressaavan elämän lisäksi on kuitenkin paljon hyvää. Elämässäni on moni asia todella hyvin ja pitkällä tähtäyksellä tämä painonhallinta on onnistunut, vaikka jumia on ollut pari viikkoa. Yritän pitää kokonaiskuvan ja kehityksen mielessä. Hiiskatti! Mä oon saanut jo paljon aikaa ja voin olla itseeni tyytyväinen.

Mukavaa sunnuntaita teille hyvät ystävät! Tsemppaillaan yhdessä!

Sarah




torstai 3. huhtikuuta 2014

Riippuvat tissit ja kelluva kakka

Onko painonhallinnassa ollut teillä mitään ikäviä seurauksia?

Onko kamut jättäneet, kun muu ei ole mielessä? Entä miten onnistuneeseen tulokseen on suhtauduttu? Jostain luin eräästä henkilöstä, jota oli omalla fb-sivustolla lähinnä haukuttu, kun oli laittanut ennen ja jälkeen kuvat. Oli haukuttu läskiksi ja ihmetelty, kun kuviaan oli kehdannut laittaa. Eli ei iloittu siitä hyvästä tuloksesta vaan haukuttiin entisestä.

Onko tullut kateutta?

Eräs ystävä, joka on ollut melkein koko elämänsä jojoilemassa, ignoorasi kaiken keskustelun tästä omasta painonhallinnastani. Kun hän oli joskus aikoinaan vauhtipäällä, painonpudotuksesta puhuttiin jatkuvasti. Nyt, kun hän taas aloitti oman projektinsa (terveemmällä periaatteella = hidas, monipuolinen ravinto) näistä asioista saa puhua taas.

Oikeasti ikävintä on ollut nämä riippuvat tissit. Liivikokoni on ollut jotain 95D, nyt en osaa sanoa, että mikä on nyt juuri oikea koko. Annan näiden nyt kunnolla lurpsahtaa ja alan sitten etsiä oikeankokoisia lärpäkkeitä. Olen jopa miettinyt, että voisin otattaa ylimääräistä nahkaa kirurgisesti pois. Minä, joka en ole oikein ymmärtänyt näitä tissien leikkelyitä! Ei tämä ihan hirveän kivaa ole. Onneksi on sentään näitä tissiliivejä. Ilman ois ihan kamalaa. Murua ei kuulemma häiritse asia...

Hassu juttu on myös tuo kelluva kakka. Syönko niin kevyesti, kun aina kakatessa jää yksi tai useampi kakkara kellumaan pytyn tankkauksesta huolimatta? Mitä ihmettä! No, tän asian kanssa on helpompi elää kuin riippuvien tissien.

No, kyllä allien roikkuva nahka myös ärsyttää, mutta muualla ei niin hirveitä roikkumia ole tullut. Aika rauhallinen on tämä mun tahti ollut. Viime viikkoina huolestuttavan hidasta tahtia. Nyt tosin turvottaa ja se taitaa johtua juomisen puutteesta. Pitäisi ehtiä juomaan. On vähän kiirettä pitänyt... Mutta se selityksistä. Piti tulla avautumaan taas tänne, niin saan vähän ryhmäpainetta.

Iloista päivää teille kullekin ja kiitos, että jaksatte näitä jorinoita lukea!

Sarah


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Lihakset?


TalousSanomissa on artikkeli siitä, miten olemme siirtyneet äärimmäisen hoikkuuden palvonnasta lihasten palvontaan. Allekirjoitan artikkelin muistot siitä, miten ennen naiset pelkäsivät lihasten kasvua. En minä olisi halunnut mitään isoja lihaksia aikoinaan. Pakko sanoa, etten kyllä halua nytkään... Siinä mielessä olen bloggaajien joukossa varmaan outolintu.

Jutussa kerrotaan: "Treenataan tavoitteellisesti, syödään terveellisesti ja ollaan tarkkana sokerin ja herkkujen kanssa. Ulospäin keho ei näytä riutuneelta, joten lähipiirin voi olla vaikeaa tunnistaa, ettei kaikki olekaan hyvin. Todellisuudessa syöminen voi olla sosiaalisesti rajoittunutta, pakkomielteistä, joustamatonta ja täyttää kaikki syömishäiriön piirteet. Onkin hyvä muistaa, ettei lihaksikaskaan keho kerro kaikkea terveydestä, suhteesta syömiseen ja omaan kehoon. "

En halua olla laiha enkä äärimmäisen lihaksikaskaan. Haluan olla kurvikas, mutta sopusuhtaisella tavalla. Kroppa on alkanut muotua paremmaksi, mutta ollaanhan me vielä mun tavoitteesta 10 kiloa. Haluan toki, että mulla on tarpeellista voimaa kropassani, että voin tehdä niitä asioita mitä haluan ja että pysyn terveenä.

Mä en valitettavasti pysty hirveän innostuneesti katsomaan fitnesskuvia tai katsoessani en näe kauneutta. Lähipiirissä on monta moiseen hurahtanut. Mietin, että miksi. En siis ollenkaan sano, että mun kauneuskäsitykseni olisi joten oikea tai paras. Onhan noita heimoja, jotka venyttävät korviaan ja huuliaan tai joskus naiset ovat sirot jalat saadakseen leikanneet varpaita pois yms. Tuo oli ruma vertaus. Mutta yritin sanoa, että on erilaisia kulttuureita ja käsityksiä eri aikakausilla. Mä olen jämähtänyt nuoruuteni kasarikäsityksiin.

Pahinta on kuitenkin, jos tuossa touhussa mennään liian pitkälle pakonomaisesti.

Tahdotko sinä isot lihakset? Koetko menneesi liian pitkälle? Uskaltaako kukaan tunnustaa?