Miten sinut nähdään?

Osa teistä lukijoista alkaa olla mukavissa mitoissa jo, osa on kokenut suuria repsahduksia ja jotkut ovat tien alkupäässä.

Oletteko koskaan pohtineet miten teidät nähdään? Saatteko ulkonäöstä palautetta? Negatiivista? Positiivista? Huomioidaanko laihtuminen, lihominen?

Miten parisuhdemarkkinoilla, työmarkkinoilla? Onko ulkonäöllä merkitystä?

Onko ihmisiä, jotka näkevät kauneuden sisälläsi? Miten itse näet ihmisen?

Paljon kysymyksiä ja mietittävää. Pysähdyin ajattelemaan asiaa, kun Kilokiukuttelija kommentoi yhteen kirjoitukseeni kaverieni kommenttien olevan hyväntahtoisia, mutta voipa ne olla piilovittuiluakin. Kyse oli siis siitä, kun jotkut ihmettelevät, että miksi mä vielä tästä aion laihtua.

Aloin pohtia miten ystävät ja muutkin näkevät minut. Olen vilkas ja aktiivinen ihminen ja minulla on paljon ystäviä ja kavereita. Minua ei ole koskaan sanottu läskiksi tms. ystävien toimesta. Lihavimmillani ollessani tosin kukaan ei ymmärrättävistä syistä enää alkanut väittää päinvastaista, jos sanoin itseäni ylipainoiseksi tai pulleroksi. Tässä 90 kilon paikkeilla tosin ovat jotkut väittäneet kovasti, että enhän minä ole mikään ylipainoinen.

Kun mietin ystävien kommentointeja vuosien varrelta, niin aika hassuahan se on. Eräs väitti kovasti minun laihtuneen paljon, kun nähtiin tauon jälkeen. Kuulemma hyvä olo näkyi pitkälle. Olin oikeasti lihonut, mutta olin kyllä äärettömän onnellinen. Minulla oli ollut suoremmat hiukset jo noin kuusi vuotta, mutta otin kiharat (sitä ennen koko aikuisikä kihara). Sanoin erittäin hyvälle ystävälle, että huomaako hän mitään uutta. Hän ei huomannut. Kun sanoin kiharista hiuksista, hän sanoi, että ainahan mulla on ollut kiharat hiukset. Hän ei siis kuuteen vuoteen ollut siis huomannut niitä suoria hiuksia. Ei ihme, että ylipainokin jää huomaamatta! Hän siis on ihminen, joka tuntee minut muuten äärettömän hyvin. Hän tietää miten minulla menee henkisesti ja on ehkä paras tukeni melkein missä vaan asiassa.

Asia tuntuu jotenkin hassulta, mutta aloin pohtia, että ehkä ihmiset näkevät kuitenkin persoonan ohi ulkonäön?

Aiemmin olen kertonut, että minun ei ole koskaan ollut vaikea saada seuraa vastakkaisesta sukupuolesta. No, aivan varmasti en kelpaa kelle vaan eikä minullekaan kelpaa kuka vaan. Mutta noin yleisesti ottaen, en usko, että kyse on painosta tai edes ulkonäöstä. Persoonallakin on merkitystä. Ystävät näkevät persoonani ja se ulkonäkö vaan jää kaukaisemmaksi.

Tiedän erään miehen, joka on oikeasti ruma. Hänellä on ihottumaa, hiukset harvat. Hänellä on kaunis vaimo ja tiedän, että tuon miehen perässä naiset juoksevat, vaikka hän käsittääkseni ei mitään irtonumeroita harrastakaan. Kun viettää hetken tuon miehen läheisyydessä alkaa ymmärtää mikä saa sukkahousut pyörimään naisten jaloissa. Mies on niin huomioonottava, vaatimaton, mutta silti sinut itsensä kanssa, ettei mitään rajaa. Hänen sisimpänsä on niin kaunis, ettei sitä ulkonäköä yhtään edes huomaa.

Toisaalta minulla on hyvä ystävä, jolle miehen ulkonäkö on erittäin tärkeä ihan pieniä yksityiskohtia myöten. Kerta kerran jälkeen hän ajaa näissä suhteissa karikkoon.

Ei sen puoleen, olen minä mennyt itsekin joskus ulkonäön perään. Pidemmän rikkoutuneen parisuhteen jälkeen huomasin viehättyväni hyvännäköisistä miehistä. Joka kerta sama kaava, valitsen jonkun erityisen puppelin näköisen miehen, jonka kanssa ei oikeasti ole kovin paljon yhteistä. Kai se on minun tapani olla löytämättä sitä "oikeaa" siinä vaiheessa. Sitten tippuu puppelit pois ja alan katsella sillä silmällä sitten oikeasti ihmistä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö erityisen hyvännäköinenkin voisi olla hyvä kumppani.

Eräs läheiseni taas kertoo aina ihmisistä ensimmäiseksi painon. Joku on läski tai laiha. Minun silmiini normaalitkin ihmiset ovat hänen mielestään läskejä. Hänellä on itsellään myös ylipainoa ja hän on jojoillut todella paljon.

Itse näin vuosia sitten kuuman seksiunen eräästä silloisesta esimiehestäni. Hän ei ole ulkonäöltään mitenkään komea, flirtti tms. Aamulla aloin pohtia asiaa posket punaisena ja ymmärsin, että kyllä tuo mies on hyvin viehättävä. Alitajunta kertoi minulle jotain, jota en ollut ajatellut. No... en minä tuon asian suhteen mitään tehnyt. Oikeastaan vaan nauratti ja naurattaa vieläkin.

Voisi myös pohtia miten paino vaikuttaa työllistymiseen, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan.

Ulkona on pirtsakka keli, mutta aurinko paistaa. On jäänyt ulkoilut minimiin, joten tänään olisi hyvä hetki kunnostautua. Pää tarvitsee tuulettumista.

Oikein mukavaa keskistä viikkoa!

Terveisin

Sarah

Levoton tuhkimo

Jotenkin omituiset pari viikkoa on takana.

Joku on saattanut huomata, että olen ollut täällä aika passiivinen enkä ole käynyt blogeissanne normaaliin tahtiin kommentoimassa.

Painonhallinnassa ei ole mitään kovin kummoista, paitsi, että viikonlopun juhlien sillit ja mäti turvottaa. Söin järkevästi ja join yhden kuivan alkoholijuoman. Mutta silli ja mäti ovat niin suolaisia, että taidan sulatella niitä useamman päivän.

Olen ollut jotenkin yliviritetty. Opiskeluissa tein hirveän ponnistuksen, joka päättyi eräänlaiseen pläsähdykseen. Tuntui kuin olisin hypännyt ihan onnessani viidestä metristä altaaseen, jossa ei ollutkaan vettä. Siitä toipuilen. Silti minulla on älytön määrää energiaa ja odottelen, joskos tämä energiapurkaus helpottaisi. En oikein osaa suunnata sitä erergiaa. Miesparka... ei raukka saa nukkua, kun ahdistelen... Toki väittää olevansa siitä ihan tyytyväinen.

Olisin kovin tyytyväinen, jos tämä energia kohdistuisi kotihommiin tai johonkin muuhun järkevään. Mutta en nyt vaan osaa suunnata.

Olen myös innostunut ostamaan vaatteita, kenkiä yms. On tosi ihanaa kokeilla vaatteita muualtakin kuin isojen tyttöjen osastolta. Ei ole pakko ostaa sitä ainoaa sopivaa vaatetta. Mutta kieltämättä näitä vaaatteita on tullut ostettua, kuten myös kenkiä.

En ole ollut aiemminkaan mikään seinäruusu tai hiljainen hissukka pullukka, mutta nyt olen jotenkin nostanut ryhtiäni ja elän voimakkaammin. Vastakkainen sukupuoli selkeästi on alkanut huomioimaan enemmän. Hieman hämmentää ja kieltämättä imarteleekin.

No, onneksi tällä Tuhkimolla on valmiiksi kuitenkin se prinssinsä. Mies halusi minut, kun olin tuhdimpi enkä muutenkaan ollut ehkä se houkuttelevin kumppani. Hän ei ole mikään jämämies, joka otin paremman puutteessa. Vaikka olisin missimittainen miljonääri, hänet minä valitsisin.

Jaahas, jos tämä Tuhkimo alkaisi lukea muiden blogeja ja pohtisi hetken painonhallintaakin. Jos saisi tämän tarmon jonnekin purettua...

Sarah Tuhkimo

Jo yli vuosi!

Kävin vanhoista kirjoituksista lukemassa, että aloitin 10.9.2013 kaiken syömiseni kuvaamisen. Nopeasti on mennyt aika!

Siinä mielessä tulosta on tullut, että lähes 15 kiloa on mennyt. No, välillä poislähteneitä kiloja oli välillä enemänkin. Voi miettiä, että onko tuo kilomäärä vuodessa hyvä vai huono saavutus. Olen päättänyt pitää sitä hyvänä. Olen saanut tosi paljon positiivista palautetta ulkonäöstäni viime aikoina ja onhan se piristävää. Moni on sanonut, että olen kuin toinen ihminen ja tunnun voivan hyvin. Olenhan kuitenkin siitä ihan kaikkein pahimmasta laihtunut 22 kiloa.

Pari viime viikkoa on mennyt syömisten suhteen hyvin, mutta olen alkanut palella. Istun liikaa koneen ääressä ja opiskelen. Valvon aika myöhään. Palelu oli ennen minulle hyvin tavallista ja saatoin helleiltoinakin palella. Viime talvena ja keväänä painoa pudottaessa en kuitenkaan palellut. Joku kummallisuus tässä on.

Vielä ei ole mennyt 90 kilon alle uudestaan ja sinne kovasti nyt haluaisin. Mietin keinoja miten edetä. Liikunta on ollut olematonta ja sitä olen laiminlyönyt opintojen takia. Tänään aion mennä kävelylenkille pitkästä aikaa. Päivärutiinit hakevat vielä paikkaansa.

Olen yleisön pyynnöstä lisännyt vedenjuontia. Vaikuttaako se paleluun? Toisaalta sain sen lihomisen pysäytettyä ja paino on laskenut.

Nyt lähden sitten lukemaan muiden blogeja, jos saisin hyviä ajatuksia. Ei tämä synkkä yksinpuhelu ole hedelmällistä. Toki tässä omat ajatukset kirjoittaessa kirkastuu, mutta muiden vinkeistä ja taistelusta oppii.

Oikein ihanaa kaunista syyspäivää!

Sarah

Ylläri

Eilen kävin lenkillä (ei mikään vauhtilenkki), mutta aamulla ei ollut kiloa tai kahta turvotuksena. Paino oli pari saataa grammaa jopa tippunut.

Join aika paljon vettä (vissyä tosin) verrattuna normaaliin. Juominenhan on mulle ollut ongelma. Ehkä mun pitää panostaa tohon veteen oikeen.

Söin ehkä astetta tukevammin kuin normaalisti ja pelkäsin vaakalla pahaa tänä aamuna. Olin jotenkin kovin väsynyt ja ajattelin illan ruokailussa jopa jättää salaatin pois. Olisin syönyt vain kanapihviä ja ranskalaisia. Tein sitten kuitenkin sen salaatin ja lisäsin siihen reippaasti vielä raejuustoa.

Mutta ihan mukava ylläri.

Oikein älyttömän ihanaa viikonloppua teille!

Sarah

101 dalmatialaista

eikun 101 blogikirjoitusta, kun tämä pullahtaa ulos.

Elokuussa 2013 aloin pohtia asioita täällä ja syyskuussa sitten aloitin tositoimet painonhallinnan suhteen. Aluksi bloggaus oli vähäistä ja enemmänkin kävin lukemassa muiden juttuja. Tällä hetkellä kirjoittelen enemän, kun on energiaa vähän eri lailla kuin aiemmin.

Etenkin hankalina hetkinä tämä on tärkeää ja muiden niksit ja ajatukset auttavat pahimmasta taas pois. Viime aikoinan ole saanut kuulla, että miksi ihmeessä edelleen laihdutan. Oikeesti nuo ihmiset eivät tajua, että painan edelleen yli 90-kiloa. En minä miksikään anorektikoksi muutu, kun aion ne puuttuvat n. kiloa laihduttaa. Vasta sitten olen ns. normaalin painon rajoissa. Oikeestihan mun alkuperäinen suunnitelma oli painaa alle 80 kiloa. Just nyt tuo pudottaminen tuntuu haasteelliselta, kun ei oikein mitään tapahdu. Ehkä pitäisi tosiaan tuota vettä juoda paljon enemmän ja pistää aineenvaihdunta liikenteeseen. Mulle on suositeltu myös kilpparikokeita, kun oireita on. En vaan millään haluaisi lääkärille mennä. Ärsyttävää.

Oikeesti olen kyllä ihan hyvällä mielellä. Uskon jopa tavoitteiden saavuttamiseen, vaikka aikaa siihen kyllä tulee kulumaan.

Taidan nyt lähteä lenkille, kun ulkona on niin upea ilma pitkästä aikaa. On tämä perse ollut penkissä ihan liikaa.

Mahtavia syksyisiä päiviä armaat kanssakulkiat!

Sarah

Pullukka juhlasyö, ryyppää ja nai!

Viikonloppuna olin jonkin sortin viihdeputkessa, mutta yllättävin vähällä painonnousulla siitäkin on selvitty. Suurin ongelma on valvominen, toki kivojen asioiden takia, mutta kuitenkin. Painonhallinnalle se uni on tärkeää. Kunnon yöuniin en ole vieläkään päässyt, mutta voin vakuuttaa, että näillä endorfiineilla jaksaa pitkään. Ehkä mä joskus kirjoitan siitä pullukkaseksistä...

Oli hassua, kun eräs ystävä juhlissa ihmetteli, että miten mä oikein laihdutan, kun kuitenkin syön... Öööö... mä luulen, että kuolisin, jos en söisi. Muillekin käy niin.

Oikeestihan tuo ihminen tarkoitti sitä, että syön normaaliannoksia enkä korosta mitä kaikkea en syö.

Jos on ruokaisat juhlat illalla tulossa, valitsen lounaaksi yleensä kasviskeiton tai salaatin. Pyrin siihen, etten mene juhliin kuitenkaan liian nälkäisenä. Kerron etukäteen rajoitteista (jos siihen on mahdollista) eli ei viljoja. Siinä lähtee pastat yms. kivasti pois. Jos paikalla on buffet tms. niin homma helpottuu aika lailla. Salaattia paljon, todella paljon. Jos on keitettyjä/paistettuja kasviksia tai juureksi otan niitä enkä riisiä/perunaa. Jos ei vi välttää jotain (esim. sitä perunaa), yksi pieni riittää. Puffetissa on tärkeää päättää etukäteen, että syö vain yhden lautasellisen (tai pieni alkuruoka ja varsinainen ruoka). Siihen sitten ne mitä haluaa syödä ja niitä valitessa voi miettiä onko valinta hyvä. Ei kannata pilata iltaansa kieltäytymällä kaikesta hyvästä. Yksi ilta silloin tällöin ei painonpudotusta vie suuntaan eikä toiseen.

Jos lautanen tuodaan valmiiksi, aika harvoin niissä on kuitenkaan mitään ihan älyttömän epäterveellistä. Eikä lautasta ole pakko syödä tyhjäksi.

Itselläni tekee aina mieli jälkiruokaa. Jos pääsee itse valitsemaan, otan jotain pientä (macaronit, marengit tai pienet suklaat yms.).

Juomat lihottavat paljon, jos väärin valitsee. Pidän lonkerosta ihan maunkin takia, mutta olen juonut sitä tämän vuoden aikana varmaan ehkä kaksi kertaa tölkillisen. Itse valitsen viiniä ja mahdollisimman kuivaa sellaista. Tähän ikään mennessä maku on muuttunut aika toisenlaiseksi, kun nuorena. Otan usein myös vissyä viinin kanssa. Siis kummankin omista laseistaan. Nautin viinistä täysin siemauksin ja sitten taas vettä. Koko illan selviää usein sillä parilla lasillisella viiniä.  Yhteenkin lasilliseen voi jättää. Aina voi myös mennä autolla eikä ole kiusausta juoda lainkaan tai sen yhden vaan.

Kaikkihan me tiedetään, että etenkin liköörit on todella täynnä sokeria. Eikä se olutkaan mikään terveysjuoma ole. Jos tahtoisin nollata täysillä ja vetää lärvit, tekisin sen kirkkaalla viinalla ja vissyllä. Mutta, kun ei tuolle ole tarvetta, niin eipä tartte tuota kärvistellä. Mullahan oli nuorena älyttömän hyvä viinapää ja kekkuliin tullakseni piti vetää ennen ravinteliin menoa pullo kossua. Siellä sitten toistakymmentä paukkua päälle. Voi herranjestas! Ei ollut koskaan ongelmaa päästä baariin sisään eikä muisti mennyt ikinä. Nyt varmaan kuolisin moiseen. Miten mä oon jäänyt noista ajoista henkiin?

Just tätä kirjoittaessa keksin, että paras tapa juoda vähän, on ostaa pahaa juomaa. Mä sain lahjaksi kaamean makuista valkkaria ja sitä tuli sitten juotua vain se vajaa lasillinen yksissä nyyttikesteissä.

Onkos teillä ongelmia bileputkien sattuessa kohdalle?

Mulla oli keväästä pitkälle kesään vielä pahoja ongelmia, mutta asioita mietittyäni olen päässyt paljon parempaa tasapainoon näissä asioissa.

Mukavia pippaloita teille, jotka sellaisiin olette lähiaikoina menossa. Muillekin oikein mukia hetkiä sitten ihan muuten vaan!

Sarah

PS. Meinas unohtua tärkein juttu. Älkää hankkiko krapulaa! Jos illalla on onnistunut välttämään kaikki kiusaukset, niin siinä vaiheessa, kun ruoka pysyy sisällä ja elämä voittaa, voittaa myös mielihalut. Ja niitä riittää! En nyt ala puhua krapulapizzasta yms...