keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Jatkuvassa stressissä eläminen?

Stressireaktio on ihmiselle normaali ja hyvä asia. Kun on tilanne, jossa pitää jollain tapaa puolustautua, on hyvä, että kroppa virittyy taisteluun. Itse olen juuri sitä tyyppiä, joka oikein vasta herää taistelussa.

Mutta entäs kun stressi pitkittyy? Normaalitilanteessa pitää etsiä ratkaisu, esim. vähentää työntekoa ja yrittää rentoutua yms. Pitäisi panostaa hyvään uneen, liikuntaan yms. Mitä jos et vaan yksinkertaisesti voi asialle mitään? Jos läheinen sairastaa vakavaa sairautta, jota ei saa periaatteessa koskaan pois? Vaikka lääketiede on kehittynyt, mutta on edelleen olemassa sairauksia, joita ei voi kokonaan poistaa. Ihminen voi elää toki melko pitkäänkin, mutta koko loppuelämä (miten pitkä se sitten lieneekään) se vakava sairaus on taustalla ja olemassa. Kun läheiselläsi on tällainen tilanne ja itse olet kovin lähellä, niin millä ihmeen ilveellä saat sen hiiskatin stressin pois itsestäsi?

Jos tekisin miltä nyt tuntuu, ostaisin suklaa, suklaa ja suklaata. Söisin sämpylöitä ja joisin kahvia. Niillä saisin fuskattua mielen paremmaksi ja kropan tuolla kahvilla virkeämmäksi.

Olen tutustunut itseeni paremmin ja tiedän minne tuo tie vie. Lopputulos ei ole hyvä. Lihon, vaikka söisin tuota suklaata kohtuudellakin. Minun kroppani ei vaan kestä lihomista (pääkopasta en nyt puhu mitään!). Polvet pettävät alta, vaikka en nyt ehkä se suurin pullero olekaan. Painonnousu ei päättyisi varmastikaan siihen entiseen 105 kiloon, sillä vuosia sitten sairastaessani (erään leikkauksen jälkeen sairaalabakteeriin) ja tiukemmasta ruokavaliosta kohtuullisen vähäksi aikaa poikettuani paino nousi 112 kiloon. Enkä silloinkaan ollut mikään kaksin käsin sipsejä ja karkkeja ahmiva tyyppi.

Mietin välillä, että tämä painonhallinta on eräs niitä asioita, joka on jollain tapaa OMASSA HALLINNASSANI: No okei, kroppa ei ehkä ole nyt yhteistyökykyinen. Mutta silti itse saan päättää mitä syön ja juon. Ajankäyttöäni ja ulkoapäin tulevia huolia en voi kontrolloida.

Kun tuossa ystävän ikävän diagnoosin kuultuani oikein ahdisti, tuntui hyvältä, että soutaessa sai sitä kiukkua (?!) purkaa soutamiseen. Melkein huusin ääneen, että kukaan ei kuole, en minä eikä se läheinen! Näissä jutuissahan myös se oma kuolevaisuus tulee kohdattavaksi. Pelko myös lapsista.

Nyt yritän miettiä miten hanskaan tilanteen. Millä saan pääkoppani kuntoon ja sitä kautta kroppani? Eipä tässä taida olla muuta keinoa, vai mitä?

Sarah


tiistai 25. marraskuuta 2014

Löytyikö syy jumitukseen?

Pääsin painonhallinnassa mukavasti jo huhtikuussa 87,1 kiloon ja odottelin pääseväni ihan pian 85 kiloon. Mutta mitä vielä, aloin lihoa ja nyt nämä seitsemän kuukautta ovat olleet yhtä taistelua.

Olen ruoskinut itseäni ja moittinut väärästä syömisestä etenkin kesällä. Nyt syksyllä olen syönyt ja juonut kovin hillitysti enkä näe eroa esim viime talveen. Ainoastaan liikunta on muuttunut nyt syksyllä. Mietin mikä ihme tänä aikana on tapahtunut, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Siis ainakaan positiivista.

Nyt tajusin. Minulle sattui huhtikuussa jotain tosi pelottavaa. Jouduin todella rankkaan tilanteeseen, jossa periaatteessa henkeni oli vaarassa toisen henkilön sairauskohtauksen takia. Tämä läheiseni on tuosta alkaen voinut huonosti ja tilanne on  tälle hetkellä hyvin paha. Vielä emme tiedä lopullisesti mikä on diagnoosi, mutta jo yksi vakava (mahdollisesti kuolemaan pahimmmillaan päättyvä) sairaus on löytynyt. Se ei silti selitä oireita, jotka ovat todella rankkoja.

Olen huolehtija ja välitän tästä läheisestäni paljon. Hänellä ei ole muuta perhettä, kuin me. Hän on ikäiseni eli ei mikään vanhus. Olen hoitanut paljon hänen kuljettamisiaan yms. Viime viikolla kuljetin häntä neljänä päivänä ja aikaakin menee aika lailla tähän. Tietysti autan, mutta samalla tajuan, että olen hyvin väsynyt.

Voisiko minulla olla stressi niin paha, että se vaikuttaa painoon? En saa tätä stressiä tahtomalla pois. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä? Mittauttaa stressihormoonit? Entäs sitten?

Voimia teille ystäväiset ja kanssakulkijat haasteissanne!

Sarah


maanantai 17. marraskuuta 2014

Ongelmat jatkuvat

Turvotusta pukkaa edelleen ja kroppa tuntuu olevan sekaisin.

Tämä on taas näitä tilanteita, joissa voimia kysytään. Jos en olisi ollut nyt vuotta ilman merkittävää turvotusta, en edes tajuisi tilannetta. Järkyt silmäpussit etenkin aamuisin ja sormet todella turvoksissa ovat niin selkeät merkit siitä, että joku asia ei nyt toimi kropassani.

Viime viikon otin liikunnan suhteen paljon kevyemmin eli ei enää mitään 7 kertaa viikossa urheilua. Nyt alkoi kahdeksas viikko liikuntaa (muistaakseni).

Olen yrittänyt syödä järkevästi, mutta huomaan, että aiempaa enemmän tulee mielihaluja. Minulla on pieni epäluulo siitä, että ruokavaliosta pitäisi vähentää hiilareita. Tuntuu, että kierre liittyy liikuntaan ja hiilareihin. Aiheuttiko lisääntynyt liikunta hiilaritarvetta? Hiilarien nauttiminen vaan tuppaa tuomaan minulle halun nauttia niitä entistä enemmän. Eikä ne vie oikeasti nälkää, kuin hetkeksi. Olen pari kertaa ostanut gluteenittomia sämpylöitä ja jotenkin nekään ei vaan sovi. Mutta olen siis lisännyt ehkä hieman syömistäni. Melko varmasti vääriä juttuja.

Aina mulle käy liikunnan kanssa näin. Mieheni tosin sanoo, että liikunnan hyödyt tässä iässä on niin paljon tärkeämmät kuin se, ettei paino putoa. No, toivotaan, että en kuitenkaan turpoa tätä enempää...

Yritän sparrata itseäni, etten lopeta tuota liikuntaa. Mulle olisi paljon helpompaa liikkua joka päivä, kun liikkua vai jokunen päivä viikossa. Mutta ilmeisesti se joka päivä ei anna lihaksille lepoa ja mahdollisuutta kasvaa. Isompia lihaksia tarvitsen, että ne lihakset sitten kuluttavat ja että jaksan fyysisesti paremmin. Nyt olen siis päättänyt harrastaa edelleen liikuntaa ja etten luovuta. Yritän saada vesijuoksun ja kävelyn mukaan kuvioon, vaikka ne vievätkin aikaa.

Yritän myös jatkossa antaa enemmän omille asioilleni aikaa. Liian helposti autan muita ja tai sitten teen ihan vääriä juttuja. Selkeämmin pitää vielä kehittää päivärytmiä ja keskittyä tekemiseen.

Bloggausta ja blogien lukemista en lopeta, sillä tämä antaa minulle voimaa.

Oikein mukavaa aurinkoista alkanutta viikkoa ja voimia viikon haasteisiinne!

Sarah


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ihan muuta juttua ihmisistä

Välillä miettii, että miksi ihmisten pitää se oma paha olo oksentaa toisten päälle?

Ymmärrän, että itse kullakin on tiukkoja aikoja ja kovia vitutuksia. Niin on mullakin. Esimerkiksi juuri nyt.

En silti tajua miksi se paha olo puretaan muihin ihmisiin hyökkäyksinä ja vittuiluna. Tajuan kyllä, ettei aina voi eikä kannata edes sanoa takaisin ja kaikenlaista joutuu nielemään. Oma selviytymistapani on yrittää ratkoa se vitutuksen syy ja jos se on mahdotonta (kuten jotkut asia usein on), niin sitten kerron huonosta tuulesta, ahdistuksesta yms. jollekin läheiselle. Vastavuoroisesti sitten hänen ollessaan kypsä ja kovin surkeana, minä kuuntelen. Ei siis niin, että yksi vaan keventää mieltään ja toinen on se laskiämpäri jatkuvasti

Tämä maailma olisi paljon kivempi paikka, jos kunnioittaisimme toisiamme enemmän. No, nyt minä kevensin mieltäni... Vielä kun tätä painoakin saisi kevennettyä.

Tämmöisin miettein tänään

Sarah


maanantai 10. marraskuuta 2014

Järjetön viikonloppu!

No niin. Nyt kyllä ottaa pattiin.

Lauantaina söin päivällä aika normaalisti. Iltapäivällä söin gluteenittoman kakun palan (ei mikään hehtosuuri) ja illalla sushia ja puoli pulloa viiniä sekä 100 grammaa suklaa. Sunnuntaina aamulla vaaka näytti 1,5 kiloa painoa lisää.

Sunnuntaina söin kakkua (3 pientä palaa), karkkia ja neljä leipää täytteineen sekä omenan. Kevyen aamiaisen jälkeen en sitten muuta syönytkään. Jäi ihan oikeasti oikeat ruuat kokonaan pois. Kun söin noita kakkupaloja, niin jotenkin ajattelin niiden olevan niin paljon, etten voi syödä oikeaa ruokaa. Vaaka näytti tänään  yhtä kiloa vielä lisää entiseen.

Nyt maanantaina olen siis viikonlopun aikana lihonut 2,5 kiloa. Sormet on turvonneet ja silmänaluset on turvonneet.

En ole just nyt kovin ylpeä itsestäni. Sunnuntaina en soutanut, koska mulla oli huono olo. Se oli ennen noita kakkuja ja saattoi olla seurausta jonkinlaisesta aivotärähdyksestä. Sain perjantaina kolauksen päähäni.

Silloin kuin keväällä paino laski reippaasti, ei tuo lauantain ruokavalio olisi nostanut painoa tuolla tavoin. Sunnuntain totaalinen älyttömyys (ei kunnon ruokaa) tuli jotenkin järkytyksenä tuosta 1,5 kilon painonnoususta yhdessä vuorokaudessa. Aiemmassa elämässä mulla saattoi paino heitellä monta kiloa hetkessä, mutta nyt tämä paino on ollut aika stabiili pidempään.

Alkoholia juon aika vähän yleensä. Sushissa oli tietysti suolaista soijaa (gluteenitonta). En keksi mitään muuta selitystä, kuin nesteen puute. Minulta loppui tavallinen vesi ja vissyä en pysty juomaan litratolkulla.

Olisi pitänyt laittaa jotain keittoa tai tehdä salaatti, kun aineita kyllä löytyi. Olen kovin varpaisillani myös tuosta liikunnasta.

Tässä on taas tilanteita, kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Mutta en kyllä niin tee. Pitää vaan ottaa opiksi. Vettä on oltava ja ruokaa on syötävä!

Ehkä tästä viikosta tulee parempi? Pakko tulla! Menee nyt taas aikaa näiden turvotusten sulatteluun...

Toivottavasti teillä oli painonhallinnan suhteen parempi viikonloppu!

Sarah


perjantai 7. marraskuuta 2014

Perjantaina

Viime yön nukuin suht hyvin. Ehkä totaalinen kofeiinittomutus eilen auttoi tai sitten olin vaan niin väsynyt. Illalla en hiplannut mitään iPadia, kännyä tai tietsikkaa vaan luin kirjaa. Pitkästä aikaa teki ihan hyvää.

Tänään päätin, etten souda. Pää on kipeä ja vähän niskakin on jumittuneen oloinen. Paino oli aamusta 90,7, vaikka eilen ei syönyt mitenkään paljon. Ehkä mä syön liian vähän... Hommaa olisi kaikenlaista, mutta tänään päätin jättää kaikenlaisen aivotyöskentelyn. Teen kotihommia ja ihan muita juttuja. Paineita olisi lukea tentteihin, mutta ei vaan pysty. Tällä viikolla on lukemisessa ollut häiriötekijöitä liikaa. Ensi viikolla yritän pystyä keskittymään täysillä lukemiseen.

Viikonloppuna on edessä pienten kahvikutsujen järjestäminen. Yritän tehdä herkkuja kohtuudella, ettei niitä jää tänne kotiin sitten pyörimään mun kiusaksi. Tosin pitää lounaaksi syödä jotain kevyttä, niin voi sitten vähän herkutellakin.

Annoin myös itselleni luvan tänään katsoa rästissä olevat jaksot Dawnton Abbeystä. Joskus pitää tehdä jotain kivaakin eikä aina vaan suorittaa. Tosin kotihommia pitää tehdä ensin, että saa ottaa rennommin. Mutta onhan tässä päivä aikaa.

Hmmm... mitähän sitä söisi lounaaksi ja mitä illalliseksi? Illalla saatan myös herkutella suklaakakulla mukissa...

Toivottavasti huomenna on parempi olo ja jaksan soutaa taas reippaasti ja innolla. Kuten myös sunnuntaina.

Tämmöisin viikonlopun suunnitelmin! Oikein mukavaisaa syksyistä viikonloppua armaat kanssakulkijat!

Sarah

torstai 6. marraskuuta 2014

Seitsemäs liikuntaviikko

Välillä mietin, että kuinka paljon voi ja pitää liikkua. Mua ei kiinnosta tällä hetkellä mikään muu liikuntamuoto kuin soutu. Vesijuoksu olisi tietty kiva, mutta täältä on hallille niin paljon matkaa.

Tänään otin esimerkiksi ihan rauhallisella tahdilla soutua, kun jotenkin tuntui siltä. Toinen vaihtoehto olisi ollut pitää välipäivä. Pelkään vaan lopettavani kokonaan...

Unen laatu on huonontunut ja eräs ystävä kertoi minulle, että hänelle on käynyt samalla tavalla, kun hän alkoi sohvaperunasta liikkumaan. Kesti kuulemma puoli vuotta, että kroppa uskoi ja antoi öisin kunnolla nukkua.

Tänään jätin kokonaan kofeiinin nauttimisen ja teekin oli kofeiinitonta. Aamulla heräsin ajoissa. Saa nähdä millainen on yöuni tänään.

Löytyyköhän jostain kätevästi tietoa mitä liikunta vaikuttaa ihmiseen? Kaikkihan me tiedämme, että hyvää, mutta on mitään huonoja puolia? Tuon soudun kyllä pitäisi olla monipuolinen, kun se liike rasittaa montaa lihasta.

Päivän liikunnat on onneksi ajoissa tehty. Nyt olisi sitten muita elämän haasteita tehtävänä.

Lumisin terveisin

Sarah

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Vaakalukema

Peiliin katsoi tänään mimmi, jolla oli järkyt silmäpussit. Kädet tuntuivat turvonneelta. Yö oli huono.

Vaaka näytti 90,1 kg.

Se oli vähemmän kuin turvotuksesta ajattelin. Silti äärimmäisen ärsyttävää, ettei se mene alle 90 kiloa. Minä painoin kuitenkin keväällä sen alle reippaasti. Olisi oikeasti hiiskatin paljon mukavampaa, jos paino alkaisi kasilla.

Tänään ajattelin syödä lounaaksi munakkaan. Pitää katsoa mitä väännän illalliseksi. Olisi jonkin verran fyysisiä hommia, mutta myös tätä koneen ääressä istumista. Pitäisi jaksaa.

Energiaa ei ole ihan hirveästi. En tiedä johtuuko se pään sisäisistä asioita vai ihan oikeasta ravinnontarpeesta. En nyt uskalla vielä kuitenkaan syömisen määrää nostaa. Kun tuossa aiemmin olen pähkäillyt, että pitäisikö mun syödä enemmän nyt kun kuntoilen, unohdin, että olen pienempi kuin ennen. Siinä mielessä se ravinnon tarve ei ole ihan saman kuin ennen. Ei tämä ole helppoa, kun pähkäilee mitä pitäisi tehdä.

Tein äsken päätöksen, että alan herätä ja myös NOUSTA aikaisemmin vaikka väsyttäisi. Mulla on paha tapa jäädä lorvimaan petiin surffaten netissä yms. joutavanpäiväistä. Otan myös teetä aamusta vähemmän kuin ennen, ettei se vaikuttaisi unen laatuun. Yritän myös keskittyä muuhun kuin sosiaaliseen mediaan yms. iltaisin. Luen tai katson vaikka jotain hömppää nauhalta, mutta ei mitään kovin aktiivista touhua. Unirytmin pitää muuttua, että saa päiviini vähän enemmän tehoa.

Nyt sitten pitää viedä nämä päätökset teoiksi!

Tsemppiä teidänkin päätöstenne käytöönviemisissä armaat kanssakulkijat!

Sarah

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kusetusta!

Teen aika usein kasviskeitot itse. Se on halpaa ja nopeaakin.

Silloin tällöin ostan kuitenkin kaappiin pahan päivän varalle joitakin soppapaketteja. Eri tuotemerkeillä on erilaisia ja ihan maistuviakin soppia. Esim. sienikeitot on ihan ok ja tomaattikeitto on herkkua.

Noissa paketeissa on yksi juttu, joka mua ärsyttää. Oikeesti ne paketit, kuutiot yms. on just sopivia yhdelle ihmiselle. Kahdelle ihmiselle silloin, kun on kyseessä alkuruoka. Mutta lounaaksi tai illalliseksi tuollainen keitto on sopiva. Niissä lukee isolla kalorimäärä esim. 150. Sitten siinä lukee per annos. Pieni onneton purkki on sitten kahden annos tai kalorit yhdelle on sitten tietty tuplat. Tuon, että kyseessä on annos kahdelle, joutuu päättelemään. Sitähän ei niissä läheskään kaikissa lue. Hassua on myös, että niissä lukee energiasisältö 100 gr, mutta missään ei löydy pakkauksen painoa eli et voi kuin arvailla mitä se puoli litraa on grammoissa. No, vettä puoli litraa painaa puoli kiloa. Soppa painaa oikeasti varmaan huomattavasti enemmän. Annos pitäisi siis punnita, jos laskisi kaloreita. Kaamea homma yhden pikaisen ruuan takia.

Käytännössä maistuvimmat sopat on sitten aika kalorikasta sapuskaa. Onneksi minulla on mahdollisuus usein valmistaa oma lounaani ja tehdä se soppa itse.

En vaan tajua miksi näissä asioissa pitää temppuilla? Miksi nämä asiat eivät voi olla pakkauksissa täysin selkeitä?

Joo, just söin tuollaisen yhden keiton. Tämä keitto ei poikkeuksellisesti ollut hyvää. No, ei 300 kaloria ollut liikaa. Mutta toinen keitto tuolla kaapissa olisi ollut jo paljon raskaampi syötävä.

Ehkä mä kuitenkin pääsen tämänkin asian yli.

Olkaa tarkkoina rakkaat kanssakulkijat!

Sarah


maanantai 3. marraskuuta 2014

Päivitystä ja pohdintaa

Lueskelin jonkun iltalehmän fitness-jutun yhteydessä ihmisten kommentteja. Osan mielestä tyypit on hirveän näköisiä ja osa sitten puolustaa näitä tyyppejä. Yleisin kommentti puolustaneille oli se, että muut on kateellisia eivätkä kaksin käsin herkkuja vetäessään pysty itse laihtumaan. Ei ole kuulemma tahtoa.

Ruoskin itseäni joskus väärin syömisestä, mutta oikeasti sitä on todella vähän. Olen laskenut aikoinaan kaloreita enkä laihtunut, ainoastaan lakkasin paisumasta. Syön oikeasti terveellisesti ja tällä hetkellä liikun jopa suhteellisen rankalla urheilulajilla vähintään viisi kertaa viikossa, yleensä seitsämän kertaa. Olen toki kärsimätön, mutta ei se laihtuminen PKELE silti mitään yksinkertaista ole kaikille.

No, kuten on varmaan tullut selväksi, minä en todellakaan tähtää miksikään fitnestyypiksi. Jos mulla olisi nappi, jolla saisin sitä painamalla itseni jonkun painoiseksi, tahtoisin sen vain ja ainoastaan siihen mihin tähtään tälläkin hetkellä. Haluan myös elää tervettä elämää mahdollisimman pitkään. Haluan olla näkemässä lapsenlapset ja viettää puolisoni kanssa virkeän vanhuuden. Haluan jaksaa puuhata kaikkea kivaa vielä pitkään. Ulkonäköasioista olen toki kiinnostunut, mutta minä arvostan kuitenkin jonkinlaista kurvikkuutta niissä asioissa. Oma ulkonäköihanne on jossain 1940-luvun kurvikaunotarten maailmassa.

Yritän tällä hetkellä takoa päähäni sitä, että en hermostu tästä kilojen jumahtamisesta 90 kiloon. Pari viikkoa vielä jatkan tällä metodilla, etten ole liian hätäinen. Sen jälkeen jatkan liikuntaa, mutta lisään ruokaa. Olen miettinyt, että minun pitäisi ehkä lisätä se lisäsapuska aamiaseksi. En keksi muuta kuin, että ehkä sen olisi hyvä olla proteiinia esim. munakas. Oiskohan se hyvä idea? Onhan tässä pari viikkoa vielä aikaa pohtia, jos ei paino lähden laskuun. Vuoden vaihteeseen saakka yritän jaksaa kärvistellä sitten sillä kuviolla ja jos sekään ei auta, on pakko mennä terveydenhoitajalle.

Tässä on normipäiväsyömiset:

Aamulla jukurttia (maustamatonta, rasvatonta) ja mustikkapellavarouhetta iso ruokalusikallinen sekä hieman hunajaa/mustikoita. Annos ei ole kovin iso.

Lounas joko ruokaisa salaatti tai kasviskeitto. Salaatissa öljyä, pähkinää tai auringonsiemeniä sekä jotain proteiinia (tonnikala, katkarapu, kanamuna, liha, juusto tms.) Keiton kanssa riisikakkua ja sen päällä leikkelettä tai juustoa (harvemmin). Keitto on vesipohjainen, paitsi tosi harvoin kookosta. Joskus voin syödä lounaaksi myös edellisen päivän illallisen, jos sitä on jäänyt.

Illallinen on ns. perusruokaa sillä erotuksella, ettei minulle tule perunaa, pastaa tai riisiä (vain äärimmäisen harvoin otan perunaa/riisiä).  En koskaan syö kuin yhden lautasellisen ja vain kohtuuannoksen. Oma lisäkkeeni on salaatti tai höyrytetyt/paistetut kasvikset.

Syön n. kerran päivässä suklaapäällysteisen riisikakun, omenan tai pari ja välipalaksi usein pari riisikakkua päällysteineen. Teen, kaakaon ja kahvin kanssa otan rasvatonta maitoa.

Saa nähdä tapahtuuko mitään tällä viikolla. Kuudes viikko liikuntaa on menossa. En vieläkään ole alkanut hikoilemaan liikunnan yhteydessä sanottavammin.

Tsemppiä myös teille armaat kanssakulkijat!

Sarah